Kirjaudu sisään tai rekisteröidy
Todella lähellä, mutta kuitenkin kaukana. OVO Team paransi selvästi suoritustaan alkukilpailusta joukkuevoimistelun MM-kisojen finaalissa. Se ei silti riittänyt tuomaan joukkueelle kultaa. Joukkue sai hopeaa pienimmällä mahdollisella erolla ykköseksi tulleeseen Venäjän Madonnaan. Madonna voitti nyt kolmannen peräkkäisen MM-kultansa.
Haltian luontokeskus, portti Nuuksion kansallispuiston ja koko Suomen luontoon, avattiin juhlallisesti viime torstaina. Tilaisuudessa puhunut presidentti Sauli Niinistö lausui haltioituneensa hienosta luontokeskuksesta vaimonsa Jenni Haukion kanssa heti saavuttuaan paikalle.
Yli vuoden valmistellusta Espoo-tarinasta uhkasi maanantain valtuustossa tulla pohjaton toiveiden tynnyri.Valtuustoseminaareissa ja neuvotteluissa jumpatut sanamuodot eivät yllättäen riittäneetkään valtuutetuille, vaan yksi jos toinenkin halusi tarinaan oman puumerkkinsä lisäyksellään.
Stadi Cupissa espoolaiset joukkueet pääsivät monessa ikäluokassa finaaleihin. E10-sarjassa finaalissa voiton veti EBK/Tiiikerit kukistettuaan PK-35:n maalein 3–1.Vuotta vanhempien sarjassa pelattiin espoolainen finaali. Siinä ei saatu aikaan maalia varsinaisella peliajalla. Rankkareissa EPS/Tulipallot löi FC Honka/Mustat maalein 3–2.
Laulaja löytää absurdista 1980-luvusta ja tämän ajan järjettömyydestä paljon yhteistä, eikä vain hyvää. ”Sinä kuuntelet niin omituista musiikkia”, luokan tytöt sanoivat Kalle Aholalle tämän tuotua koulun levyraatiin U2:sta.
VTT keskittää Otaniemessä sijaitsevan ydinturvallisuustutkimuksensa uuteen Ydinturvallisuustaloon.Vuonna 2016 valmistuvaan rakennukseen sijoitetaan reaktorimateriaalien tutkimuslaitteet, radioaktiivisten materiaalien tutkimus ja ydinjätteiden loppusijoitukseen liittyvä turvallisuustutkimus.
VTT rakentaa uudet tutkimustilat Kivenlahteen. Tiloissa keskitytään uusiutuvan energian tutkimukseen.Tavoitteena on tehostaa ja nopeuttaa tutkimus- ja kehityshankkeiden tulosten kaupallistamista yhdessä alan teollisuuden kanssa. Lisäksi haetaan kustannustehokkaita ratkaisuja uusiutuvan energian tavoitteiden saavuttamiseksi ja energiateknologian viennin lisäämiseksi.
Henkilöauto törmäsi hirven vasaan Länsiväylällä Espoon suuntaan mentäessä hieman ennen Katajaharjun risteystä maanantain ja tiistain välisenä yönä.Vasa oli juossut tielle eikä auton kuljettaja ollut ehtinyt väistämään.Auton etuosa vaurioitui törmäyksessä. Henkilövahinkoja ei tullut.
Pohjoismaiden suosituimpiin artisteihin lukeutuvat Bo Kaspers Orkester ja Eva Dahlgren saapuvat elokuussa Suomeen kahden ennen kokemattoman yhteiskonsertin tiimoilta.
Helvetin enkeleitä koskeva laaja rikostutkinta on edennyt oikeudenkäyntiin, jota käydään Espoon käräjäoikeudessa nyt toista päivää. Syytettyjä on noin 30. Espoon poliisista kerrotaan, että oikeudenkäynnin turvajärjestelyjä on jouduttu miettimään ja niihin on varauduttu. Poliisi ei halua tarkemmin yksilöidä turvatoimien sisältöä.
Helsingin kaupunginmuseo on julkaissut mobiilisovelluksen Helsingin historiallisen keskustan nähtävyyksistä. Kävellen Helsingin historiaan sovellus vie käyttäjän matkalle keskustan historiaan ja tuo esilletarinoita nähtävyyksistä. Mobiilikävelyn aikana löytyy vastaus muun muassa kysymyksiin, mistä Kolera-altaan nimi tulee ja mitä löytyy Esplanadin ja Senaatintorin alta.
Suomessa asuvien maahanmuuttajanaisten hedelmällisyys on vain hieman suurempi kuin suomalaisnaisilla keskimäärin. Tilastokeskuksen tuoreen selvityksen mukaan suomalaisnaisten hedelmällisyysluku vuosina 2007–2011 oli 1,84. Ulkomaalaistaustaisilla vastaava luku oli 2,09.
Galleria Espoonsilta on kansainvälisen Art Expon, Itsliquidin näyttämönä 16. kesäkuuta asti päivisin kello 16–19.Galleriassa voi käydä tutustumassa valokuviin, videotaiteeseen, tietokonegrafiikkaan, maalauksiin ja performansseihin.
Vihdin kunnan Ollilan kylässä asuvan Tero Selvisen toivetta muuttua espoolaiseksi pohditaan toistamiseen Espoon kaupunginhallituksessa.Rajansiirtoa Selvinen perusteli muun muassa sillä, että kaikki perheen käyttämät palvelut ovat Espoon puolella ja kuntaraja kulkee tontin laitaa.
Only God Forgives -elokuvan ikäraja on muuttunut. Mediakasvatus- ja kuvaohjelmakeskus (MEKU) otti elokuvan uudelleen luokiteltavaksi palautteen perusteella ja nosti ikärajan 18 vuoteen. Suomen ensi-iltansa 7. kesäkuuta saanut elokuva luokiteltiin aiemmin haitalliseksi alle 16-vuotiaille. Uusi ikäraja astuu voimaan heti.
Apinanraivorockia ja mimmipsychobillyä lupaa Vantaalla elokuussa järjestettävä Koisorock. Muuta festaririntamalla ei tänä kesänä tapahdukaan. Viime vuonna Hakunilan urheilupuistossa ensimmäistä kertaa järjestetty hip-hop ja reggae -tapahtuma Rentofest sekä heviväen perinteinen Myötätuulirock jäävät pois tulevan suven ohjelmistosta.
Musiikkitalon Kuoro tekee ensivisiitin talon ulkopuolelle ja laulaa Urkuyö ja aaria -festivaalin Valon yö -konsertissa. Espoon tuomikirkossa kaikuu kantaesityksenä säveltäjä ja kuoronjohtaja Tapani Länsiön teos Lux Aeterna.
Hulluna Helsinkiin -näyttely sukeltaa pääkaupungin historiaan uusin näkökulmin. Punainen muovipallo osuu kohteeseensa ja bikiniasuinen nuori nainen tipahtaa kiljaisten veteen. Muun muassa vanhoista elokuvista tuttu Linnanmäen vedenneidon tiputuspeli oli suosittua ajanvietettä 1950-luvulta 1980-luvulle, jonka jälkeen peli kiellettiin.
Sijoitusyhtiö Taaleritehdas rakentaa Tiistilään 180 asuntoa noin kilometrin päähän kauppakeskus Isosta Omenasta. Hankkeen kustannusarvio nousee 42 miljoonaan euroon. Rakentaminen alkaa ensi syksynä.
Espoossa mietitään pelkästään väistötiloiksi tarkoitetun koulun rakentamista helpottamaan koulukorjausten mukanaan tuomia väistötilaongelmia. Yksi varteenotettava vaihtoehto olisi tilakeskuksen toimitusjohtaja Carl Slätisin mielestä rakentaa Suurpeltoon suunniteltu Opinmäki kerralla suuremmaksi.
Lähetä kuva ja voit voittaa ylellisen yöpymisen ja illallisen Vanajanlinnassa.
Katso osallistumisohjeet ja jo julkaistut kuvat täältä.
Ennusteissa on povattu poikkeuksellisen lämmintä juhannussäätä. Se tietää huonoa tapaturmien kannalta. Työpaikoilla on pitkin viikkoa arvuuteltu, kuinka monta ihmistä hukkuu tänä juhannuksena. Kahdeksan, kymmenen vai viisitoista?
Päähän nouseva valta sumentaa päätöksenteon. Tämän myöntää entinen pääministeri Matti Vanhanen (Apu, 13.6.) Johtajien jalat irtoavat maasta, oma minä on kaikki kaikessa ja muut ovat hilsettä olkapäillä. Turmeleva valta näkyy yritysjohtajissa,...
Kyllä minä soittaisin vielä Litmaselle. Kaverini lähetti minulle Valko-Venäjä–Suomi-pelin jälkeen tekstiviestin, jossa hän mietti, mitä hän tekisi nyt Suomen jalkapallomaajoukkueen päävalmentajana. Tuskinpa Mixu Paatelainen Litille soittaa...
Kreikan velkoihin liittyvistä vakuuksista käyty keskustelu on käynyt kuumana jo kaksi vuotta. Valtiovarainministeri Urpilainen on joutunut raivoisan kritiikin, suoranaisen pilkan kohteeksi. Miksi? Suuri synti on ollut se, että hän on toiminut niiden...
Sisäministeri Päivi Räsänen (kd) pääsee nimittämään uuden pelastusylijohtajan, kun nykyisistä ministeriöiden osastopäälliköistä pitkäaikaisin, Pentti Partanen, 66, jää eläkkeelle syksyllä. Välillä Punaisen ristin kansainvälisen toiminnan johtajana...
Kuluttaja sai kaksi kesälahjaa. S-kaupparyhmän pankki ja vakuutusyhtiö Lähitapiolan pankki yhdistyvät. Pankkikilpailu lisääntyyja asuntolainojen hinnat putoavat, ainakin joksikin aikaa. Kuluttaja- ja kilpailuvirasto vaatii, että kaupalla tulee olla...
Kesä 2012 oli huono. Syy huonouteen ei kuitenkaan ollut pelkästään kylmä tai sateinen sää, vaan ihmisten jatkuva valitus kylmästä ja sateisesta säästä. Kiitos Facebook-kaverit, mutta osaan ilman päivittelevää statustanne huomata, että ulkona sataa.
Asunnottomuus on kasvussa. Suurissa kaupungeissa pienten kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen kysyntä on niin kovaa, että markkinat muistuttavat enemmän villiä länttä kuin järjestäytynyttä yhteiskuntaa. Ongelma ei ratkea pelkällä uudisrakentamisella....
(PÄÄKIRJOITUS) Bussin rikkoutuminen Espoon bussiterminaalin ulosajoramppiin Kampissa sotki liikenteen taas pahimpaan ruuhka-aikaan. Saapuvat bussit kerääntyivät jonoksi Ruoholahteen asti.Espoon terminaali on ruuhkautunut lyhyellä aikaa kahdesti...
(PÄÄKIRJOITUS) Otaniemeen nousee muutaman vuoden kuluessa kuusikerroksinen puutalo. Mikä tahansa puutalo se ei ole, vaan toimitila, joka kokoaa saman katon alle yritysten keskeiset rahoitus- ja asiantuntijapalvelut.
Myy kuvasi meille. Lataa ilmainen Scoopshot-kamerasovellus tai lähetä kuva multimediaviestinä. Katso täältä tarkemmat ohjeet.
Paneelissa mukana oleminen on helppoa ja vaivatonta, eikä sido sinua mihinkään. Vastaamalla autat meitä kehittämään lehden sisältöä ja mainontaa entistä kiinnostavammaksi. Klikkaa tästä ilmoittautumiseen.
Tutustu kumppanitoimintaan tästä.
Katso uusimmat leffatrailerit. Klikkaa tästä!