Ota kantaa!

Jääkö vanhuksia ilman hoivapaikkaa Espoossa?

Laitospaikkaa tarvitsevat espoolaisvanhukset uhkaavat jäädä heitteille, kun kaupunki vähentää paikkoja samaan aikaan kuin ikääntyvän väestön osuus kasvaa jatkuvasti, väittää Kanervakoti ry:n hallituksen puheenjohtaja Saara Niemi.Hänen luotsaamansa y... Lue lisää »


 

Linnainmaat ihastuivat Tapiolan henkeen

07.02.2010 8:05

Jari Pietiläinen

Viime vappuna Ranja ja Mika Linnainmaan suuri unelma toteutui. Kymmenen kuukautta kestänyt remontti oli ohi ja kuusihenkinen perhe pääsi muuttamaan Tuusulasta Tapiolaan – uusi koti oli vihdoin valmis.

–Etsimme aktiivisesti asuntoa aluksi Helsingin Munkkiniemestä, mutta sitten katseemme kääntyivät Tapiolaan. Meille kaikkein tärkeintä oli se, että löydämme lapsille ja koko perheelle sopivan asuinympäristön, jossa viihdymme pitkään. Aikaa kului puolitoista vuotta, mutta odotus oli kyllä sen arvoista, kertoo Ranja Linnainmaa.

Perheen timanttinen löytö oli kahdensadan neliön koti. Linnainmaiden asuntotoiveet kävivät toteen viimeistään siinä vaiheessa, kun arkkitehti Kaisa Blomstedt sai työnsä valmiiksi.

–Oikeastaan kaikki talon sisällä laitettiin uusiksi, eikä mitään jäänyt vanhasta jäljelle. Ihastuimme Tapiolaan paikkana niin paljon, että tingimme jopa talon koosta. Samalla rahalla olisimme saaneet jostain kauempaa paljon suuremman kodin, mutta se ei lopulta ollut ratkaisevaa, toteaa Ranja Linnainmaa.

Linnainmaat päättivät muuttaa Tapiolaan muun muassa alueen rauhallisuuden ja hyvin hoidettujen puistoalueiden vuoksi. Tapiolan hyvä maine perinteikkäänä puutarhakaupunginosana oli plussaa sekin.

–Helsingin läheisyys painoi vaakakupissa paljon, samoin hyvät yhteydet kaikkialle. Nyt lasten on helppo päästä kulkemaan bussilla vaikka harrastusten ääreen. Ja kaiken kukkuraksi naapurit ovat aivan superihania, naurahtaa Linnainmaa.

Asuntoa hankkivien kiinnostus Tapiolaa kohtaan on kaupunginosana säilynyt vuodesta toiseen vähintäänkin ennallaan.

–Nyt on kieltämättä hyvä aika tehdä asuntokauppaa, sillä kaikki asunnot, mitkä tarjotaan myös viedään käsistä. Myös myyntiajat ovat Tapiolassa lyhentyneet, kertoo myyntijohtaja Sari Saurus SKV:n Tapiolan toimistosta.

Hänen mukaansa Tapiolan valttikortteja ovat yleinen viihtyisyys ja palvelujen hyvä saatavuus.

–Tapiolan sijainti Helsingin vieressä on kieltämättä erinomainen. Hintataso pääkaupunkiin nähden on Espoon hyväksi mainio ja se ratkaisee monen kodinhankkijan valinnan, mainitsee Saurus.

Bookmark and Share

Keskustelua aiheesta


Kysymys

Ärsyttävätkö koirankakat?




Kolumnit

Lähikirjaston toimintaa vahvistettava

PÄÄKIRJOITUSSuomen kirjastoseura otti vuoden lopussa kantaa lähikirjastojen lakkauttamiskeskusteluun. Seuran mukaan lähikirjastojen lakkauttaminen on lyhytnäköistä yhteiskuntapolitiikkaa.Kannanotossa muistutetaan, ettei kirjasto ei ole kuluerä, vaan... Lue lisää »


Blogit

Maito maistuu ja järki seisoo

Kenen maitoa juot, on kysymys, joka on notkahduttanut järjenkäytön kuin Turun Myllysilta. Valion maito on 100 prosenttisesti suomalaista ja Arla-Ingmannin 80 prosenttisesti. Suomalainen kuluttaja kohtaa siis hyvin pienellä todennäköisyydellä ruotsal... Lue lisää »


Terveys

Laktoosi-intoleranssi voi oireilla kuin ärtynyt suoli

Laktoosi-intoleranssia esiintyy joidenkin arvioiden mukaan jopa joka viidennellä suomalaisella. Sen oireina ovat vatsan löysyys, mahan kurina, kipu ja ilmavaivat. Vaivat johtuvat siitä, että elimistö ei siedä maitotuotteista saatavaa maitosokeria el... Lue lisää »


 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish