Piilota X Palauta

Eva Wahlström: Ottelurahoilla ei saa edes pientä taloa

Urheilu 4 Kommentoi

Kun katsoo kahden naisen nyrkkeilyä salilla, ei väliin tee yhtään mieli. Eva Wahlström ottelee Cecilia Nilssonin kanssa. Molemmat suojaavat hyvin ja lyövät terävästi tilaisuuden tullen. Lyönnit ovat nopeita ja painavia, joten hyvä suojaus on tarpeen.

Wahlström sanoo saavansa Nilssonilta hyvän vastuksen talven kohokohtaa ajatellen. Barona-areenalla 31. maaliskuuta pidettävässä ammattinyrkkeilyillassa Wahlström ottelee kautta aikojen ensimmäisenä suomalaisnaisena Euroopan mestaruudesta.

Wahlström kohtaa ylemmän höyhensarjan EM-ottelussa Unkarin Agota Ilkon. Hän on voittanut seitsemän ottelua, joista kolme ennen täyttä aikaa ja hävinnyt yhden taiston. Ilko on nyrkkeilyn lisäksi menestynyt thainyrkkeilyssä, jossa hän on voittanut viisi Unkarin mestaruutta ja kansainvälisen Europa Cupin.

– En tiedä vastustajasta edes ikää tai ole nähnyt hänen liikkeitään. Tiedän kyllä hänen meriittilistansa, mutta siihen se sitten jääkin. Tulen aloittamaan ottelun joko aggressiivisesti tai sitten varovaisemmin. Kokemus tuo siihen alkuun sen tarvittavan energisyyden. Sen voin sanoa, että olen täysin valmis, kun ottelu alkaa. Odotan todella sitä hetkeä.

Wahlström sanoo, että vastustajan thainyrkkeilymeriitit eivät pelota, sillä hän on otellut eriä thainyrkkeilyn Euroopan mestarin Katariina Perkkiön kanssa.

Wahlströmiä on aiemmin myös valmentanut thainyrkkeilyn maailmanmestari Mika Pietilä.

– Tunnen heidän metkunsa ja uskon pärjääväni paremmin kuin hyvin, Wahlström näkee.

Nyrkkeilijä on saanut kaikki loukkaantumiset pyyhittyä pois.

– Valmistautuminen otteluun on sujunut hienosti. Olen saanut hyvää sparria ja otellut niissä hyvin. Maaliskuun lopussa minut kruunataan Euroopan mestariksi, Wahlström uskoo.

Hän mainitsee, että yhdessä vaiheessa jopa kävely oli tuskaista.

– Olin loukkaantunut pitkään ja onneksi se on nyt takana päin. Tunnen olevani valmis ja fyysisesti vahva. Jos nyt en ole valmis, niin en koskaan. Paljon on tapahtunut. Olen puhjennut kukkaan!

Uraansa Wahlström aikoo jatkaa ”niin kauan kuin huvittaa ja tuntuu hyvältä”. Muiden vaihtoehtojen pohtiminen olisi tällä haavaa energianhukkaa. Jokainen ottelu on sillä hetkellä maailman tärkein asia.

Tosin samaan hengenvetoon hän mainitsee, että perhe on kaikki kaikessa.

– Kolmivuotias poikani ja mieheni ymmärtävät äidin ammatin. Olen pari päivää ennen ottelua ilman poikaa, mutta kauempaa ilman häntä en voisi kuvitellakaan.

 

Ammatti-nyrkkeilyssä raha ratkaisee.”

Wahlströmin valmentaja Risto Meronen sanoo, että naisten ammattinyrkkeilyssä raha ratkaisee.

 

– Jos yleisö kiinnostuu ottelijasta, niin silloin ottelu järjestetään. Ilman televisiointia ei ole ammattinyrkkeilyä, näin se vain on. Naisia on vähemmän kuin miehiä, mutta kaikki ammatikseen ottelevat naiset ovat kovia ammattilaisia ja huippu-urheilijoita.

Meronen katsoo suojattinsa kehittyneen juuri sopivasti ennen uran tärkeintä ottelua.

– Evan nyrkkeily on mennyt ison askeleen eteenpäin. Todella hyvältä näyttää. Toivottavasti Eva saa kilpakehässäkin kaiken osaamisen esiin. Siihen luotetaan, Meronen kertoo.

Amatöörinä Wahlström voitti muun muassa kymmenen peräkkäistä Suomen mestaruutta ja neljä Pohjoismaiden mestaruutta. Euroopan mestaruuskilpailuissa hän sijoittui kahdesti hopealle (2004 ja 2005) ja kerran pronssille (2001).  Ammattilaisena Wahlström on otellut kahdeksan ottelua ilman tappioita.

Vaatimaton Wahlström hämmentyy hieman, kun hän on seuraavan ottelun tähti.

– On aika erikoista, että minä kiinnostan niin paljon. Yleensä miehillä on pääottelut, mutta nyt se olenkin minä, joka kerää talon täyteen. Tämä on uutta ja haluan olla sen arvoinen. Olen treenannut niin paljon, että en jaksa olla edes hermostunut. Olen tähdännyt kesästä asti 10 erän otteluun, joten kunto on kova.

Rahasummista hän ei halua puhua.

– Sen verran voin sanoa, että ei ottelusta saaduilla summilla taloa rakenneta, ei edes pientä, hän naurahtaa.

4 kommenttia Kommentoi
Käyttäjän Timo Pasanen kuva
Timo Pasanen

Kommentit

26.3.2012 20:49

Osaako nainen todella nyrkkeillä.? Haluisin kokeilla muutaman erän, muuten vaikea uskoa.

27.3.2012 10:42

Osaatko itse? Meinaan, jos et, niin ei tule kun yks erä, lyhyt..

27.3.2012 17:24

Ei saa munkaan "ottelurahoilla" ei edes taistelurahoilla.

27.3.2012 19:32

ja rakennuslupien määrä vain laskusuunnassa juuri nykyään :(

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.