Teatteri Hyökyvuori

Vuonna 1985 ”tulisieluinen” ohjaaja Sinikka Kataja perusti lapsiteatterin Kivenlahteen mottonaan ”Lapset ja nuoret pois kaduilta hyvän harrastuksen pariin”. Ensimmäisten lapsinäyttelijöiden kasvaessa perustettiin aikuisten jaosto, Teatteri Hyökyvuori, ja tätä nimeä koko teatteri nykyisin käyttääkin. Teatteri toimii Espoon kaupungin avustuksen ja talkootyön avulla. Ensi-iltoja on vuosittain 3-4.
Työtä tehdään eri ryhmissä, joissa toimii vuosittain noin 40 aikuista ja 40-50 lasta, joskus myös yhtenä suurena ryhmänä. www.teatterihyokyvuori.com.


Antti Puuhaara - kesän 2010 musikaali

Teatteri Hyökyvuori esittää kesällä 2010 elokuussa koko perheen musikaalin Anti Puuhaara. Se on ikivanha kansantarina, maailman kirjallisuusklassikko, jossa taistelevat hyvä ja paha, ahneus, ystä... Lue lisää »


Improkisoissa

Improvisaatiokisoja vietettiin jälleen lauantaina ja sunnuntaina 7.-8.2009 Matinkylän Monitoimitalolla. Kisoihin osallistui viisi ryhmää. Lue lisää »


Voimanainen 2009 - palkinto on jaettu

Tiilitehtaan tyttöjen viimeisen esityksen lopuksi 5. 9. 2009 jaettiin kolmannen kerran Voimanainen-palkinto. Vuosittain jaettavaa palkintoa alettiin jakaa teatterimme perustajan, voimahahmin, ohj... Lue lisää »


Lapset ja nuoret harrastavat teatteria

Maanantaina 7.9. Kivenlahden Kahvi-Kaisa täyttyi lapsista vanhempineen ja nuorista teatterin harrastajista, kun teatterimme ryhmien ilmoittautuminen alkoi. Iloinen puheensorina täytti tilan. Lue lisää »


Opettajat toimivat ja harrastavat teatterissa

Teatterin kesäloma on päättynyt ja elokuun esityskausi alkanut. Tarina kulkee, laulut raikuvat ja tanssit antavat vauhtia näytelmälle Hyökyvuoren Asukas - ja Teatteripuistossa Kivenlahdessa. Teat... Lue lisää »


Länsiväylän kumppanit

Haluatteko kumppaniksi?

Olette aktiivinen paikallinen yhdistys tai seura ja haluatte toimintanne ja tapahtumanne laajan yleisön tietoon. Teiltä löytyy innokkaita kirjoittajia ja valokuvaajia. Haluatte nostaa esille kotipaikkanne tärkeitä asioita, ilmiöitä ja ihmisiä. Jos tunnistatte itsenne, ottakaa yhteyttä ja kertokaa halukkuudestanne lähteä mukaan paikallissivuston kumppaniksi. Kumppanuuden kautta teillä on mahdollisuus saada toiminnallenne lisää näkyvyyttä aivan ilmaiseksi.

Ota yhteyttä,
niin kerromme lisää:
marika.lumme(a)lehtiyhtyma.fi

 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish