Tapahtui Liettuan ja Puolan rajalla 2000-luvulla.
Helsingistä lähtenyt bussimme oli matkannut koko päivän halki Baltian, ja olimme saapuneet iltahämärissä raja-asemalle. Tarkoituksena oli jatkaa Puolaan yöksi ja suunnata seuraavana päivänä Slovakiaan ihailemaan Karpaattien vuoristoa.
Tuimannäköiset rajavartijat ottivat nuorekkaan bussiseurueen vastaan hieman haluttomasti. Passien tarkastuksissa ei kiirehditty. Rajavartijat rupattelivat kaikessa rauhassa keskenään ja käryttivät sätkiään.
Jos he eivät saisi viinaa, me jäisimme Liettuan puolelle.”
Yhtäkkiä salamavalo räpsähti. Sen seuraukset yllättivät. Kuvauskohteena ollut rajavartija suuttui. Kuvaaminen on kiellettyä, hän ärähti.
Kuvan ottanut matkustaja oli hämillään. Hän yritti selittää rajavartijalle, ettei hän tiennyt kuvaussäännöistä.
Selityksistä ei ollut kuitenkaan apua. Rajavartijat päättivät ryhtyä hankaliksi.
He vaativat rajanylityksestä nyt hyvitysmaksua – vodkapulloa. Jos he eivät saisi viinaa, me jäisimme Liettuan puolelle.
Tuntui, että olimme pulassa täysin tekaistusta syystä. Koko tilanne alkoi tuntua yhtä hämärältä kuin kesäilta Liettuan maaseudulla.
Puolan puolelle oli päästävä, joten vaihtoehtoja ei ollut. Onneksi bussiseurueella oli runsaat matkaeväät. Rajavartijat saivat kaipaamaansa ajanvietettä loppuillaksi.
Tapahtuma on juurtunut mieleen erikoisena matkamuistona. Ehkä eniten siinä hämmästyttää yhä se, että niin lähellä, toisessa Euroopan maassa viranomaisten toiminta voi olla niin mielivaltaista.
Toki Itä-Euroopan hämyinen viranomaiskulttuuri oli ollut aiemminkin tiedossa, mutta siitä ei ollut omakohtaisia kokemuksia. Tiesin lähinnä lehtijutut venäläismiliisistä, joka ryöstelee turisteja ja passittaa syyttömiä vankilaan.
Paljastuneet suomalaispoliitikkojen rahoituskytkökset söivät Suomen puhtoista mainetta, mutta täällä korruptio lienee yhä suhteellisen vähäistä kansainvälisellä mittapuulla mitattuna.
Ainakaan vallan väärinkäyttö ei ole yhtä härskiä ja näkyvää kuin monissa muissa maissa. Täällä kansalaiset eivät sentään lahjo viranomaisia viinapullolla.