(PÄÄKIRJOITUS) Pääkaupunkiseudulla on viime vuodet riidelty rajoista: Minne kuntaraja kuuluu ja minne ei.
Peruslähtökohtana on kilpailu nykyisten kuntien elinmahdollisuuksista. Jokainen haluaa itselleen hyviä veronmaksajia ja tarvitsee siihen uusia ihmisiä ja yrityksiä.
Kaikki katseet on tähän mennessä suunnattu Helsingin ja sen naapureiden – kehyskaupunkien Espoon ja Vantaan – keskinäiseen taisteluun yhdistyäkö vai ei. Asetelman perustana on näkemys, että kehysnaapurit syövät keskuskaupungin elinvoimaa, eikä näin synny sosiaalisesti tasapainoista yhdyskuntarakennetta.
Taitelun tuoksinassa on jäänyt huomaamatta, että rajat ovat siirtyneet. Tällä hetkellä Helsinki-Espoo-Vantaa -vyöhyke on yhdessä se alue, jolta niiden kehyskunnat syövät elinvoimaa.
Kirkkonummi, Nurmijärvi, Tuusula, Mäntsälä... Ne ovat kehyskuntia, jotka rikastuvat imemällä parempia veronmaksajia keskuskaupungeista, jotka puolestaan joutuvat maksamaan metropolialueen kasvavista sosiaalisista kuluista.
Kehitys näkyy tällä hetkellä pahimpana Helsingissä, mutta rutto leviää nopeasti koko keskuskaupunkialueelle.
Kuntarajataistelussa kannattaisi ottaa tulitauko ja nostaa hetkeksi katse niihin ongelmiin, joista taistellaan.
Rajat railona aukeavat, kun vain tietäisi minne!