Maamme menestynein naistaitoluistelija Laura Lepistö ilmoitti sunnuntai-iltana tehneensä päätöksen, ettei hän jatka kilpauraansa. Hän on ollut pois kilpajäiltä kaksi kautta.
Espoolainen on pari vuotta kärsinyt nilkan seudun hermokivuista. 23-vuotiaan luistelijan viimeinen kisa oli Torinossa kaksi vuotta sitten. Silloin hän voitti MM-pronssia.
Tätä aikaisemmin Espoon Jäätaitureiden luistelija oli saavuttanut vuonna 2008 EM-pronssia ensimmäisissä aikuisten arvokisoissaan. Kultaa hän voitti kotikisoissa Helsingissä seuraavana vuotta ja hopeaa Tallinnassa vuonna 2010.
Vancouverin olympialaisissa hän oli kuudes ja samalla paras eurooppalainen.
– Yritin tehdä paluuta monta kertaa, mutta tuntuu kuin matto olisi aina vedetty jalkojen alta. Jalat eivät kestäneet kovaa harjoittelua. Päätös on ollut minulle itselleni melko selvä jo koko talven, vaikka halusinkin jättää takaportin auki mahdollisimman pitkään, selvittää Lepistö taitoluisteluliiton tiedotteessa.
Lepistö myöntää, että loukkaantumiset ja takapakit sammuttivat myös isoimman palon kilpailemiseen. Vaikka jalat olisivat jotenkin harjoittelua kestäneetkin, hän koki kiinniotettavaa olevan liikaa. Hän ei halua jatkaa uraansa säästöliekillä.
– Minulla on aina ollut kova asenne harjoitteluun ja olen nauttinut työnteosta. Ei olisi ollut järkeä jatkaa tätä hommaa puoliteholla. 80 prosenttia lasissa ei olisi riittänyt minulle, koska olen tottunut tekemään töitä 150 prosentin teholla.
Espoolainen kokee saaneensa urheilu-uraltaan kaiken, mitä on halunnut. Hän kertoo oikeastaan saavuttaneensa paljon enemmän kuin hän on ikinä osannut haaveillakaan.
Luistimet eivät päätöksen jälkeenkään jouda täysin pölyttymään. Kauppatieteitä opiskeleva Lepistö aikoo jatkaa rakastamaansa lajia muutaman kerran viikossa. Hän tulee kevään aikana esiintymään näytöksissä Suomessa ja eripuolilla Eurooppaa.
Lepistöä on pikkutytöstä lähtien valmentanut Virpi Horttana.
Lepistö on muun muassa valittu vuoden espoolaiseksi urheilijaksi ja kaksi kertaa peräkkäin pääkaupunkiseudun parhaaksi urheilijaksi.