Ota kantaa!

Jääkö vanhuksia ilman hoivapaikkaa Espoossa?

Laitospaikkaa tarvitsevat espoolaisvanhukset uhkaavat jäädä heitteille, kun kaupunki vähentää paikkoja samaan aikaan kuin ikääntyvän väestön osuus kasvaa jatkuvasti, väittää Kanervakoti ry:n hallituksen puheenjohtaja Saara Niemi.Hänen luotsaamansa y... Lue lisää »


 

Otsikko

12.11.2008 4:00

Anneli Tuominen-Halomo

Opetuslautakunnan puheenjohtaja Sanna Lauslahti (kok). (Kuvaaja: Tomi Ronkainen)
Opetuslautakunnan puheenjohtaja Sanna Lauslahti (kok). (Kuvaaja: Tomi Ronkainen)

Koulut Espoon ensi vuoden talousarvioehdotus sisältää perusopetukseen kohdistuvia leikkauksia. Suomenkielisen opetuslautakunnan puheenjohtaja Sanna Lauslahti (kok) on suunnitelmista tuohtunut. Hän haluaa koululaiset heti pois säästölistalta, koska hänen mukaansa säästöjä voidaan tehdä kivuttomammin muualla.

Myös kodin ja koulun yhteistyöfoorumi KoKo Espoo ry vastustaa perusopetuksen leikkauksia. Yhdistyksen mielestä tuntikehystä ei pidä leikata ja avustaja- ja tukiresurssit on pidettävä vähintään nykyisellä tasolla. Lisäksi yhdistys vaatii oppilashuollon ja kouluterveydenhuollon resurssien turvaamista.

–Kaupungin säästötalkoot aloitetaan rivakasti karsimalla lasten ja nuorten kerhotunteja, yläkoululaisten valinnaisaineita ja tukiopetusta. Hulluinta päätöksessä on, että opetuslautakunta siirsi viime vuoden budjettikäsittelyssä rahaa läksykerhotoimintaan ja nyt ne otetaan sitten pois, Sanna Lauslahti arvostelee.

Kouluavustajien palkkamäärärahoista on jätetty pois 700000 euroa, joka tarkoittaa avustajapalveluiden laskua tähän syksyyn verrattuna.

–Seuraava valtion budjetti sisältää 16 miljoonaa euroa lasten ja nuorten luokkakokojen pienentämiseen. Espoolle tämä tarkoittaa noin 600000- 700 000 euroa lisää valtionosuutta. Teemme sivistysvaliokunnassa juuri tiukkaa lausumaa, jonka mukaan kuntien olisi käytettävä raha juuri koulutyöhön. Espoossa ollaan menossa täysin päinvastaiseen suuntaan, Lauslahti huomauttaa.

Lauslahti muistuttaa, että kaupungin budjetti on valtava, joten varmasti sen sisältä löytyy rahat lasten koulunkäynnin turvaamiseen. Rahat voidaan ottaa esimerkiksi konsultoinnista ja mainoskuluista.

–On lyhytnäköistä säästää kouluissa. Kustannukset näistä säästöistä tulevat kalliiksi. Yksi syrjäytynyt maksaa yhteiskunnalle miljoona euroa. Tätäkö kaupunkimme haluaa - tehdä lyhytnäköistä säästöpolitiikka lapsilla, Lauslahti laukoo.

KoKo Espoo on avannut adressin koulusäästöjä vastaan. Adressi on allekirjoitettavissa osoitteessa http://www.adressit.com/ei perusopetuksen leikkauksille.

Bookmark and Share

Keskustelua aiheesta


Kysymys

Ärsyttävätkö koirankakat?




Kolumnit

Lähikirjaston toimintaa vahvistettava

PÄÄKIRJOITUSSuomen kirjastoseura otti vuoden lopussa kantaa lähikirjastojen lakkauttamiskeskusteluun. Seuran mukaan lähikirjastojen lakkauttaminen on lyhytnäköistä yhteiskuntapolitiikkaa.Kannanotossa muistutetaan, ettei kirjasto ei ole kuluerä, vaan... Lue lisää »


Blogit

Maito maistuu ja järki seisoo

Kenen maitoa juot, on kysymys, joka on notkahduttanut järjenkäytön kuin Turun Myllysilta. Valion maito on 100 prosenttisesti suomalaista ja Arla-Ingmannin 80 prosenttisesti. Suomalainen kuluttaja kohtaa siis hyvin pienellä todennäköisyydellä ruotsal... Lue lisää »


Terveys

Laktoosi-intoleranssi voi oireilla kuin ärtynyt suoli

Laktoosi-intoleranssia esiintyy joidenkin arvioiden mukaan jopa joka viidennellä suomalaisella. Sen oireina ovat vatsan löysyys, mahan kurina, kipu ja ilmavaivat. Vaivat johtuvat siitä, että elimistö ei siedä maitotuotteista saatavaa maitosokeria el... Lue lisää »


 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish