Piano pitää Janne Maaralan pinnalla
17.05.2009 4:00
Jussi Vehkasalo
Pianisti Janne Maaralan musikaalisuus ilmeni jo vaahtosammuttimen kokoisena.
–Kotona ei ollut pianoa, mutta olin lapsena hoidossa isovanhemmilla, ja heillä oli piano, 2000-luvun alusta lukien ammattimuusikkona työskennellyt Maarala kertoo.
Hän istui kolmivuotiaana pianon ääreen, ja alkoi korvakuulolta tapailla kuulemiaan kappaleita. Vasen käsi etsi sointuja ja oikea melodiaa. Musiikin ymmärtämistä helpotti se, että Maaralalla on absoluuttinen sävelkorva.
–Luulisin, että lapsena kokeilun kautta keksin, mitä tapahtuu, kun sormilla näppäilee koskettimia. Miten pianosta lähtee ääni.
Hänen käyntikortissaan lukee myös orkesterinjohtaja, säveltäjä ja toimitusjohtaja. Oma Janne Maarala Music House -yritys tarjoaa monenlaista elävää musiikkia, jossa Maaralan pianonsoitto on pääosassa. Kaikkea häistä hautajaisiin, kuten artisti itse sanoo. Ennen kaikkea Maarala tunnetaan jazzpianistina.
Pianonsoiton opiskelu alkoi viisivuotiaana kanttori Simo Santarannan johdolla.
–Ekoilla soittotunneilla aikaa meni siihen, että esittelin opettajalle pikkuautokokoelmaani, Maarala paljastaa.
Vantaan musiikkiopiston ja Oulunkylän Pop & Jazz -opiston (nykyisin konservatorio) kautta hän jatkoi Sibelius-Akatemiaan, jossa pääaineena oli piano.
–Vielä lukiossa ajattelin, että ammattimuusikoksi en ala. Vuosi varusmiessoittokunnassa innosti ammattimuusikon uralle.
Ei Maaralan muusikonura pelkkää korkealentoa ole ollut: Sibelius-Akatemian aloitusvuoden jälkeen hän lopetti soittamisen. Hän ei ollut mielestään tarpeeksi hyvä.
–Olin kriisissä soiton lopettamisen jälkeen ja kävin terapiassa.
Opiskelu jatkui myöhemmin, kunnes soittamiseen tuli taas parin vuoden tauko. Tällä kertaa syynä oli se, että hän sai molempiin käsiinsä rasitusvamman soittamisesta.
Tauot soittamisessa ovatkin yksi selitys sille, että Maaralan ansioluettelo paljastaa hänen olevan myös maatalous- ja metsätieteiden maisteri. Oma terapiantarve taas sai hänet kiinnostumaan tuostakin elämänalueesta, ja hän opiskeli itsensä psykoterapeutiksi, erikoisalana kehopsykoterapia.
Nyt musiikki vie miestä. Hän soittaa lukuisissa yhtyeissä, lukuisista omista orkestereista esiintymisiä on esimerkiksi kuusihenkisen jazzyhtye Janne Maarala Good Spiritin kanssa. Erilaista musiikkia edustavat Bavaria, joka on Oktoberfest-henkinen bileorkesteri, sekä High Power, joka tekee erityisesti yksityis- ja yrityskeikkoja tanssi- ja bilemusiikin saralla.
Oma osansa hänen musiikkitarjonnassaan on esiintymisillä soolopianistina tai duona vaikkapa hotelleissa. Esimerkiksi Scandic Hotel Simonkentän aulabaarissa hän esiintyi vielä maaliskuussa.
–Storyvillessä minulla oli tänä keväänä oma house-bändi, jonka kanssa esiintyi vierailevia artisteja.
Maaralaa nähdään kesäkuun alussa jälleen myös Vantaan Backas Jazz -festivaalilla. Hän on soittanut siellä aiemmin Sunny Side -yhtyeessä, nyt hänen oma kvartettinsa säestää nuoria kykyjä, jotka laulavat jazzstandardeja.
–Backas Jazzissa on oma tunnelmansa. Festareilla on yleensäkin kiva soittaa, koska ihmiset tulevat niille selkeästi kuuntelemaan musiikkia, Maarala sanoo.
Maarala opiskeli Sibelius-Akatemiassa myös laulua, haaveena olisi tulla niin hyväksi laulajaksi, että voisi esiintyä laulaja-pianistina.
–Haluan kasvattaa taiteellisesti kunnianhimoisempien keikkojen osuutta, ja esittää omia sävellyksiäni. Soittaa konserteissa, joiden ainoana tarkoituksena ei ole viihdyttää.



