Kirjaudu sisään tai rekisteröidy
Länsiväylä julkaisee verkossa Espoon, Kirkkonummen ja Kauniaisten lukioissa kirjoittaneiden uusien ylioppilaiden nimet. Nimilista täydentyy sitä mukaan kuin toimitus saa lukioista tietoa uusista ylioppilaista. Nimilista voi myös muuttua. Länsiväylä onnittelee lämpimästi kaikkia kevään uusia ylioppilaita! Etelä-Tapiolan lukio Meri Alanko
Espoon sosiaali- ja terveyspalvelut saavat rankkaa kritiikkiä viime vuoden toiminnastaan tarkastuslautakunnalta.
Oikeilla välineillä ja huolella tehtynä saat ikkunoistasi kirkkaat ja puhtaat. Perinteisesti ikkunanpesussa käytetään tiskiainevettä, ämpäriä, lastaa ja märkää rättiä. Ikkunanpesimessä tärkeää on, että sillä ulottuu hyvin ikkunan ylärajaankin saakka. Suuria ikkunoita pestäessä pesimenkin olisi hyvä olla leveä. Pienempiin ikkunoihin tarvitsee silloin oman pesimen.
Virheellisestä pysäköinnistä napsahtavat maksut hämmentävät espoolaisia.Matinkylässä on yksi suuri virhemaksujen kertymä, mutta alueellinen pysäköintikielto on käytössä lähes koko eteläisessä Espoossa.Pysäköintivirhemaksuja kirjoitetaan Espoossa vuosittain noin 35 000.
– Olen jo kerännyt epävirallista varauslistaa niistä tutuista, jotka haluavat tulla hotellin ravintolaan vappulounaalle toukokuussa 2015, naurahtaa Ilari Schouwvlieger BMZ-Invest Oy:stä vastauksena kysymykseen Marriott-hotellin valmistumisesta.
Suomalaisten kiekkojännäreiden itseluottamus on tällä hetkellä todella kovalla koetuksella. Jos avausviikolla puhuttivat eniten tyhjät katsomot, niin nyt on pulmia myös kaukalon puolella.
Suomen suurin metallifestivaali, teini-ikään ehtinyt Tuska siirtyy nykyaikaan ja lanseeraa piakkoin yhdessä Tieto Oyj:n kanssa Tuskan älypuhelinapplikaation. Applikaatio tulee olemaan ilmainen ja se sisältäa oleellista tietoa festivaalista, aikataulut ja bändiesittelyjä. Applikaatio on ladattavissa kesäkuun alkupuolella.
Mankkaalla sijaitsee melkoinen asuntosäätiö, sillä puuseppä Kalle Sulkava rakentaa pajassaan supisuomalaisia linnunpönttöjä. Erikoista pöntöissä on se, että saman katon alle mahtuu asumaan vaikka viisi lintuperhettä – päällekkäin.– Tällaiset kerrostalolintupöntöt sopivat kaikenlaisille luontoystäville, koska yhteen pönttöön sopii pesimään eri lintulajejakin.
Kolme espoolaista urheiluseuraa siirtyy tällä tietoa historiaan kesän kuluessa. Juniorijääkiekkoseura Blues Matinkylän, Espoon Kiekkoseuran ja Kiekko-Espoo Juniorien yhdistymisestä on neuvoteltu tämän vuoden ajan.
Kevään ylioppilaskirjoitusten parhaat tulokset tehtiin Etelä-Tapiolan lukiossa Espoossa ja Perniön lukiossa Salossa. Molemmat yhdeksän laudaturin ylioppilaat ovat naisia. Suomen-ennätyksen 11 laudaturia teki torniolaismies toissa keväänä.
Tunnetut kansanedustajat, ministerit ja muut vaikuttajat nousivat kärkeen HOK-Elannon edustajiston vaaleissa.Eniten ääniä saivat professori Pentti Arajärvi ja kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki, joista Arajärvi vei 2631 äänellä niukan voiton.
Ravintolapäivää vietetään taas lauantaina 19. toukokuuta. Tapahtumassa kuka tahansa voi perustaa ravintolan päiväksi. Tällä kertaa mukaan on ilmoittautunut yli 560 ravintolaa 16 eri maassa. Espoosta mukana on 17 ravintolaa.
Suomi kohtaa jälleen Yhdysvallat torstaina jääkiekon MM-kisojen puolivälierässä. Suomella on kuolemanottelussa pelissä paitsi paikka välierissä, myös maine ja kunnia. Suomalaiset olivat alkusarjan ottelussa kuin pelokas lammaslauma. Innokkaat jenkkinuoret kynivät krapulaisenoloiset Leijonat rumin lukemin 5–0.
Jääkiekon MM-kisoissa työskentelee noin 800 vapaaehtoista. Vapaaehtoisilla on omat vastuualueensa. Tehtävät, joissa vapaaehtoisia tarvitaan, vaihtelevat akkreditoinnista rakentamiseen ja kuljettamiseen. Vapaaehtoisia on saatu niin paljon töihin, että myös vapaa-aikaa pystyy kisojen aikana viettämään. Hakemuksia kisajärjestäjille tuli 1500.
Traktorin kauha osui poikaan, joka ylitti katua suojatietä pitkin maanantaiaamuna kello kahdeksan. Risteys on liikennevalo-ohjattu ja alustavan tiedon mukaan traktori oli kääntymässä Muuralantieltä Vanhalle Muuralantielle. Traktori ei pysähtynyt tapahtumapaikalle.
Julkkiskokki Mika Jokelan pallo lentää suoraan ja aivan rangen takarajalle. – Autotie näin lähellä rangea hiukan pelottaa, pitkälyöntinen mies tähyilee lyöntipaikalla. Työpäivän jälkeen Jokela kertoo usein kiertävänsä yhdeksän reikää, mutta täydet kierrokset jäävät kiireisen sesongin aikana vähiin.
SVS Espoon Inessa Rif paikkailee SM-pistepettymystään ulkomailla. SM-mitalien ulkopuolelle pisteytetty Rif saavutti Bulgariassa hyvän tuloksen samaan tapaan kuin aiemmin keväällä Ukrainassa.Rif sijoittui maailmancupin yhteydessä käydyssä Dundee-cupissa sijalle 11. vanteella ja sijalle 12. ottelussa. Seuraavaksi Rif kilpailee Amsterdamissa.
Helsinki-päivän juhliminen on laajentunut Helsinki-viikon viettämiseksi. ”Viikko” alkaa jo 31. toukokuuta ja päättyy 17. kesäkuuta.
Helsinki-Vantaan lentoaseman vaikutusalueella on totuttu siihen, että lentomelua kuuluu tietyissä paikoissa. Mutta nyt jylinää ja pörinää kuuluu yllättävistä paikoista tai useammin kuin tavallisesti.
Tänä viikonloppuna romanit ja heitä tukevat kaupunkilaiset osoittavat mieltään leiriytymällä Senaatintorille. Mielenosoitus vaatii Helsingin kaupunkia järjestämään siirtolaisille inhimilliset majoitusolot. Kaupunginvaltuutettu Thomas Wallgren (sd) on mukana tempauksessa.
Salalin lehdellä keikkuva kummitussirkka näyttää pikavilkaisulla kuin kuivuneelta pihlajanlehdeltä. Vain lehtien jyrsityn näköiset reunat paljastavat, ettei...
Kampin kappeli Narinkkatorin laidalla sulkee kaupungin sykkeen seiniensä ulkopuolelle. Rakennuksessa ei ole ikkunoita, joista näkisi ohi kiiruhtavia ihmisiä....
Kuka haluaa auttaa autettavaa, joka sylkee auttajiensa silmille? Kreikkalaiset osoittavat omalla käytöksellään, että kiittämättömyys on auttamisen palkka. Kaikki apu kelpaa hädässä ja sitä vaaditaan lisää, mutta itse itsensä auttamisesta...
(PÄÄKIRJOITUS) Espoossa kiirehditään Espoonkartanon alueeseen kuuluvan Mynttilän alueen asemakaavoitusta. Koko alueen rakennusoikeus on noin 120 000 kerrosneliötä eli valmiilla alueella asuisi noin 2 400 uutta asukasta.
Näin suven kynnyksellä tulee joskus mieleen, että ihmisen elämä on loppujen lopuksi lyhyt kuin kesäperhosen lento. Varmaankin totta, mutta toisinkin voisi olla. Ajatelkaahan, jos ihmisen tavanomainen elinikä olisikin 80 vuoden sijasta vaikka...
Haaste-sanan ja siitä johdettujen haastavan ja haasteellisen käyttö tekstissä ja puheessa ylitti ärsytyskynnykseni jo vuosia sitten. Ilmeisesti bisnesmaailmasta arkikieleen tullut kaiken ”haasteellisuus” on pesiytynyt kielelliseen ilmaisuun yhtä...
Reilun pelin katsomossa on yhä enemmän niitä, joiden piti hyötyä kilpailusta ja markkinataloudesta. Rahamarkkinoiden vapautuksen ideana oli, että rahan hinta eli talletusten ja luottojen korot määrittyisivät kysynnän ja tarjonnan mukaan....
Piskuinen Porvoo on päässyt omalla reiluutta kuvastavalla mittayksiköllä historian kirjoihin – ja Wikipediaan.Porvoon mitta on ilmaisu, jolla ilmaistaan runsautta tai reilua määrää. Jos jotain tehdään tai annetaan "Porvoon mitalla", tehdään se...
Perheen auto rullaa vuodessa noin 15 000 kilometriä. Kerran kymmenessä vuodessa tulee eteen tämä kevät, jolloin auton katsastus hirvittää. Korjaaja lupaa pistää 98-vuosimallin vanhuksen kuntoon tonnilla. Ei kannata, kun autolla on vain tunnearvoa.
Suomalaisen miehen osa on rankka.Ajatellaan vaikkapa hyvää ystävääni, joka erehtyi menemään naimisiin ei-niin-kovin-viehättävän naisen kanssa.Ystäväni ajatteli inhimillisesti, että naisen luonne on ulkonäköä tärkeämpi – ja saa nyt maksaa kalliisti...
Eduskunnan eräkerhon tuore johtaja Pentti Oinonen (ps) tekee heti historiaa ja vie kansanedustajat ensi syksynä karhujahtiin Lieksaan. Hirviä, peuroja, jäniksiä, lintuja ja pienriistaa on tähtäilty ennenkin, mutta nyt luvassa on todella uutta ja...
(PÄÄKIRJOITUS) Espooseen on suunnitteilla parikymmentä uutta tornitaloa. Niitä on jo 12, eli korkeiden rakennusten määrä on kolminkertaistumassa lähivuosina.Tornitaloksi luetaan rakennus, jossa on vähintään 12 kerrosta. Suunnittelupöydillä on...
Klikkaa tästä.
Paneelissa mukana oleminen on helppoa ja vaivatonta, eikä sido sinua mihinkään. Vastaamalla autat meitä kehittämään lehden sisältöä ja mainontaa entistä kiinnostavammaksi. Klikkaa tästä ilmoittautumiseen.
Katso uusimmat leffatrailerit. Klikkaa tästä!