Trampoliinivoimistelijat mittaavat taitonsa MM-kisoissa
13.11.2009 15:35
Espoolaisen seuran edustajat ovat vallanneet mainiosti Suomen edustuspaikat junioreiden trampoliinivoimistelun MM-kisoissa.Pietarissa sunnuntaina käynnistyviin ja ensi viikon jatkuviin kilpailuihin lähti neljä suomalaista trampoliinivoimistelijaa, joista kolme tulee Espoon Telinetaitureista.
Heistä Sara Parpala ja Eerika Jouppila osallistuvat 15–16-vuotiaiden tyttöjen yksilötrampoliiniin. Sen lisäksi he ovat mukana tuplaminitrampoliinissa ja synkrotrampoliinissa, joka on parikilpailu. Siinä arvostellaan yksilösuoritusten lisäksi parin samanaikaisuus.
Vilma Parkkonen kilpailee 17–18-vuotiaiden tyttöjen yksilö- ja tuplaminitrampoliinilla.
Kolmikon valmentaja Marleena Rantanen on asettanut tytöille kovat tavoitteet. Joka lajissa pitäisi sijoittua puolivälin paremmalle puolella ja parhaimmillaan olla ensimmäisen kolmasosan joukossa.
Trampoliinivoimistelu on ollut virallinen olympialaji vuodesta 2004 lähtien.

