Piilota X Palauta

Nuorten pakotettava vanhemmat töihin

Kolumnit 7 Kommentoi

Nopein tapa menettää uskottavuutensa ja arvostuksensa on ehdottaa, että ihmiset tekisivät enemmän työtä.

Olet suosittu kannustaessasi kavereitasi pitkille lomille, varhaiseläkkeelle, lyhyemmille työurille ja leppoisemmalle elämälle. Mitä enemmän vierotat ihmisiä työstä, sitä inhimillisempi olet ja sitä enemmän valehtelet työttömille nuorille.

Työn perään huudetaan mutta tehdään vähän. Oikeistossa halutaan lisätä yritystukia, jotta työllistämisen kynnys laskisi. Vasemmistossa halutaan lisätä verorahoja investointeihin, joilla talous kammettaisiin nousuun. Kumpikaan ei saa tarpeeksi kannatusta, jotta työtä voitaisiin tarjota nykyistä enemmän.

Työpaikat lisääntyvät Ruotsissa ja maassa voidaan taloudellisesti paremmin kuin meillä. Ruotsin puolueissa myönnetään, että hyvinvointipalvelut turvataan vain tekemällä enemmän työtä.

Palkoista kerätään tuloverot ja eläkemaksut. Palkoista syntyy ostovoima, jolla kulutus toteutuu. Ruotsissa panostetaan työlinjaan, joka kasvattaa työpaikkojen määrää ja pelastaa hyvinvoinnin palkkatyötä tekemällä.

Työ lisääntyy talouskasvulla, jota erityisesti vasemmistoliitto ja vihreät vieroksuvat. Näiden puolueiden pitäisi tunnustaa tosiasiat: Suomi velkaantuu lisää 3-7 miljardilla vuodessa,yksityisen ja julkisen sektorin yhteenlasketut eläkevastuut ovat yli 500 miljardia euroa ja ne kasvavat 20 miljardilla vuodessa. Eläkevelka on rahaa, jonka työssäkäyvät valtaosiltaan pulittavat suoraan tilistään eläkeläisille. Kaksoisvelan kasvu on taloutemme syöpä.

Nuorten omana etuna on vaatia vanhempiaan jatkamaan työuriaan ja maksamaan itse suuremman osan eläkkeistään.

Nuorten pitää vaatia toimia, joilla heidät voidaan palkata töihin nykyistä helpommin. Yli 20 prosenttia alle 25-vuotiaista on työttöminä. Heidän tulevaisuutensa on kaikkein huonoin matalan talouskasvun, suuren valtionvelan ja isojen eläkevastuiden puristuksessa. Heidät pelastaa vain uusi työ.

7 kommenttia Kommentoi
Käyttäjän A-P. Pietilä kuva
A-P. Pietilä

Kommentit

10.4.2012 09:29

Yksi asia jäi mainitsematta.Suomalaiset makuttaa liian paljon rahaa huonoilla korkotileillä.Sijoittamalla ja kuluttamalla yhteiskunta pyörii ei säästämisellä.Onhan se hyvä että löytyy pahan päivän varalle mutta se ei vaadi miljoonia.Suomen yhteiskunta pysähtynyt pahasti tämän vuoden aikana periaattessa ongelmat alkoi viime syksynä koska Suomessa ruokitaan lamaa ja lompakkot on kiinni vaikka suuremalla osalla ei tarvetta moiseen käytökseen.Työllisyyten tälläinen käytös on täyttä myrkkyä ja sitten alkaa aina sellainen alasajo että ongelmissa ollaan.Heti kun sanotaan että menee hyvin niin kulutus nousee valtavaa vauhtia ja mukana kulutuksessa on ne samat ihmiset jotka nyt ei kuluta.Ellikkä tämä on vaan henkinen tila tämä kulutus sillä ei ole tekemistä todellisen tilan kanssa.

10.4.2012 09:47

Tilastokeskusen työvoimatutkimuksen mukaan: "15–24-vuotiaiden nuorten työttömyysaste oli helmikuussa 20,5 prosenttia." Se lasketaan työvoimasta eli työttömistä ja työllisistä eikä koko 15-24-vuotiaasta väestöstä, jossa on iso osa mm. opiskelijoita. Siksi on väärin sanoa, että yli 20 % tuosta ikäluokasta oli työttömiä.

11.4.2012 19:21

Jossain lehdessä oli, että jos osatyökykyiset saisivat tehdä töitä, niin eläkeikää ei tarvitsisi nostaa. Olen osatyökykyinen, mutta työnantajat sanovat aina, ettei osatyökykyisiä oteta töihin.

Suomessa on eniten lapsettomia yksineläjiä koko Euroopassa. Nämä lapsettomat eivät ole tehneet tulevia veron- ja eläkkeenmaksajia. Stakesin ja tilastokeskuksen vuonna 2007 tekemän tutkimuksen mukaan yhden lapsen elättäminen 21-vuotiaaksi maksaa 106 500 euroa (ei sisällä asuntoa, ei autoa, ei harrastuksia). Saati, jos lapsia on monta.

11.4.2012 20:30

Kyllä meistä moni haluaa olla pitkään töissä, jos vain jaksaa. En haluaisi kuulua liian aikaisin tuohon valtavaan hyväkuntoiseen eläkeläiasmassaan, mikä joutilaana täyttää hiihtokeskukset, Aurinkorannat ja golf-kentät jne. Terveiden osa-aikaeläke olisi pitänyt poistaa kokonaan, vain syystä varhennetulle eläkkeelle. Tunnen esim useita lääkäreitä, jotka menevät osa-aikaeläkkeelle ja saavat siitä eläkettä ja vapautuneella ajalla menevät privaattiin tekemään vielä isompia tuloja päälle.

12.4.2012 11:31

A-P Pietilä: "Ruotsissa panostetaan työlinjaan, joka kasvattaa työpaikkojen määrää ja pelastaa hyvinvoinnin palkkatyötä tekemällä."

Uutisten mukaan jopa niin kovalla innolla ja vauhdilla, että sairaitakin yritetään pakottaa siirtymään työmarkkinoille työnhakijoiksi, vaikka juuri kukaan työnantaja ei heitä palvelukseensa haluakaan näiden rajoittuneen työkyvyn vuoksi.

Osa pitkään sairaskorvausta saaneista on uutisten mukaan jäänyt ns. väliinputoajiksi ilman sairas- tai työttömyyskorvausta Korjausta asiaan on suunniteltu. En tiedä onko jo toteutunut. Toivottavasti on.

Isoja linja- ja kurssimuutoksia suunnitellessa ja toteuttaessa tulee usein myöskin "hutilaukauksia", joiden takia yksittäiset ihmiset saattavat joutua väliinputoajan ja kärsijän osaan. Ihmisen ja ihmisjärjestelmien rajoittuneisuuden ja vajavaisuuden vuoksi, kuinkas muutoin.

12.4.2012 15:42

Säälittävää puhetta fossiilikapitalistisesta menneisyydestä. Ennen kuin on myöhäistä, ympäristöä vahingoittava, turha, pääasiassa vain pääomaa hyödyttävä palkkatyö on ajettava alas. Työn käsite on määriteltävä kokonaan uudestaan kollektiivisesta näkökulmasta käsin.

Ymmärrän toki Pietilän näkökulman. Valtapyramidin huipulle lähimmäistensä yli tarponut (mainoslehden) päätoimittaja hyötyy muiden tekemästä työstä. Hän ei myöskään näe ympäristön asettamia resurssirajoja.

Jouko Kämäräinen
Vastaava päätoimittaja, Elonkehä-lehti
Torikokous - Occupy Helsinki

12.4.2012 19:45

Iso ongelma on siinä, että nimenomaan nuoret esimiehet eivät mitenkään kannusta ikääntyneitä pysymään töissä.
Jos vielä pahimmassa tapauksessa johtajaksikin on noussut reilusti alle nelikymppinen, jolla vielä on valtava näyttämisenhalu yhä suurempiin kuvioihin pääsemiseksi, niin siinä rytäkässä kyllä vanhemmat työntekijät ovat tulilinjalla. Aivan liian monille nuorille johtajille työntekijät ovat pelkkiä kustannuksia, joista pitää säästää. Ei vaikea arvata mistä ikäryhmistä säästöä tällainen 'nuori leijona' hakee.
Yhtään ei tietysti helpota sekään, että vanhempia työntekijöitä ei tämä 'nuori leijona' pysty hämäämään tai jopa harhauttamaan kovin helposti. Ovat siis 'vaikeita johdettavia', joita on hyvä päästä eroon.

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.