Onko lääkäriin pääsy Espoossa liian vaikeaa?
04.03.2009 7:05
Espoon terveysasemilta puuttuu jatkuvasti useita lääkäreitä. Erilaisia sijaisia tai vuokralääkäreitä on jo lähes puolet työvoimasta. Tilannetta hankaloittaa se, että sijaisia on ollut jo jonkin aikaa vaikea rekrytoida.
Lukijapalautteen perusteella terveyskeskuksiin on vaikea saada lääkärinaikoja, ja jos saa, samaa lääkäriä ei toiste tapaa. Henkilökunta on töykeätä ja terveystietoja saatetaan tivata vastaanottotiloissa muiden kuullen.
Toisaalta kaupungin asiakastyytyväisyyskyselyissä palaute on hyvää ja palvelut terveyskeskuksissa pelaavat. Lääkäriin pääsee riittävän hyvin. Keskimäärin kiireettömän ajan saa kahdessa viikossa.
Kumpi on totuus? Millaisia kokemuksia sinulla on Espoon terveyskeskuksista? Ota kantaa ja kerro mielipiteesi!
Keskustelua aiheesta
Ei saa lääkäriaikoja.
Pahimmassa tapauksessa olen joutunut odottamaan kaksi kuukautta lääkärille. Toki akuuttiajan saa jos saa puhuttua ympäri nämä jotka puhelimessa arvioivat hoidon tarpeen.
Hammaslääkärille ei saa aikoja.
Psykiatrinen hoito, masennuspotilaana ei pääse psyk.polille, lääkkeitä syötetään mutta keskusteluapua ei saa.
Depressiohoitaja ei ota vastaan, toteavat etteivät voi auttaa ja käskevät pyytää lääkäriltä passituksen psyk.polille.
Terveyskeskuksen omalääkäri ei suostu kirjoittamaan lähetettä psyk.polille.
Tässä sitten syödään masennuslääkkeitä ja yritetään yksin pärjätä.
Nyt oli viikonvaihteen Länsiväylässä että terveyspalveluista taas supistetaan rahaa.
Ei voi puhua enää hyvinvointiyhteiskunnasta. Hoitoa saavat ne keillä on työterveydenhoito tai rahaa maksaa yksityisestä hoidosta, me jotka olemme työttömiä tai eläkkeellä, meille ei hoitoa tahdo järjestyä.
Vai onko kenties niin että meistä yritetäänkin päästä eroon, sitten voisi taas puhua hyvinvointiyhteiskunnasta.
Taantumatalkoissa aiotaan viime vuosina ontunut omalääkärijärjestelmä ajaa alas. Kaikkia muitakin palveluja supistetaan. Verot maksetaan, muttaa niillä ei enää saa mitään. Mihin kaikki kaupungin rahat oikein katoavat? Pitäisi selvittää.
Kaksi kertaa on meille sanottu terveyskeskuksessa että ei saa lääkäriä, mene Diacoriin. Miksiköhän maksan veroja Espoolle?
Kilossa ainakin pääsee hyvin lääkärille siellä on hyvä henkilökunta sekä lääkärit ei mitään valittamista.Ja hammaslääkärille pääsee. myöskin. Kiitos Kilon tervasemalle.
04.03.2009 Tänään varasin lääkärille aikaa sain 6viikon päähän.Ei tunnu oikein hyvältä.Jos ei ole akuutti vaiva on ,minusta 6viikkoa liian pitkä aika odottaa lääkäriin pääsyä. Nimim. veronmaksaja ???????????
On täysin kohtuutonta odottaa lääkäriin pääsyä 6 viikkoa. Yksityiselle pääsee yleensä samana tai viimeistään seuraavana päivänä, mikäli ei kyse ole ajan saamisesta juuri tietylle lääkärille. Mihin meidät tavalliset kansalaiset on poliitikkojen toimesta ajettu? Haiskahtaa bisneksen teolta ihmisten terveyden kustannuksella. Tätä on yksityistäminen, välistä vetäjiä riittää joka lähtöön. Köyhät kärsikööt asiassa kuin asiassa.
Minä haluan myös kiittää Kilon ta:n väkeä: lääkärit hyviä ja mukavia, ajan saamisessa ei ongelmia! Kiitos kilo! =)
Tapiolan kaikki terveyspalvelut täysin retuperällä. Eläkkeelle jäätyäni turvauduin kunnalliseen hammashoitoon. Neljän vuoden jälkeen on hampaani täysin tuhottu. Hammaslääkärit vain hokee, ettei näitä kannata paikata, kun ei ne paikat pysy kuitenkaan. Ei pysykään, sillä sairastan Sjögrenin syndroomaa.Lohjenneet hampaat on joka kerta "korjattu" piememmiksi ja pienemmiksi, josta johtuen purenta on aivan vinossa.
Kävin tänään juuri yksityislääkärin vastaanotolla, joka tutki hampaitani 45 min ja laittoi yhden väliaikaisen paikan - lasku kelakorvauksen jälkeen 52 euroa. Kustannusarvio tulevasta hoidosta ja Tapiolan "hammashoidon" aiheuttamien vikojen korjaamisesta on noin 5000 - 5500 euroa!!!
Olen myös kirjallisesti valittanut Espoon hammashoidosta ja vastauksena sain yliolkaisen toteamuksen "meillä hoidetaan kaikenlaiset hampaat".
Maksoin neljän vuoden aikana satoja euroja aivan turhaan. Ei hätää - valituskirjelmä on lähtenyt yksityislääkärin lausunnon ja Espoolta saamani palautteen kera oikeusasiamies Riitta-Leena Pauniolle. Kaikenlainen hoito on Espoossa täysin ex anus.
leppävaarassa ei pääse ollenkaan lääkäriin tällä alueella missä asun,koska ei ole ollu lääkäriä tänä vuonna ollenkaan.kyllä raivostuttaa tämä tilanne,ihmettelen miksi eivät saa lääkäriä tänne....täytyy vaan kärsiä kivuista ja säryistä yksin.
Kun halusin uusia reseptini Kivenlahden terveysasemalla, minulle ilmoitettiin, että siihen saattaa mennä kaksi viikkoa. Uusin Meilahdessa kirjoitetun reseptin siellä ja sain sen heti.
Jos reseptin uusiminen todella kestää kaksi viikkoa, on järjestelmässä jotain pahasti vialla. Olen asunut muuallakin eikä reseptin uusiminen koskaan ole kestänyt yli kolmea päivää.
Leppävaarassa on tosiaan outo tilanne: lääkäriin ei pääse, lääkärit ovat nuoria ja kokemattomia. Puhelimeen ei vastaa kukaan automaattia lukuunottamatta: "meillä on nyt ruuhkaa".
Eikös aleta purkaan näitä terveyskeskuksia: lopetetaan kunnallinen "hyvinvointipalvelu", ja käytetään vain yksityisiä ammattitaitoisia lääkäreitä. Tulisi varmaan kunnallekin halvemmaksi, kuin makuuttaa laiskoja ihmisiä palkkalistoillaan.
Aina olemme päässeet lääkäriin heti kun on tarvinnut ilman odotteluita ja tämä koskee koko perhettämme. Ajan on saanut varattua aivan kuten itselleen on sopinut. Henkilökunta on todella mukavaa ja avuliasta. Tämä on ainakin totta Leppävaaran seudun kunnallisella puolella, eikä yksityistä ole tarvinnut käyttää.
Jo nyt on merkillistä. Kaksi täysin vastakkaista mielipidettä edellisillä. Samasta terveyskeskuksesta.
Onko totuudella kahdet kasvot?
Yritin varata aikaa lääkärille Tapiolan terveyskeskukseen tuskallisen lonkkasärkyni takia, vastus: omalääkäriä ei ole, tulee 2kk. kuluttua, soitamme teille 3 vk. kuluessa. Päivystykseen ette voi mennä koska kipunne ei ole tullut silmänräpäyksessä tarpeeksi kovana. Piippa-autolla voi tulla jos sängystä ei pääse enää ylös. Virkailijan mukaan ketään ei jätetä pulaan. Olen vakavasti harkinnut muuttaa vapaa-ajan asuntopaikkakunnalle veronmaksajaksi, koska siellä terveyspalvelut toimivat hyvin hoitoonpääsyn ja laadun suhteen, toisin kuin Tapiolassa.
