Mikä meitä oikein riivaa, kysyy pikkupoika Yrjö
03.03.2010 12:05
Heikki Merihaara
Timo Turtiainen on nyky-Yrjö, varttunut mies, joka peittää käsivarrella kasvonsa. Yrjö on pääosassa Teatteri Mustan Aukon kevätesityksessä. (Kuvaaja: Teatteri Musta Aukko)
Suomalainen pikkupoika Yrjö seikkailee kuin aikakoneessa Teatteri Mustan Aukon kevätnäytelmässä. Yrjö ihmettelee Matinkylää jääkauden jälkeen, sukeltaa torpparin lapseksi nälkävuosiin, kärsii kansalaissodan jälkeen huutolaislapsena ja jonottaa terapiaan Espoossa vuonna 2010. Yrjöllä ei siis mene mitenkään hyvin.
–Eri tarinoiden yhdistävänä tekijänä on ihmisten nöyryyttäminen ja alistaminen. Mukana on puhumattomuutta ja häpeää. Olen yrittänyt pohtia, mistä muodostuu suomalaisten mentaliteetti ja mitä luulemme sen olevan. Henkilökohtaisesti olen yrittänyt ymmärtää ympäröivää maailmaa ja miettiä omaa käyttäytymistämme, sanoo Yrjö-esityksen käsikirjoittaja ja ohjaaja Matti Rasilainen.
Millaisia sitten olemme? Rasilaisen mielestä alistumme auktoriteettien edessä ja tottelemme kaikkea kyseenalaistamatta. Mukana on johtajankaipuuta, keskenkasvuisuutta ja aikuistumisen pelkoa. Tätä kaikkea hän käsittelee näytelmässään, tosin teatterimaisesti kärjistämällä.
–Jos suoraan sanotaan, niin tilanne on aika lohduton. Olen pohtinut pidemmän aikaa sitä, millaiset asiat ympärillä ärsyttävät ja kuinka paljon ne vaikuttavat omaan elämääni. Toisaalta – kuinka usein itse käyttäydyn niin, että se ärsyttää muita?
Rasilainen tekee yhteistyötä Teatteri Mustan Aukon kanssa ensimmäistä kertaa. Hän tuli lokakuussa mukaan lennosta, kun teatterin aiempi esityssuunnitelma kaatui. Rasilainen työsti nopeasti uuden näytelmän. Taustoja hän selvitti kirjallisuudesta, lisäksi mukaan tuli näyttelijöiden improvisaatiota ja heidän omia kertomuksiaan sukujensa vaiheista.
–Lavalla on kuusi näyttelijää, jotka esittävät useita eri rooleja. On selvää, ettemme voi olla aina samaa mieltä. Puhallamme silti yhteen hiileen ja yhteistyö on sujunut hyvin, ohjaaja muotoilee.
Kiireen lisäksi Rasilainen on kokenut haasteelliseksi aineiston järjellisen rajaamisen. Rönsyilyn vaara oli suuri, mutta hän on tyytyväinen lopputulokseen.
–Esityksen arvioinnin jätän kuitenkin katsojille. Mukaan kannattaa tulla – katsojat voivat päivittää ajatuksensa Suomesta ja suomalaisuudesta, kiteyttää Rasilainen surullisen komediansa perusajatuksen.
Teatteri Musta Aukko: Yrjö Matinkylän monitoimitalolla (Matinraitti 17). Ensi-ilta su 7.3. klo 18, muut esitykset 9.3.–28.3. Kesto 1,5 h. Yli 12-v. Liput 10/5 e. Lisätiedot: www.teatterimustaaukko.fi.

