Ericsson saattaa vähentää 30 työntekijää Kirkkonummella
08.02.2010 7:05
Petri Manssila
Verkkolaitevalmistaja Ericsson suunnittelee vähentävänsä jopa 30 työpaikkaa Suomen päätoimipaikastaan. Kirkkonummen Jorvaksessa työskentelee lähes 980 työntekijää.
Toimitusjohtaja Janne Laitalan mukaan yt-neuvottelujen piirissä on noin 100 työntekijää. Neuvotteluja käydään maaliskuulle.
–Suomessa yhtiö on ollut vakaa työnantaja. Pyrimme aina etsimään ihmisille muuta työtä. Yt-neuvotteluja ei käydä turhaan, Laitala pehmentää.
Hänen mukaansa liiketoiminta määrittelee henkilöstöpolitiikkaa aiempaa enemmän.
–Palveluliiketoiminta on tehnyt henkilöstöpolitiikasta dynaamisempaa. Jossain henkilöstöä voidaan lisätä ja jossain muualla supistaa.
Konserni julkisti viime vuonna maailmanlaajuisen säästöohjelman. Sen tavoitteena oli vähentää 5000 työpaikkaa. Nyt tavoitellaan jopa 6500 työpaikan vähennyksiä.
–Säästöohjelman puitteissa on huomattu, että ihmisiä voidaan vähentää jopa hieman enemmän kuin oli suunniteltu.
Laitalan mielestä henki yt-neuvotteluissa on hyvä. Hän ei halua tarkentaa, mitä henkilöstöryhmiä neuvottelut koskevat.
–Talouskriisi on vaikuttanut etenkin myyntiin ja markkinointiin.
Neuvotteluissa henkilöstöä edustava Tapio Niemi ei vastannut lehden haastattelupyyntöön.
Jorvaksessa lähes puolet työskentelee tutkimuksen ja tuotekehityksen parissa.
–Patenteista joka kymmenes tehdään täällä. Lisäksi meillä on vastuu 3g-runkoverkon avainkomponenttien kehittämisestä, Laitala kehuu.
Loput henkilöstöstä työskentelee puhelinoperaattoreita palvelevassa tukikeskuksessa sekä myynnissä ja markkinoinnissa.
Ericsson on Kirkkonummen suurin yksityinen työnantaja. Laitala lupaa yhtiön pysyvän kunnassa, mutta toiveitakin on.
–Kunta on joustava, mutta aktiivinen elinkeinopolitiikka uusien yritysten houkuttelemiseksi ei ole ihan selkeä. Jorvaksen alueelle toivomme lisää teknologiayrityksiä.
Laitala korostaa myös hyvien liikenneyhteyksien merkitystä. Puolet työntekijöistä kulkee töihin Espoosta ja Helsingistä.
–Uusi moottoritie on positiivinen asia. Seuraavaksi pitäisi keskittyä kehä kolmen leventämiseen.
Jorvaksen toimitilat valmistuivat vuonna 1971 ja tiloja saneerataan parhaillaan. Ikkunat ja sisätilat uusitaan, ja parkkipaikkaa laajennetaan ensi kesänä.



