Ota kantaa!

Jääkö vanhuksia ilman hoivapaikkaa Espoossa?

Laitospaikkaa tarvitsevat espoolaisvanhukset uhkaavat jäädä heitteille, kun kaupunki vähentää paikkoja samaan aikaan kuin ikääntyvän väestön osuus kasvaa jatkuvasti, väittää Kanervakoti ry:n hallituksen puheenjohtaja Saara Niemi.Hänen luotsaamansa y... Lue lisää »


 

Immu Galleria paikkasi taideaukon Heikintorilla

30.08.2009 4:00

Heikki Merihaara

Näyttely

Valoisa, tyhjä kakkoskerroksen liiketila muuttui huhtikuussa toimivaksi galleriaksi Heikintorilla. Entinen viestintäneuvos, taiteilija Irmeli Tuomarla kiinnostui vapaana olleesta tilasta ja perusti siihen gallerian.

–Läheisyydessä ollut Jos Galleria lopetti samoihin aikoihin, joten tarve toiminnalle oli ilmeinen, kertoo Tuomarla.

Syyskaudella Tuomarlan kanssa omatoimigalleriaa hoitaa kuvataiteilija Mauri Haapanen.

–Osa ihmisistä ei koskaan käy taidegallerioissa. Toivomme, että sekä satunnaiset ohikulkijat että taiteen harrastajat voisivat poiketa meillä, vaikkapa ostosreissun lomassa. Kynnyksen tulee olla mahdollisimman matala.

Tuomarla ja Haapanen ovat havainneet, että ihmiset panostavat kotinsa kauneuteen myös taantuman aikana. Rahapulaa korostaneita asiakkaita on ollut vain yhden käden sormien verran. Monet etsivät taidetta myös lahjaksi.

–Asiakkaina on etenkin naisia. Pariskunnat ja lapsiperheet asioivat usein lauantaisin. Toiset poikkeavat taideostoksille heti töiden jälkeen, Tuomarla kuvaa.

Immu Gallerian paikalla, noin 90 neliön tilassa on aiemmin ollut muun muassa askartelutarvikemyymälä ja kangaskauppa. Liiketila muovautui kohtuullisen helposti galleriaksi. Reijo Kantola Taikalyhdystä keksi käyttää häkkirunkoa ripustuksiin.

Galleriassa on tällä hetkellä esillä Muutos-näyttely, joka koostuu Haapasen ja Tuomarlan töistä. Tuomarlalla aihe kantautui omakohtaisesti koetusta sairaudesta ja ihmisten toimettomuudesta. Aihe on ajankohtainen monelle ihmiselle. Tuomarla ammentaa voimia taiteeseensa luonnosta ja etenkin merestä. Haapanen on samoilla linjoilla.

Tuomarla on keskittynyt öljyvärimaalauksiin, Haapasen tuotantoa edustavat erilaiset veistokset ja värivalokuvat.

Vierailevat taiteilijat ovat jatkossa olennainen osa gallerian toimintaa. Seuraavan kerran näyttelytyöt vaihtuvat lokakuussa.

–Tulijoilla ei tarvitse aina olla ostoaikeita. Töitä voi vain tulla katselemaan, Tuomarla ja Haapanen rohkaisevat.

Immu Galleria Heikintorin 2. kerroksessa (Kauppamiehenkatu 1). Irmeli Tuomarlan ja Mauri Haapasen myyntinäyttely avoinna 31.12. asti ma-pe klo 11–19, la klo 12–15.

Bookmark and Share

Keskustelua aiheesta


Kysymys

Ärsyttävätkö koirankakat?




Kolumnit

Tyttöjen alistaminen alkaa päiväkodista

A.-P. PietiläTämä on tositarina suomalaisesta arjesta: Isä tuo itkevän pikkupoikansa päiväkodin johtajan puheille. ”Poikani kunniaa on loukattu hänen sukunsa edessä”, isä sanoo. Poika on kertonut isälleen päiväkodin arjesta.”Poikaani ei saa nukuttaa... Lue lisää »


Blogit

Maito maistuu ja järki seisoo

Kenen maitoa juot, on kysymys, joka on notkahduttanut järjenkäytön kuin Turun Myllysilta. Valion maito on 100 prosenttisesti suomalaista ja Arla-Ingmannin 95 prosenttisesti. Suomalainen kuluttaja kohtaa siis hyvin pienellä todennäköisyydellä ruotsal... Lue lisää »


Terveys

Laktoosi-intoleranssi voi oireilla kuin ärtynyt suoli

Laktoosi-intoleranssia esiintyy joidenkin arvioiden mukaan jopa joka viidennellä suomalaisella. Sen oireina ovat vatsan löysyys, mahan kurina, kipu ja ilmavaivat. Vaivat johtuvat siitä, että elimistö ei siedä maitotuotteista saatavaa maitosokeria el... Lue lisää »


 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish