Blues taisteli voiton KalPasta
Espoon Blues - 15.03.2010 11:00
Kirjautumaton Käyttäjä
Hyvävireinen Blues nappasi lauantaina neljännen perättäisen voittonsa, kun sarjakärki KalPa kaatui maalein 2-3.
Ottelu käynnistyi kuitenkin kotijoukkueen tahdissa, sillä Kalle Sahlstedt iski KalPan ensimmäisen osuman maalin kulmalta vain reilun minuutin pelin jälkeen.
Bluesin ensimmäinen maali nähtiin toisessa erässä, kun Toni Kähkönen onnistui ylivoimalla Cami Miettisen syötöstä tuomaan Bluesin tasoihin. Muutama minuutti myöhemmin Erkki Rajamäki vei Bluesin johtoon, syötön tarjoili ennakkoluulottomasti kiekon KalPa-puolustukselta riistänyt Roope Ranta.
Bluesin kolmannen osuman täräytti päätöserän alussa Cami Miettinen, syötön tarjosi Petri Lammassaari. Erän puolivälissä kotijoukkue lisäsi kierroksia ja tuli vielä maalin päähän Teemu Hartikaisen osumalla. Enempiä maaleja ei ottelussa kuitenkaan nähty, ja voiton myötä Blues piti asemansa pudotuspeliviivan paremmalla puolella.
Bluesin pelit jatkuvat tiistaina, ja tuolloin Barona Areenalle saapuu HIFK. Torstaina vastassa on puolestaan Jokerit, ja kuumiin paikallisotteluihin on nyt saatavana Paikallispeliviikko-paketti hintaan 24€. Lippupaketti sisältää yläkatsomoliput viikon molempiin kotiotteluihin ja sen voi ostaa täältä, Bluesin toimistolta tai ovelta ennen tiistain ottelua.
Yksittäiset liput alk. 15€ Lippupalvelusta 0600-10-800 (1,83 €/min) tai täältä.

