Ota kantaa!

Yksityinen yritys tuo kotiopettajia takaisin

Idea yksilöllisiä opetuspalveluita tarjoavan yrityksen perustamisesta lähti toimitusjohtaja Pekka Impiön mukaan puhtaasti käytännön tarpeesta, kun moni tuttavapiirissä mietti, mistä saisi lisäopetusta.–Ne oppilaat, jotka kaikkein eniten tarvitsevat ... Lue lisää »


 

Valitus sähköisestä äänestämisestä

13.11.2008 14:45

Kauniaisissa menetettiin 61 ääntä, eli noin kaksi prosenttia annettujen äänien määrästä. Se ylittää perinteisen äänestystavan virhemäärän kaksin- tai jopa nelinkertaisesti, todetaan kunnallisvaalien sähköisestä äänestyksestä tehdyssä valituksessa.

Menetettyjä ääniä oli enemmän kuin tarvittiin läpipääsyyn Kauniaisissa. Lisäksi kahdella ehdokkaalla oli sama äänimäärä, joten yksikin lisä-ääni olisi voinut muuttaa tilanteen toiseksi.

Toistakymmentä kuntalaista ja ehdokasta Kauniaisista, Vihdistä ja Karkkilasta osallistuu hallinto-oikeuteen tehtyyn ryhmävalitukseen sähköisen äänestyksen tuloksen vahvistamisesta.

Valitus ei ole poliittinen tai tarkoitettu muuttamaan vaalien tulosta, vaan se on tehty sen varmistamiseksi, että demokratia toimii tulevaisuudessakin luotettavasti Suomessa, luonnehtii yksi valittajista, kauniaislainen tietotekniikan asiantuntija Jari Arkko.

Käytettävyysongelmien lisäksi on raportoitu sähköisen äänestyskoneen jumiutumisesta.

Oikeusministeriö ilmoitti keskiviikkona, että sähköisen vaalin kysymyksiin palataan joulukuussa sisäisen tarkastuksen valmistuttua.

Kerro kaverille

Keskustelua aiheesta


Kysymys

Haluatko Espooseen mammuttipäiväkoteja?




Kolumnit

Rokotekohu voi käydä kalliiksi

PÄÄKIRJOITUS THL tutkii sikainfluenssarokotteen ja narkolepsian yhteyttä, mutta on mahdollista, että täyttä varmuutta asiasta ei koskaan saada. Varmaa sen sijaan on, että kansalaisten luottamus Suomen rokotusjärjestelmään on kokenut kolauksen. Mones... Lue lisää »


Blogit

Vanhoilla on rahat ja nuorilla velat

Suomalainen on rikkaimmillaan 55–64-vuotiaana. Yli 60-vuotiailla on hallussaan 55 prosenttia kaikista pankkitalletuksista. Tuossa iässä asuntolainat on yleensä jo maksettu ja velkojen osuus on olematon. Sen sijaan 25–35-vuotiaat kantavat niin asunto... Lue lisää »


Terveys

Keski-iän kriisit ovat pientä murrosiän rinnalla

Nuoruus on suurten mullistusten aikaa. Mieli myllertää ja keho muuttuu silmissä. Helsingin kaupungin koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa työskentelevä lääketieteen ja kirurgian tohtori Hannu Penttinen muistuttaa, että muutamien vuosien aikana nuori... Lue lisää »


 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish