Piilota X Palauta

Essi Koskinen hakee harkoissaan keskitietä

Urheilu Kommentoi

Espoolainen Essi Koskinen löysi itselleen todella mieluisan lajin. Crossfit iski kyntensä häneen niin tosissaan, että 22-vuotias opiskelija treenasi itsensä Suomen mestariksi.

Nyt hän harjoittelee toukokuisiin EM-kisoihin. Sieltä kolme parasta naista ja miestä saa paikan MM-mittelöihin.

– Teen kaikkeni, jotta pärjäisin jo Kööpenhaminassa. Olen nuori, joten minulla on kyllä vielä aikaa kehittyä. Tavoitteenani on päästä jonain päivänä MM-kisoihin asti, pohtii Kestilästä Oulun suunnilta kotoisin oleva nuori nainen.

Hän on kilpaillut melko tosissaan koko ikänsä. Hän on hiihtänyt ja SM-tasolla hän yleisurheili 18-vuotiaaksi asti. Lähinnä 7-ottelu oli hänen lajinsa.

Tässä ei ole mitään uutta.”
Stoppi tuli, kun olkapää hajosi. Vaikka se tuli kuntoon, ei keihäänheitto enää luonnistunut. Opiskelu vei hänet Tampereelle ja hinku suunnitelmalliseen liikuntaan puski esiin.

– Menin kokeilemaan crossfit-salille. Kävin alkeiskurssin ja olen harrastanut lajia pari vuotta.

Ensimmäinen vuosi meni Koskinen mukaan katsellessa. Hänet yllätti mukava kilpailuhenki ja letkeä porukka. Kun kisoissa tuli menestystä, alkoi kovempi treeni.

Koskinen kehuu crossfitin olevan tosi monipuolinen kuntoilu- ja kilpailumuoto.

Siinä on tavoitteena kaikkien fyysisten ominaisuuksien tasapainoinen kehittäminen. Se pitää sisällään lihasvoimaa, kestävyyttä, nopeutta ja notkeutta petraavia harjoituksia.

– Tässä ei ole mitään uutta, vaan parhaat puolet monista lajeista. Lajista on hyötyä jokapäiväisessä elämässä, koska tämä pitää koko ihmisen hyvässä kunnossa. Kun on fyysisesti hyvässä kunnossa, jaksaa henkinen puolikin paremmin.

Koskinen korostaa lajin sopivan kaikenkuntoisille. Jokainen harjoittelee oman kuntonsa ja tavoitteidensa mukaan.

– Kun harjoittelee, nousee kunto aivan varmasti. Täällä salilla on hyvä porukka, jonka kanssa on mukava treenata, kehuu Espoon salilla viime elokuusta harjoitellut Koskinen.

Kisapäivä pitää sisällään useamman lajin. Lajeja ja niiden määrää ei tiedä etukäteen. Edessä voi olla esimerkiksi tietty määrä toistoja aikaa vastaan tai maastavedon maksimisuoritus. Harjoituksissa on haettava keskitietä, jotta kaikki ominaisuudet kehittyisivät tasaisesti.

Tanskassa tulee Koskisen mukaan olemaan todella kova taso. Hän saa tehdä töitä tosissaan yltääkseen kärkipäähän.

– Olympianostot ovat teknisiä lajeja ja minulle ikuinen projekti. Tarvitsen myös lisää raakaa voimaa, jotta pärjään Euroopan tasolla.

Kaikki naiset kilpailevat samassa sarjassa. Pienikokoinen Koskinen tietää saavansa koostaan etua esimerkiksi leuanvedoissa, mutta painojen nostelussa asia on juuri päinvastoin.

Ehkä urheilu- ja kilpailutaustasta on Koskiselle tarttunut peräänantamattomuus ja kestävyys.

– Moni asia on kiinni pään sisältä eikä esimerkiksi voimasta.

Crossfit on Koskiselle elämäntapa. Sen aloittamisen kautta hän on törmännyt terveellisen elämän muihinkin asioihin kuten ruokavalioon ja säännölliseen unirytmiin. Laji ei jää hänellä vain salin seinien sisälle.

Espoolainen kokee, ettei crossfitissä ole koskaan valmis. Aina joku fyysinen ominaisuus jää vähemmälle treenille. Harjoittelussa täytyisi löytää kultainen keskitie.

Käyttäjän Sirpa Repo kuva
Sirpa Repo

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.