Minäkin olen suhteellisen hyvin päässyt lääkäriin. Välillä on ehdotettu pitkiäkin odotusaikoja, mutta tähän saakka on selvitty rimaa hipoen. Se ei tarkoita sitä ettei kenelläkään muulla voisi olla ongelmia, joista on paljon kuultu. Nyt on taloustilanteen kiristyessä varmuudella tulossa vaikeampia aikoja myös tässä suhteessa. Koko hyvinvointiyhteiskuntaa uhkaa alasajo, joten varautukaa pahimpaan. Pommittakaa kaupunginhallitusta ja valtuustoa! Nehän sen ratkaisevat rakennetaanko metroa vai säilytetäänkö terveydenhuolto ja paljon muuta.
Itse käyn Espoon keskuksen terveyskeskuksessa eli Samariassa.
Tyttäreni oli jo pitkään ollut sairaana ja yritin saada ajan lääkärille tuloksetta. Kahden päivän kuluttua vein yksityiselle, jossa todettiin lapsella keuhkokuume.
Kuukausi sitten vein toisen tyttären lääkärille ensiapuun usen kuukauden kestäneen yskän ja hengitysvaikeuksien vuoksi. Keuhkot kuunneltiin ja korvat katsottiin mutta huonoa suomea puhuva lääkäri totesi vain että mitään vikaa ei ole. Seuraavan yön valvoin jälleen lapsen kanssa, joka yski yhtenään ja meinasi tukehtua irtoavaan limaan. Aamulla varasin ajan yksityiselle lääkärille, joka puolestaan totesi että lapsella on rasitusastma, jonka vuoksi yskä oli pitkittynyt ja päässyt erittäin pahaksi. Keuhkoista kuului paha rohina ja vinkuminen. Lääkkeet saatiin ja alle viikossa tuli esiin iloinen ja pirteä tyttö.
Olen käyttänyt nyt Tapiolan teveysaseman palveluita n. 3
vuotta. Myöskin hammaslääkäriä n. 2 vuotta. Minulla ei ole
mitään valittamista palveusta. Aina olen ajan saanut,kun
olen sitä tarvinnut. Onneksi ei liian usein, Sydänfilmiinkiin
pääsin tosi nopeasti soiton perusteella. Palvelua on käyttänyt myöskin mieheni ja hän on myöskin erittäin tyytyväinen saamaansa palveluun. Hyvää palvelua myöskin
labran henkilökunnalta. Kiitos koko Tapiolan asemalla!
Ihmetyttää ettei Tapiolan terveysasemalla saada kuntoon aina vain jatkuvaa lääkäripulaa. Onko vika organisaatiossa, työilmapiirissä vai missä? Kannattaisi ehkä ottaa oppia kunnista missä asiat on saatu kuntoon. Ei liene kenenkään etu, että hoitoonpääsyä venytetään viikkoja jolloin sairaus tai vika yleensä pahenee ja hoito vaatii enemmän aikaa, sitoo enemmän resursseja ja näinollen tulee kalliimmaksi ja jopa sairaala-paikkaa vaativaksi.
Kuumeisia, sairaita ihmisiä käännytetään kotiin myös Jorvin päivystyksestä, kuten kävi tällä viikolla Jorvin päivystykseen pyrkineelle 40 asteen kuumeiselle nuorelle naiselle. Syyksi sanottiin, että potilas oli jo samana päivänä käynyt terveyskeskuksessa, josta niin ikään käännytettiin kotiin, tutkimatta. Potilas maksoi yli 100 euroa yksityilääkärille, vähistä opiskelijan varoistaan ja sai kuulla diagnoosinkin, influenssa, johon sai influenssalääkityksen. Mitäpäs jos potilas olisikin ollut iäkäs, rahaton ja yksin asuva - ja Jorvin heitteillejätön ansiosta heittänyt sitten henkensä? Kuka olisi perään kysellyt? Ei ainakaan tämä nykyinen "terveydenhuolto". Missä vika, ettei ihminen saa hoitoa?
Seuraava » 1 2 3



