Professori: ”Ei yksi lämmin kesä tee ilmastonmuutosta”
30.07.2010 9:50
Ossi Kurki-Suonio
”Kylmin talvi sitten vuoden 2003.” ”Heinäkuu lämpimin 50 vuoteen.”
Näin ovat lehdet kirjoitelleet tämän vuoden yli 50 asteen lämpövaihteluista.
Tämän jos minkä luulisi saaneen aikaan laajaa kirjoittelua ilmastonmuutoksesta, mutta aiheesta ei kesän lehdissä ole kirjoitettu halaistua sanaa.
–Tässä on tapahtunut aikamoinen ryhtiliike, Helsingin yliopiston ympäristömuutoksen professori Atte Korhola sanoo.
On opittu, ettei kannata tehdä hätäisiä johtopäätöksiä
Hän pohtii , että vielä muutama vuosi sitten ”hyperventiloitiin” ilmastonmuutoksen kanssa: kaikki aina sääilmiöistä oluen maun heikkenemiseen luettiin eri tutkimuksissa ja lehdissä ilmastonmuutoksen syyksi. Pikaisia poliittisia ratkaisujakin oli tehtävä keinolla millä hyvänsä.
–Nyt on opittu, että kaikesta mitä ikkunasta näkyy, ei kannata tehdä hätäisiä johtopäätöksiä.
Ympäristöprofessori ei siis halua vetää yhtäläisyysmerkkejä hellekauden, paukkupakkasten ja ilmastonmuutoksen väliin. Syyt esimerkiksi kesän hellekauteen löytyvät hänen mukaansa toisaalta.
–1940-luvulla oli hyvin lämpimiä kesiä ja 1900-luvun alkupuolella lämpimiä talvia, eli tämä on vielä luontaista vaihtelua. Osin lämmin kesä, joka on vallinnut laajoilla alueilla pohjoisella pallonpuoliskolla, selittyy Tyynen valtameren sääilmiöillä. Samaan aikaan Etelä-Amerikassa on ollut poikkeuksellisen kylmä.
–En vetäisi tästä vielä isoja johtopäätöksiä. Pitkän aikavälin trendeistä ilmastonmuutos tosin havaitaan selkeästi, professori huomauttaa.
Mielipideilmasto on muuttunut epäilevämmäksi
Korhola arvioi, että koko ilmastonmuutoskeskustelu olisi saavuttanut suuren yleisön keskuudessa kyllästymispisteen.
Tähän vaikuttaa niin se, etteivät laajalti uutisoidut ennustukset ilmastokatastrofeista koskaan toteutuneet, kuin myös ilmastonmuutoskeskustelun kokemat kolaukset.
Ensin maailmalle levisi niin kutsuttu ”Climategate”, kun hakkereiden kerrottiin tunkeutuneen East Anglian yliopiston ilmastontutkimusyksikön sähköpostijärjestelmään ja paljastaneen Korholan mukaan ”outoja tieteellisiä käytäntöjä”
Tämän jälkeen YK:n hallitustenvälinen ilmastopaneeli IPCC on joutunut jo kahdesti myöntämään liioitelleensa vuonna 2007 julkaistun raportin tietoja.
Myös mielipideilmasto on muuttunut epäilevämmäksi.
–Maissa, joissa on useamman vuoden ajan seurattu ihmisten suhtautumista ilmastonmuutokseen, yhä useampi suhtautuu asiaan skeptisesti, Korhola toteaa.
Keskustelu on tervehtynyt
Suomessa 48 prosenttia väestöstä epäilee, että ilmastonmuutoksen seurauksia on liioiteltu ainakin jonkun verran.
Tämä selviää Ylen Taloustutkimuksella viime maaliskuussa teettämästä kyselystä.
Korholan mielestä keskustelu ei suinkaan ole vääristynyt, vaan pikemminkin tervehtynyt.
–Aiemmin esimerkiksi ilmastonmuutoksen positiivisista vaikutuksista – joita on suunnaton määrä – ei ole saanut puhua leimautumatta ”ilmastopetturiksi”, Korhola kertoo.
IPCC:
YK:n alainen järjestö, joka ei tee omaa tutkimusta, vaan kokoaa yhteen julkaistua tieteellistä tutkimusta. Jakoi Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 2007 yhdessä Al Goren kanssa.
Julkaissut yhteensä neljä laajaa raporttia, joista viimeisin ilmestyi vuonna 2007. Seuraava on määrä julkaista vuonna 2014.
Vuoden 2010 tammikuussa IPCC joutui myöntämään liioitelleensa tarkoituksellisesti Himalajan jäätiköiden sulamista vuoteen 2035 mennessä.
Tiedon vääristämistä perusteltiin poliitikkojen painostamisella.
Helmikuussa paneeli myönsi liioitelleensa merenpinnan kohoamista Hollannissa.
Keskustelua aiheesta
Vihdoinkin asiaa. Tosin viisi vuotta liian myöhään. Ilmastohurahtaneet poliitikot ovat jo aiheuttaneet satojen miljardien turhan laskun.
30/07/2010 10:07 am,
Teppo Vanamo
Poliitikkojen on helpompi perustella ihmisten omatuntoon vetoavalla ilmastonmuutosperustelulla esim. jatkuvat energiaveron korotukset, vaikka veron korotuksen ainoa peruste on kerätä lisää veroeuroja Suomen tehottoman virkamieskoneiston ja -hallinnon ylläpitoon.
Huolestettuvaa on se, että tämä ilmastomuutospropaganda uppoaa kansaan niin helposti ja sen varjolla hyväksymme kaikenlaiset energia- ja muiden verojen korotukset. Olemme lampaita.
30/07/2010 10:45 am,
Jussi
Tämä vuosi on ollut lämpimin maapallolla kautta aikojen, mutta vielä löytyy höpisijöitä vähättelemään ilmastonmuutosta. Tämäkö on lehden linja?
30/07/2010 11:35 am,
Hannu Vepsäläinen
"Tämä vuosi on ollut lämpimin maapallolla kautta aikojen, mutta vielä löytyy höpisijöitä vähättelemään ilmastonmuutosta. Tämäkö on lehden linja? "
Sisälukutaito on suotavaa. Lehti eiväitä mitään vaan tämä oli prosfessorin kommentti. Toiseksi ilmantonmuutoshömppä on lähinnä propagandaa, jonka varjolla tietyt tahot voivat rahastaa kansalaisia pelottelemalla ihmisiä.
Vielä 70-luvulla väitettiin, että on tulossa uusi jääkausi! Maapallon ilmastossa on ollut aikojen alusta vuosia jolloin on ollut joko kylmää tai kuumaa. Näiden yksittästen normaalien vaihteluiden perusteella ei kukaan voi tehdä mitään pitkän aikavälin ennusteita ilmaston todellisesta muuttumisesta.
30/07/2010 11:57 am,
Jusu
"Tämä vuosi on ollut lämpimin maapallolla kautta aikojen, mutta vielä löytyy höpisijöitä vähättelemään ilmastonmuutosta." Kovin köykäisin perustein syytät ihmisiä höpisijöiksi. Ilmaston lämpotilaa on mitattu vasta muutama vuosista ja se on vähän maapallon miljardien vuoisien ajanjaksolla. Se että tämä kesä on lämpimin noin sataan vuoteen ei millään tavalla osoita sitä että ilmastonmuutos olisi käynnissä. Maapallon historiaan mahtuu niin jääkausia ja kuumia jaksoja ajalla, jolloin ihmisiä ei ollut.
30/07/2010 12:01 pm,
Jukka
Tämä vuosi ei todellakaan ole ollut vuosisadan lämpimin. Ainoastaan epäluotettaviin pintamittauksiin perustuva GisTemp mittaussarja on antanut ennätyksellisen korkeita lukemia alkuvuodelle. Esimerkiksi huomattavasti luotettavampi satelliittimittauksiin perustuva UAH kertoo, että olemme reippaasti perässä ennätyksellisen 1998 lämpötilojen alapuolella. Ainoa järjellinen syy hehkuttaa naurettavan huonolaatuisten pintamittauksien tuloksia on AGW-propagandan tekeminen. Seuraavassa kuva, kuin ennätyksellinen tämä vuosi satelliittimittausten perusteella loppujen lopuksi onkaan ollut.
http://climateinsiders.files.word...ah_global_temperature_anomalies1.png
30/07/2010 12:28 pm,
Miksu
Artikkelihan ei siis kumoa sitä tosiasiaa, että pitkällä aikavälillä ilmasto on lämmennyt. Syy tähän on lähestulkoon varma ( totuuttahan ei ole olemassa vaan paras tietämys joka on saatu selville). Se, että liioittelua on tapahtunut ilmastonmuutostutkijoiden piirissä on anteeksiantamatonta ja rangaistavaa, mutta inhimillistä. Vastaavaa liioittelua ovat skeptikot käyttäneet kokoajan, mutta ilmeisesti heillä siihen on oikeus. Kyseisen artikkelin kirjoittanut/sen kirjoittamiseen osallistunut professori mainitsee provosoivasti ilmastonmuutoksen positiiviset puolet, mutta ei kuitenkaan mainitse nimeltä yhtään, ilmeisesti tietoisena, että puhtaasti posiitiivia vaikutuksia ihmiselle ja etenkin länsimaiselle elämäntavalle tuskin ilmaston lämpeneminen tuo. Ei voi kuin ihmetellä kyseisen herran sanavalintoja tuossa asemassa, julkisessa keskustelussa. Tietysti mielipideoikeus suotakoon kaikille.
05/08/2010 12:29 pm,
rational