Espoon nuorisokuoro Candomino

Candomino on maineikas ja perinteikäs kuoro, joka on saavuttanut menestystä kansainvälisissäkin kuorokilpailuissa. Candominolle on tunnusomaista puhdas ja kirkas sointi sekä tinkimätön asenne kaikkeen esittämäänsä musiikkiin. Kuoro on saanut viime aikoina kiitosta erityisesti vanhan musiikin tulkitsijana. Candominoa on johtanut vuodesta 2005 lähtien Esko Kallio kuoron perustajan, Tauno Satomaan, jäätyä eläkkeelle.

 

Kikatusta ja laulua – Candomino kuvauksissa Kaapelitehtaalla

Espoon nuorisokuoro Candomino - 03.09.2009 14:52

Marjukka Malkavaara

(Kuvaaja: Sonja Alin)
(Kuvaaja: Sonja Alin)

Kaapelitehtaan suuressa Merikaapelihallissa raikuu – käynnissä on nuorisokuoro Candominon promokuvaus. Valokuvaaja Taavetti Alinin käskystä kuoronjohtaja Esko Kallio antaa äänet, ja niin tyhjässä hallissa kaikuvat yksi toisensa jälkeen Kesäpäivä Kangasalla, Kesäillalla ja Tuulantei – pelkkä seisoskelu kun saa aikaan vain jännittyneen näköisiä ilmeitä kuvattavissa. “Uskomatonta, teillä on ihan sama soundi kuin levyillä!”, valokuvaaja hämmästelee laulujen lomassa.

Välillä kuvataan naisia ja miehiä erikseen. “Muodostakaa muutaman hengen ryhmiä ja laulakaa toisillenne”, Alin opastaa naisia. “Muistetaan hymyillä kuvissa, mehän nautitaan laulamisesta”, joku kuorolaisista huikkaa. Vaikka kuvaustilanne tuntuu jännittävän monia alussa, laulaminen todella rentouttaa porukan, ja loppuillasta moni laulu jo päättyykin naurunremakkaan; varsinkin kun Alin vielä panee kuoron tekemään mitä ihmeellisimpiä asentoja ja ilmeitä. “Joo, teille selvästi sopii nää vähemmän järkevät poseeraukset”, Alin hymähtää – ja kuorolaiset nauravat.

Esiintyvälle kuorolle lehdistökuvat ovat tärkeitä: ne ovat osa kuoron imagoa, ikään kuin käyntikortti. Kuvia tarvitaan niin lehtijuttujen yhteyteen kuin konserttien ohjelmakirjoihin. Myös kuoron omat kotisivut saavat piristysruiskeen uusista kuvista.

Taavetti Alin on kokenut ja monipuolinen valokuvaaja, joka on ennenkin kuvannut muusikoita. “Emme halunneet perinteisiä tönkkökuvia kuorosta, vaan nuorekkuutta ja raikkautta henkiviä otoksia. Taavetti osaa visualisoida sen, mitä olemme musiikillisesti”, tiivistää Candominon markkinointitiimin vetäjä Silja Nurkkala.

Kuvaussession aikana kuoro on muun muassa pomppinut, irvistellyt sekä maannut Kaapelitehtaan kylmällä betonilattialla. Pitkä ilta päättyy yhteiseen “luokkakuvaan”, jossa koko kuoro sulloutuu yhdeksi kasaksi. Alin ottaa vielä viimeiset kuvat, ja sitten kameran muistikortti onkin täynnä. Kiitokseksi hän saa raikuvat aplodit koko kuorolta.

Kerro kaverille

Keskustelua aiheesta

Candomino on sellainen kuoro jonka konserttia jaksaa kuunnella samoin levyt ovat ihania sopiva lahjaidea vaikka kenelle musiikinystävälle ei pelkästään kuorolaisten ikäisille mutta myös vanhemmille itselläni on monia Candominon levyä enkä ole katunut kun ostin ja ne soivat usein kotona
Suosittelen Candomno-kuoron levyjä ja käykää kuunntelemassa kuoroa

19/09/2009 9:57 am, kangas

Olen aina ollut Candominon konserteissa jos ei ole ollut esteitä. Komeassa kirkkosalissa kaikuu kauniisti heleät nuoret äänet. Joita jaksaa kuunella. Kuoron konserteissa huomaa että kuoro on tehnyt työtä konsertin eteen

01/04/2010 1:47 pm, minttu

Länsiväylän kumppanit

Haluatteko kumppaniksi?

Olette aktiivinen paikallinen yhdistys tai seura ja haluatte toimintanne ja tapahtumanne laajan yleisön tietoon. Teiltä löytyy innokkaita kirjoittajia ja valokuvaajia. Haluatte nostaa esille kotipaikkanne tärkeitä asioita, ilmiöitä ja ihmisiä. Jos tunnistatte itsenne, ottakaa yhteyttä ja kertokaa halukkuudestanne lähteä mukaan paikallissivuston kumppaniksi. Kumppanuuden kautta teillä on mahdollisuus saada toiminnallenne lisää näkyvyyttä aivan ilmaiseksi.

Ota yhteyttä,
niin kerromme lisää:
marika.lumme(a)lehtiyhtyma.fi

 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish