Teemu Penttilä aikoo aitoa eliittiin

19.09.2008 7:00

Matti Hannula

Teemu Penttilä aitoi viime kuussa ikäluokkansa SM-pronssia ja aikoo ensi kaudella olla mukana Espoossa käytävissä Kalevan kisoissa. (Kuvaaja: Matti Hannula)
Teemu Penttilä aitoi viime kuussa ikäluokkansa SM-pronssia ja aikoo ensi kaudella olla mukana Espoossa käytävissä Kalevan kisoissa. (Kuvaaja: Matti Hannula)

Kalevan kisat eli yleisurheilun SM-kilpailut käydään ensi kesänä Espoossa. Suotavaa olisi, että isäntäkaupungilla olisi tulessa mahdollisimman paljon omiakin urheilijoita. Vastikään 19-vuotiaiden SM-kisoissa 110 metrin aidoissa pronssille omalla ennätyksellään 14,26 juossut Espoon Tapioiden Teemu Penttilä haluaa omalta osaltaan kantaa kortensa kekoon.

Markus Kaikkosen valmentama Penttilä pitää Kajaanissa juoksemaansa mitalia ehdottomasti suurimpana saavutuksenaan.

–Toistaiseksi, tarkentaa vasta muutaman vuoden tosissaan yleisurheiluun ja etenkin aitajuoksuun panostanut Penttilä.

–Olin pelannut jalkapalloa Espoon Palloseurassa 5-vuotiaasta asti eli kymmenisen vuotta. Pikkusiskoni Moona Penttilä on ollut pienestä asti kova aitajuoksija. Hänen kauttaan heräsi minunkin kiinnostukseni.

Moona Penttilä oli kesällä 2007 kahmimassa Tapioille 17-vuotiaiden tyttöjen viestimestaruuksia. Päättynyt kausi meni häneltä takareisioperaation vuoksi sivu suun. Helppoa ei ole aina ollut Teemu-veljelläkään.

–Hän otti 17-vuotiaana SM-hallissa hopeaa sekä aidoissa että 60 metrillä, valmentaja Kaikkonen kertaa.

–Sitten kesällä 2006 tuli loukkaantuminen, ja SM-kisat jäivät väliin.

Ilkka Tulikoura operoi vasenta takareittäni, mistä jänne oli osittain revennyt irti istuinkyhmystä, Teemu Penttilä jatkaa tarinaa.

–Kaikennäköistä pienempääkin vammaa on ollut.

Valmentaja Kaikkonen ihasteleekin Penttilän sitkeyttä.

–Harvoin tapaa nuorta, joka jaksaa näin pitkäjänteisesti tehdä töitä päästäkseen korjaamaan satoa, mitä Teemu tänä kesänä pääsi korjaamaan, kehuu suojattiaan 25-vuotias Kaikkonen, joka on itsekin juossut Tapioissa pika-aitoja.

–Lopetin kesällä 2002 SM-viestien jälkeen. Muutaman kesän pysyin poissa. Sitten soitin Vuorisen Mikolle (Tapioiden yleisurheilujaoston pj.) ja kysyin, olisiko valmentajalle käyttöä. Siitä se lähti.

Teemu Penttilä on Mäkelänrinteen urheilulukion abiturientti.

–Kirjoitan nyt syksyllä yhteiskuntaopin ja lyhyen matematiikan. Lukion jälkeen olen ajatellut talousalan opintoja. Mutta siinä ohessa haluan ehdottomasti katsoa, kuinka pitkälle rahkeet aitajuoksijana riittävät.

Penttilän ja Kaikkosen tapauksessa urheilijan ja valmentajan keskinäinen kemia tuntuu toimivan.

–Teemu osaa kertoa, miltä kropassa tuntuu, Kaikkonen sanoo.

–Perusrungolla mennään, mutta tarvittaessa muutetaan, jotta ehkäistään vammoja, joista on kärsitty. Jos urheilija pitää vain turpansa kiinni ja tekee kaiken, mitä valmentaja sanoo, lopputulos on usein huonompi kuin vuorovaikutuksessa.

Kaikkosella on kaikkiaan viisi suojattia.

–Teemu Penttilän lisäksi odotan näkeväni ensi kesän Kalevan kisoissa pika-aitoja juoksemassa myös Tuomas Dunckelin, jonka mennyt kausi kului armeijan harmaissa.

–Kotikisat on ehdottomasti omakin tavoitteeni, sanoo Penttilä, joka toivoo vuoden päästä syksyllä pääsevänsä suorittamaan asepalvelustaan Lahden urheilukouluun.

–Tällä hetkellä tärkein asia on keskittyä nopeuden kehittämiseen. Jos ei nopeus ole tietyllä tasolla, on turha juosta aitojakaan, tuumii Penttilä, joka on kilpaillut myös sileillä pikamatkoilla.

– SM-kisoissa olin 100 metrin finaalissa kuudes ennätykselläni 11,10. Viime vuoden SM-kisoissa juoksin 200 metrin ennätyksekseni 23,08.

Pika-aidat on kuitenkin Penttilälle selkeä pääpanostuskohde.

–Se on sileisiin matkoihin verrattuna haasteellisempi. Sitä paitsi satasen sileällä ei valkoihoisella ole asiaa maailman huipulle. Aidoissa on paljon paremmat mahdollisuudet.

Elokuun lopulla käydyissä yleisurheilun nuorten ja juniorien SM-kilpailuissa (22-v, 19-v. 16-17-v.) ei espoolaisseurojen edustajille tullut yhtään mestaruutta.

Ainoan hopean toi Espoon Tapioiden Ira Mattila, joka oli 22-vuotiaiden SM-kisoissa Lahdessa kiekonheiton kakkonen.

Teemu Penttilän lisäksi pronssia saivat Tapioiden Mikael Rajala (22-v, korkeus), Tapioiden Tiina Jokela (22-v, kolmiloikka), Esbo IF:n Alexis Troberg (19-v, kolmiloikka), Tapioiden Ilse Kaaja (16-v, moukari) ja Tapioiden Annika Manner (16-v, seiväs).

Kerro kaverille

Keskustelua aiheesta


Kilot alas, kunto ylös

Paljon otti, mutta enemmän antoi

Pitkän ajan haave ja tavoite on saavutettu vihdoin! Puolimaraton HCR lauantaina oli unelmanani jo vuosi sitten, mutta jalan vammautuminen kevättalvella laskettelurinteessä siirsi tavoitetta vuodella.Operoitu polvi kesti rääkin hyvin, samoin kunto ja... Lue lisää »


 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish