Rokkia kirjallisella tatsilla
06.06.2008 11:10
Maria Säkö
– Minusta Karakallio on aina jotenkin salaperäinen, sanoo Maunula-yhtyeen vokalisti ja biisien teksteistä vastaava Antti Ritvanen .
Espoossa syntynyt Ritvanen, 31, muutti jo yli kymmenen vuotta sitten Helsinkiin.
– Lapsuusmuistoni eivät ole lähtökohtaisesti hyviä tai huonoja. Salaperäisyys, joka kuuluu kai jokaisen lapsuuteen, on silti siinä paikassa läsnä.
Rocklyriikan SM-kilpailuissa toiseksi tulleen Maunulan sanoituksissa huomio kiinnittyy voimakastunnelmaisiin tarinoihin, jotka piirtyvät lähiö- ja kaupunkimiljööseen luontevasti.
– Vaikka ankkuroin tunteita tiettyihin paikkoihin, kuten lapsuuden lähiöön, niin todellisuuden kanssa tarinoillani ei välttämättä ole paljoa tekemistä. Parasta kirjoittamisessa on, kun saa luoda oman maailman, jossa on omat lait.
Urbaanius muodostuu osaksi kertomuksia. Talo -biisi kertoo erosta ja päättyy säkeisiin: Ja tuuli sylkäisi suustaan/ kokonaisen kaupungin/joka pudotessaan halkesi .
– Pidän kovasti kirjallisista lyriikoista, jotka voi kuvitella novelleiksi ja joista näkee, että sanoittaja tuntee kirjallisuutta.
Ei siis ole ihme, että Ritvanen kertoo fanittavansa Kauko Röyhkää , Maija Vilkkumaata sekä Risto-bändiä. Myspace-sivullaan yhtye mainitsee myös Jonathan Franzenin vaikuttajakseen.
Runoja ja proosaakin kirjoittavan Ritvasen mukaan biiseissäkään ei voi turhia lörpötellä.
Vuonna 2005 kitaristi Jussi Valtonen , basisti Markus Salonen sekä Ritvanen alkoivat soittaa yhdessä. Myöhemmin mukaan tulivat Antti Martikainen rumpuihin ja K. Pääkkönen koskettimiin. Sävellykset tekstien ympärille syntyvät useimmiten Salosen ideasta. SM-kisoissa kokonaisuutta kehuttiin, vaikka päätuomari Heikki Salo toivoi Maunulan menoon lisää kärmeslientä.
– Vain sen kertominen, että elämä on rankkaa, ei ole välttämättä kiinnostavaa, pohtii Ritvanen.
Lyriikoiden synkkyys ei tule saarnaamisesta vaan vihjeistä. Kuten esimerkiksi Aavistuksia -kappaleen kertosäkeessä: Mutta jokin linnuissa/niiden hiljaisuudessa/jokin häiritsee/Tähtitornin luona/jokin linnuissa/aavistuksia .
J.H. Erkon kirjoituskilpailussa neljänä vuonna palkittu Ritvanen työskentelee psykologina. Julkaisukynnys Parnassoon sekä muun muassa Rakkaudennukkaa - ja MotMot -runoantologioihin on ylittynyt. Tuleeko Maunulalta pian levy ja Ritvaselta kirja? Ritvanen päätyy urheilijavastaukseen:
– Teen parhaani ja katson mihin se riittää.



