Suomalainen voimisteluseura Espoo

Suomalainen Voimisteluseura Espoo ry (perustettu v. 2002) eli SVSE on rytmisen voimistelun kilpa- ja harrasteseura. Olemme yksi kolmesta SVS-seurasta, kaksi muuta toimii Helsingissä ja Vantaalla. SVS Espoo on kasvava seura, joka tarjoaa liikuntaa ja voimistelua sekä lapsille että aikuisille. Toimintaa on kuutena päivänä viikossa eri puolilla Espoota.

Rytmistä voimistelua on sanottu maailman kauneimmaksi urheilulajiksi ja laji kuuluu olympialaisten ohjelmaan. Voimistelun, baletin, akrobatian ja välineiden taiturimaisen käytön yhtäaikainen yhdistäminen takaa sen, että haastetta riittää lajin omaksumiseen. Välineinä ovat naru, vanne, pallo, keilat, ja nauha. Jo hyvinkin pienet voimistelijamme harjoittelevat perustaitoja osaavien ohjaajiemme johdolla.

www.voimisteluseura.fi


SVS Open 2010 – rytmisen voimistelun suurtapahtuma!

SVS Open on kansainvälinen rytmisen voimistelun kutsukilpailu, joka järjestetään tänä vuonna 9.-10. lokakuuta Korson Lumossa (Vantaa). Aiempien vuosien onnistuneet järjestelyt, hyvä suunnittelu j... Lue lisää »


SVS Espoon Inessa Rif kilpailee MM-kilpailuissa Moskovassa!

Sunnuntaina 15.8.2010 pidettiin MM-karsintakilpailu II - Inessa Rif lähtee edustamaan Suomea! Lue lisää »


Päiväleiriltä kotiinviemisiksi iloinen fiilis!

SVS järjesti kesän päätteeksi viikon mittaisen päiväleirin, joka aamuisin kokosi iloiset liikkujat yhteen kokonaiseksi päiväksi. Ohjelmassa oli joka päivälle yhdessä tekemistä, pelaamista, liikunt... Lue lisää »


Nyt liikkumaan ja voimistelemaan! Harrasteryhmien ilmoittautuminen on avattu 1.8.2010.

Nyt pääsee taas voimistelemaan ja nauttimaan liikkumisen tuomasta riemusta, ystävistä ja harrastamisen ilosta! Harrasteryhmien ilmoittautuminen on avattu 1.8. Kilparyhmät aloittavat kauden elokuun... Lue lisää »


SVS-seurojen kilpailijat hyviin tuloksiin kesän kilpailukiertueilla.

SVS-seurojen kilpailijat pääsivät hyviin tuloksiin kesän kilpailukiertueillaan. Espoon Sonja Kokkonen kilpaili Puolan Gdyniassa, Jenni Kaita Italian Pratossa ja Inessa Rif näiden lisäksi myös Chig... Lue lisää »


Länsiväylän kumppanit

Haluatteko kumppaniksi?

Olette aktiivinen paikallinen yhdistys tai seura ja haluatte toimintanne ja tapahtumanne laajan yleisön tietoon. Teiltä löytyy innokkaita kirjoittajia ja valokuvaajia. Haluatte nostaa esille kotipaikkanne tärkeitä asioita, ilmiöitä ja ihmisiä. Jos tunnistatte itsenne, ottakaa yhteyttä ja kertokaa halukkuudestanne lähteä mukaan paikallissivuston kumppaniksi. Kumppanuuden kautta teillä on mahdollisuus saada toiminnallenne lisää näkyvyyttä aivan ilmaiseksi.

Ota yhteyttä,
niin kerromme lisää:
marika.lumme(a)lehtiyhtyma.fi

 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish