Kauklahteen pääsee jatkossa sujuvammin
21.11.2009 7:05
Anneli Tuominen-Halomo
Ruuhka-aikaan joutuu kyttäämään tilaisuutta kääntyä rampilta Kauklahden suuntaan. (Kuvaaja: Anneli Tuominen-Halomo)
Espoossa Kauklahdenväylällä Saunalahden ja Tillinmäen risteyksessä tökkii pahasti aamuisin 7.30–9.00 ja iltapäivisin 15.00–17.00 ja jopa muulloinkin. Koskahan siihen tulee muutosta, ihmettelevät Kauklahdenväylää käyttävät Missä tökkii -palstalle vinkkejä antaneet autoilijat.
Iltaruuhkan aikana on hankalaa päästä kääntymään Länsiväylän rampilta Kauklahdenväylälle etenkin Kauklahden suuntaan. Jonot rampilla ulottuvat Länsiväylälle asti. Aamulla puolestaan jonotetaan Kauklahdesta Helsingin suuntaan.
Pullonkaula poistetaan muutaman vuoden kuluttua, sillä Kivenlahden eritasoliittymän ja Kauklahdenväylän parantamiseen liittyvä tiesuunnitelma on nähtävillä teknisessä keskuksessa joulukuun alkuun asti.
–Mikäli hankkeen rahoitus saadaan järjestymään. voisi rakentaminen käynnistyä vuonna 2011, katuinsinööri Salla Hänninen arvioi.
Helsingin suunnasta tuleville rakennetaan suora ramppi Kauklahdenväylälle. Ratkaisu on siis samantapainen, kuin on jo toteutettu Länsiväylältä Espoonlahteen ajettaessa. Myös eteläistä ramppiliittymää huoltoaseman kohdalla parannetaan. Nykyisen sangen sekavan liittymän kohdalle tulee kiertoliittymä.
Kauklahdenväylä, Vanha Jorvaksentie, Kivenlahdentie sekä Kivenlahden eritasoliittymän etelänpuoleiset rampit liitetään uuteen kiertoliittymään.
Samalla kun väyliä parannetaan, rakennetaan Länsiväylän pohjoispuolelle melusuojaus Kauklahdenväylän ja Vanhan Saunalahdenväylän välille. Lisäksi olemassa olevaa meluvallia korotetaan meluaidalla. Uudistuksilla parannetaan myös kevyen liikenteen turvallisuutta. Kevyelle liikenteelle rakennetaan yhteensä neljä ali- tai ylikulkukäytävää.
Lisäksi rakennetaan Saunalahdenporttia eli Saunalahdenkadun ja Kauklahdenväylän liittymää. Tillinmäen puolelle tulevia järjestelyjä ei voida tässä yhteydessä rakentaa, koska alueen asemakaavoitus on kesken. Ensimmäisessä vaiheessa Kauklahdenväylää parannetaan noin 1,5 kilometrin matkalta.
–Tiesuunnitelma jouduttiin pilkkomaan osiin sen vuoksi, että pääsemme pikemmin toteuttamaan Kivenlahden eritason uudistamisen ja Saunalahdenportin rakentamisen. Koko Kauklahdenväylän uudistaminen on kallis hanke. Nämä eteläpään järjestelyt maksavat noin 10,6 miljoonaa euroa, josta Espoon osuudeksi on ehdotettu on 6,5 miljoonaa euroa, Salla Hänninen kertoo.
Tiesuunnitelmien nähtävilläolon jälkeen kaupunki antaa lausuntonsa suunnitelmasta ja ilmoittaa, hyväksyykö se ehdotetun kustannusjaon.
Espoon eteläosien yleiskaavassa Kauklahden väylän varrelle on merkitty myös raideliikenneyhteys, mutta sen toteuttaminen on kaukana tulevaisuudessa. Viime vuoden tietojen mukaan Kauklahden väylää kulkee 12000–14000 ajoneuvoa arkivuorokaudessa.
Ennusteen mukaan Kauklahdenväylän eteläpään liikenne kasvaa noin 40000 ajoneuvoon vuorokaudessa vuonna 2030.



