Käkikello kukkuu nyt jo nuortenkin seinällä

Kello kaksitoista kajahtaa taas! Käkikellon omistaja voi tuolloin nauttia pitkästä kukuntasarjasta, sillä puolen päivän äänimaisema on olohuoneessa kuin Karjalan parhailla kukuntamailla.

Käkikelloa moni espoolainen inhoaa – mutta yhä useampi myös ihailee.

Tarzanin huuto käkikellosta on aika erikoista kuultavaa.”

– Aivan selvästi käkikellojen suosio on kasvanut parin viime vuoden aikana. Meille tulee kyselyjä käkikellojen alkuperästä ja niiden valmistuspaikoista, kertoo kelloseppä Rami Laitinen Tapiolassa Weegeellä toimivasta Suomen kellomuseosta.

– Suosio liittyy siihen, että nykyisin nuoret perivät isovanhempiensa seinäkelloja ja niiden joukossa on näitä käkikellojakin.

Käkikellojen lisäksi nuori sukupolvi on kiinnostunut myös muista mekaanisista ajannäyttimistä, esimerkiksi rannekelloista.

Kuuluisaksi tullut kukunta muodostuu perinteisesti palkeilla. Käkikellon uumenissa on koteloitu pilli, johon palkeet huokuvat ilmaa. Usein kellossa on kaksi paljetta, jotta aikaan saadaan kukuntaa muistuttava ääni.

– On olemassa kelloja, joissa on rinnakkain kaksi käkiluukkua. Jos kellonpunnuksia on kolme, yksi on käyntipunnus ja kaksi antaa voimaa lyöntiin ja kukkumiseen, mainitsee Rami Laitinen.

Aina ei sulosävelten luojaksi tarvita käkeä, sillä nykyisin tasatunnit voidaan ilmaista myös muilla tavoin.

– Esimerkiksi Tarzanin kutsuhuuto käkikellosta on aika erikoista kuultavaa. Myös lammas, kana tai hevonen voivat olla modernin lasten käkikellon soittoääninä, kertoo Laitinen.

Käkikellot ovat helskyttäneet sulosäveliään jo vuosisatojen ajan, sillä ensimmäiset maininnat kukkumakelloista ovat 1600-luvulta. Varsinaisia käkikelloja alettiin valmistaa 1700-luvulla lounaisessa Saksassa.

– Meille tutun schwartzwaldilaisen käkikellon muoto on lähtöisin badenilaisen ratavartijan mökistä 1850-luvulta. Käkikellojen koristeiksi vakiintuivat 1800-luvulla erilaiset kasvi-, eläin- ja metsästysaiheet, kertoo Suomen kellomuseon ts. amanuenssi Sini Näppä.

– Käkikellon rattaisto tarvitsee säännöllistä puhdistusta ja öljyämistä. Huollon ansiosta kellon käyttöikä pitenee huomattavasti, mutta puuha kannattaa jättää asiantuntijalle, muistuttaa Laitinen.

Kello käy ja kohta tapahtuu. Seinäkellon luukku lonksahtaa lupaavasti – ja tästä se lähtee...

– Kukkuu, kukkuu, kukkuu...!

Kesäaikaan siirrytään jälleen sunnuntaina 25.3. kello 3.00, jolloin kelloja siirretään tunti eteenpäin. Suomen kellomuseossa vietetään aikapäivää samoin 25.3. kello 11-14. Asiantuntijat antavat tietoja kelloista, niiden iästä ja valmistuspaikoista. Hinta-arvioita ei anneta.