Ota kantaa!

Yksityinen yritys tuo kotiopettajia takaisin

Idea yksilöllisiä opetuspalveluita tarjoavan yrityksen perustamisesta lähti toimitusjohtaja Pekka Impiön mukaan puhtaasti käytännön tarpeesta, kun moni tuttavapiirissä mietti, mistä saisi lisäopetusta.–Ne oppilaat, jotka kaikkein eniten tarvitsevat ... Lue lisää »


 

Ratakiskot laulaa ja soi

27.02.2009 14:55

Heikki Merihaara

Eki Liikanen on mukana rautatieaiheisessa viihdekonsertissa.
Eki Liikanen on mukana rautatieaiheisessa viihdekonsertissa.

Meksikon pikajuna, Lentävä kalakukko, Pohjanmaan jenkka, Ukko-Pekka uu-uu, Savonmuan Hilima, Muhoksen mimmi sekä monet muut raikulihitit kajahtavat Sellosalissa Ratakiskot laulaa ja soi -revyyssä.

Takavuosien tv-kasvo ja tanssitaitaja Heikki Kahila on kirjoittanut esityksen, jonka ohjauksesta vastaa hänen vaimonsa Pia.

Ratakiskojen perinteet ulottuvat yli sotavuosien, vaikka niiden kulta-aika oli 1940–1950-luvuilla. Säveltäjinä korostuvat Toivo Kärki ja Reino Helismaa. Aikakaari ulottuu 1930-luvulta 1980-lukuun.

–Laulut koskettavat omakohtaisesti yli kahta miljoonaa suomalaista, jotka ovat ohittaneet kuudenkympin kilometripylvään. Nuoremmille laulut avaavat ikkunan kansalliseen viihdehistoriaan, muotoilee Kahila.

Estradilla on kovia nimiä: Eki Liikanen, Pasi Kaunisto, Markku Laamanen, Lucjan Czaplicki, Juhani Heikkilä, Jukka Mäkitalo, Henna Syväoja ja kapellimestarina Tapani Puranen. Rautatieaiheinen viihdemusiikki jyrää!

Ratakiskot laulaa ja soi ti 3.3. klo 19 Sellosalissa (Soittoniekanaukio 1 A).

Kerro kaverille

Keskustelua aiheesta


Kysymys

Haluatko Espooseen mammuttipäiväkoteja?




Kolumnit

Rokotekohu voi käydä kalliiksi

PÄÄKIRJOITUS THL tutkii sikainfluenssarokotteen ja narkolepsian yhteyttä, mutta on mahdollista, että täyttä varmuutta asiasta ei koskaan saada. Varmaa sen sijaan on, että kansalaisten luottamus Suomen rokotusjärjestelmään on kokenut kolauksen. Mones... Lue lisää »


Blogit

Vanhoilla on rahat ja nuorilla velat

Suomalainen on rikkaimmillaan 55–64-vuotiaana. Yli 60-vuotiailla on hallussaan 55 prosenttia kaikista pankkitalletuksista. Tuossa iässä asuntolainat on yleensä jo maksettu ja velkojen osuus on olematon. Sen sijaan 25–35-vuotiaat kantavat niin asunto... Lue lisää »


Terveys

Keski-iän kriisit ovat pientä murrosiän rinnalla

Nuoruus on suurten mullistusten aikaa. Mieli myllertää ja keho muuttuu silmissä. Helsingin kaupungin koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa työskentelevä lääketieteen ja kirurgian tohtori Hannu Penttinen muistuttaa, että muutamien vuosien aikana nuori... Lue lisää »


 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish