Ota kantaa!

Jääkö vanhuksia ilman hoivapaikkaa Espoossa?

Laitospaikkaa tarvitsevat espoolaisvanhukset uhkaavat jäädä heitteille, kun kaupunki vähentää paikkoja samaan aikaan kuin ikääntyvän väestön osuus kasvaa jatkuvasti, väittää Kanervakoti ry:n hallituksen puheenjohtaja Saara Niemi.Hänen luotsaamansa y... Lue lisää »


 

Häädön saaneet asukkaat heittivät television kerrostalon ikkunasta

05.06.2009 10:55

Kaksi häädön saanutta vuokralaista tärveli kerrostaloasuntoaan ja sen irtaimistoa Leppävaarassa Muurarinkujalla torstai-iltana.

Rankasti juhlineet nuoret miehet potkivat seiniin ja oviin reikiä, rikkoivat ja spreijasivat ikkunoita sekä heittivät television kolmannen kerroksen asunnostaan Leppävaaran raitille. Tv ei pudonnut kenenkään päälle.

Hätäkeskukseen ilmoitettiin huoneistosta kuuluneesta mekastuksesta ja kovaäänisestä musiikista puoli kahdeksalta illalla.

Poliisi otti kiinni paikalta kaksi asunnon vuokralaista. Poliisi epäilee vuosina 1984 ja 1987 syntyneitä miehiä vahingonteosta.

Bookmark and Share

Keskustelua aiheesta

Häätö ilmeisesti maksamattomien vuokrien takia.
Tulipa kalliiksi ne vuokrat eli olisi kannattanut kuitenkin maksaa ne vuokrat niin olisi katto pään päällä...
Aikuiset joilla ei sääntöjä eikä normeja eikä käsitystä siitä miten yhteiskunnassa eletään ja ollaan.
Kotikasvatus ollut ilmeisesti hukassa ja ongelmat tietysti kaikkien muiden syytä.
Kun maailma potkii ja täit syö.....

Siitä vaan makselemaan ja korjaamaan tekemiään vahinkoja ammattilaisen opastuksella - ehkä se sitten opettaa...

05/06/2009 12:16 pm, Vieras

...jos saa häädön, ei ole asiaa kruunun asuntoon...

05/06/2009 2:37 pm, Vieras

Kyllä espoon sosiaalivirasto neuvottelle vaikeasti sijoitettavia vuokralaisille asunnot olen tämän todennut, ja asukastoimikunnalta on tiedustellut muutama vuosisitten. josko taloyhtiöön saisi sijoittaa näitä tapauksia.

05/06/2009 2:42 pm, Vieras

titta kotikasvatus tahi koulutus ei ole tae tavoista, kun pojut pitävät isukin kömpässä bileitään. ehkäpä isukilla ei ole kykyä antaa itsellekkään selkään täysi-ikäisten kakaroidensa tekemisiä; sitten ne vainoat vaimonsa painajaisissa. Cutaa ko se?

Kun vaihdoimme pesukoinetta, emme viitsineet käyttää rappuja, toisaalta sen olisi voinut tahi saattanut paiskoa vahingossa vaikkapa sen naapurin kylkeen (toisaalta yrittihän se ajaa pihalla autolla yli, joten hammas hampaasta...).

Kuin sian nylkemisen tutkimukset; tehoaako kevyt operaaatio vai vai täytyykö käyttää järeätä keinoa:
Selvästi kyllä äänessä on krapulan tuntua; ettei peräti nuo olleet "laatan" heittoa muistuttavia? entäpä "jalmari"n känniset pullonpotkimiset? Ja ... Sähköbasson soitot aamuyöstä.


Milloin "jalmari" meinaat maksaa velkasi?

06/06/2009 12:23 am, Vieras

Kun sitä tahallisesti leimataan (vaikka pyörä on alunperin thoudellakin lähtenyt oikeille urille), se oikeus haetaan sitten vaikka väkisin:

muistamme varmaankin kuinka herkäösti mediataloissa kengänmerkki organisaatiossa tömähtää... Siis täysin syystä.

Olen kuullut huhuja nimittäin tahallisesta leimaamisesta ja nolaamisesta seuraa takuuvarmasti sikamaisen pahoja juttuja...

ja tosi on.

06/06/2009 12:37 am, Vieras

Mitä kummaa tuossa on? Meillä vierasperäinen vuokrafirmojen tuontityövoima nakkelee alvariinsa mm. sohvakaluston alas parvekkeelta, kuivattaa pyykkinaruittain kalaa partseilla, säilöö roskat säkkivuorina parvekkeilleen, virittää antennit katolle taloyhtiön antenni päälle, murtautuu autoihin, vie kaiken mikä ei ole vankasti pultattu kiinni asuntoon, elää aivan omaan tahtiinsa välittämättä tuon taivaallista jostain oudoista järjestyssäännöistä. Yhden asunnon keskimääräinen korjauskulu näiden vuokralaisten jälkeen on n. 6000 euroa. Samassa asunnossa kun saattaa asua yhdeksänkin miestä. Joista yksikään ei osaa siivota...

Kruunun vuokralaiset voivat olla onnellisia, ettei heillä ole näitä asukkaita. Pari juoppoa teiniä on vielä hiljaista Karkkilan näkökulmasta. Tosin sosiaalivirasto sijoittaa sosiaalisin perustein asukkaita näihin kiinteistöihin vaikka he olisivat saaneetkin häädön.

Nuo tahalliset leimaamiset ovat totista totta, olen saanut häädön erään aktiivisen juorutädin toimesta, joka itse kavalsi yhtiön asukastoimikunnan rahat. Hankki todella henkilökohtaisella suhteellaan hallituksen puheenjohtajan kanssa itselleen ja pojalleen etuja. Monet jaksavat kiivetä reittä pitkin jopa näin pienissä ympyröissä.

Voimia kaikille asukastoimintaan osallistuville. Teidän työnne saa kuitenkin aikaan jonkin muutoksen, aikanaan.

08/06/2009 9:48 pm, Vieras

Muurarinkuja on vuokratalo, mutta ei Espoonkruunun.


terveisiä asukas

11/06/2009 8:00 am, Vieras

Oisivat silti voineet tehdä palveluksen ja mennä upseerinkadulle ja heittää "Pomon" ikkunasta pihalle

11/06/2009 9:21 am, Vieras

Pommi kämppään jos häätö tulee.

13/06/2009 4:41 pm, Vieras

Espoonrkuunun asukastoimikunnilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa kenelle tarjotaan asuntoa!

19/06/2009 3:43 pm, Vieras

Eipä ole,mutta pitäisi olla!Ja ehkäpä pian onkin.Asia riippuu,ketä asukasedustajia valitaan kruunun hallitukseen.Kokoomuksen nuolijoita vai tiukkoja asukkaiden etujen puolustajia.Silloin valtaa todella saataisiin myös talotasolle.

21/06/2009 9:04 pm, Vieras

Kysymys

Ärsyttävätkö koirankakat?




Kolumnit

Lähikirjaston toimintaa vahvistettava

PÄÄKIRJOITUSSuomen kirjastoseura otti vuoden lopussa kantaa lähikirjastojen lakkauttamiskeskusteluun. Seuran mukaan lähikirjastojen lakkauttaminen on lyhytnäköistä yhteiskuntapolitiikkaa.Kannanotossa muistutetaan, ettei kirjasto ei ole kuluerä, vaan... Lue lisää »


Blogit

Maito maistuu ja järki seisoo

Kenen maitoa juot, on kysymys, joka on notkahduttanut järjenkäytön kuin Turun Myllysilta. Valion maito on 100 prosenttisesti suomalaista ja Arla-Ingmannin 80 prosenttisesti. Suomalainen kuluttaja kohtaa siis hyvin pienellä todennäköisyydellä ruotsal... Lue lisää »


Terveys

Laktoosi-intoleranssi voi oireilla kuin ärtynyt suoli

Laktoosi-intoleranssia esiintyy joidenkin arvioiden mukaan jopa joka viidennellä suomalaisella. Sen oireina ovat vatsan löysyys, mahan kurina, kipu ja ilmavaivat. Vaivat johtuvat siitä, että elimistö ei siedä maitotuotteista saatavaa maitosokeria el... Lue lisää »


 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish