Finnoonjoen siltatyömaa toi Länsiväylälle remonttiruuhkat
25.06.2008 7:00
Jari Pietiläinen
Finnoonjoen sillan korjaustyöt ovat maanantaista alkaen tuoneet Länsiväylälle totuttua pienemmät nopeudet. Käyttöön on otettu 750 metrin pituinen kiertotie, joka ohjaa liikenteen tietyömaan kohdalla Länsiväylän pohjoispuolitse Kalastajantien risteyssillalta lähelle Suomenojan eritasoliittymää.
–Alkuviikolla liikenteensiirtoa valmisteltiin asentamalla uusia kaiteita, päällystämällä tietä ja maalaamalla tiemerkintöjä. Liikenne on siirretty kiertotielle maanantain ja tiistain aikana, keskiviikkona liikenne kulkee jo kokonaan kiertotietä myöten, kertoo tiehallinnon projektipäällikkö Timo Repo.
Liikenne hidastuu tieremontin vuoksi, sillä kiertotiellä kuljetaan nyt 60 kilometrin tuntivauhtia tavanomaisen 80 kilometrin asemesta. Ruuhkilta ei jatkossa voida välttyä, joskin liikenteen sujuvuutta helpottaa alkuvaiheessa vastikään alkanut kesälomakausi. Autojonojen odotetaan venyvän taas pitkiksi elokuussa, kun espoolaiset palaavat kouluihin ja työpaikoilleen.
Tietyömaa johtuu Finnoonjoen siltaremontista, jonka aikana korvataan kaksi vuotta sitten vaurioituneet ja tuolloin väliaikaisesti korjatut siltarummut uusilla betonisilloilla. Myös Finnoonjoen Helsingin puoleiset Länsiväylän paaluhatturakenteet tarkistetaan 200 metrin matkalta. Tarvittaessa ne uusitaan. Ensi keväänä työt jatkuvat Länsiväylällä ylimmän päällystekerroksen tekemisellä ja ajoratamerkinnöillä.
Espoon poliisi on varautunut siihen, että liikenne takkuaa Länsiväylän kiertotiellä kuluvana kesänä ja tulevana syksynä.
–Mitään sakkorysää ei tietyömaan kohdalle ole tarkoitus rakentaa, mutta toki tarkkailemme tilannetta. Jos on tarvetta, tietenkin reagoimme liikenteen sujumattomuuteen, kertoo ylikomisario Pekka Penttilä Espoon poliisista.
Penttilän mukaan tietyömailla yleisin liikenneongelma on se, että ajonopeudet ovat liian suuria, jolloin jarrutusaikaa ei liikennevirran pysähtyessä ole tarpeeksi. Tällöin pelti rytisee.
– Peräänajot ovat tavanomaisimpia onnettomuuksia, sillä monet tienkäyttäjät ovat ajaneet samaa reittiä vuosienkin ajan, eikä uutta nopeusrajoitusta aina malteta noudattaa. Tosin ainakaan vielä alkuviikolla ei suurista ongelmista ole meille tietoja kantautunut, kertoo Penttilä.
Espoossa ei tietöiltä voi kesän mittaan muuallakaan välttyä, sillä muun muassa Kehä III:n ja Turunväylän liittymä on osana yli 30 kilometriä pitkää työmaata, jossa tehdään kaidetöitä, asennetaan tieantureita ja rakennetaan telematiikkaa. Työkohteissa on käytössä 60 kilometrin tuntinopeus – kunnostustöiden on määrä päättyä joulukuun alkuun mennessä.



