Piilota X Palauta

Porakone on tärkeä työkalu kosmetologille

Paikalliset Kommentoi

Vanhusten ja sairaiden luo kotikäyntejä tekevän kosmetologin Maarit Utterin vierailu on monelle asiakkaalle kuin kevätauringon pilkahdus. Jalkahoidon tai muun ohessa lievittyvät kivut ja yksinäisyys.

Sana kosmetologi on liian yksipuolinen kuvaamaan Utterin työtä.

– Olen ennemminkin hyvinvointihoitaja tai hyvän mielen tuoja. Tämä on myös henkistä työtä, hän miettii.

Kotikäynneillä Utter tekee kasvohoitoja, jalkahoitoja ja hieroo kipeytyneitä jäseniä. Asiakas voi tilata myös rakennekynnet, ripsien pidennyksen tai varsiluomien polton.

– Kulmakarvat voi tehdä näteiksi, vaikka ihminen olisi 100-vuotias. Keho vanhenee, mutta sielu ei, Utter painottaa.

Kotikäyntien kysyntä on koko ajan lisääntynyt. Hänellä on vakituisia asiakkaita, jotka varaavat käynnin yhteydessä seuraavan hoidon.

– Haluan, että minulla on aikaa asiakkaalle ja siksi varaan kotikäyntiin kaksi tuntia. Kun olen tehnyt jalkahoidon tai hieronnan, voimme juoda yhdessä kahvit.

Moni asiakkaana olevista vanhuksista on aika yksin.

– Minä olen niin tyytyväinen. Hyvä että tällaisia kotihengettäriä on olemassa, hiljattain Maarit Utterin asiakkaaksi päätynyt Sirkka Kortelainen kehuu.

Jalkahoidon ja hieronnan aikana Utter ja Kortelainen puhuvat kaikenlaisista asioista maan ja taivaan välillä. Kotikäynneillä keskustellaan paljon henkilökohtaisemmista asioista kuin hoitolassa.

– Yhdelle asiakkaalle olen eräällä tavalla tyttären korvike, koska hän menetti oman tyttärensä monta vuotta sitten.

Monista asiakassuhteista on kehittynyt lämmin ystävyyssuhde.”
Asiakkaiden luona käyminen on fyysisesti raskasta työtä, koska Utter kulkee matkat julkisilla kulkuneuvoilla. Mukana kulkee iso ja painava laukullinen työvälineitä.

– Jalkahoidossa tarvitsen porakoneen, leikkurit, pihdit, viiloja ja hengityssuojaimen. Jos teen kasvohoidon, mukana kulkee melkoinen määrä purnukoita.

Kynsiporakonetta käytetään kynsien ohentamiseen, kynnen reunojen siistimiseen, sisäänkasvaneen kynnen hoitamiseen, kynsinauhoihin sekä kovettumien ja känsien hiontaan.

Kalenteri on täynnä 2–3 viikkoa eteen päin. Vaikka töitä riittää, pienyrittäjänä ei rikastu. Utter haluaa pitää palvelunsa kohtuuhintaisina.

Käyttäjän Anneli Tuominen-Halomo kuva
Anneli Tuominen-Halomo

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.