Pääsiäisenä elokuvateatteriensi-iltansa Suomessa, Norjassa ja saksankielisessä Euroopassa saanut scifikomedia Iron Sky avasi komeilla katsojaluvuilla. Kuunatsien maailmanvalloitusta ihasteltiin yhteensä 340 valkokankaalla, ja tuloja lippuluukulla kertyi yli 2,3 miljoonan euron edestä. Avaus lupailee hyvää myös sadoille elokuvaan sijottaneille fanisijoittajille.
Yhteensä Iron Skyn on nähnyt jo yli 250 000 katsojaa, ja Suomessa elokuva oli ylivoimainen ykkönen yli 70 000 katsojan voimalla, lyöden muun muassa jättihitti Hunger Gamesin avausviikon luvut.
– Mahtava avaus, tästä on hyvä jatkaa, Iron Skyn tuottaja Tero Kaukomaa Blind Spot Picturesista iloitsee.
IRON SKY
Vuoteen 2018 sijoittuva tieteiselokuva, jossa vuonna 1945 Kuuhun paenneet natsit palaavat valloittamaan Maata.
Suomalais-saksalais-australialainen yhteistuotanto.
Budjetti 7,5 miljoonaa euroa.
Pääkieli englanti.
– Ne maat, jotka eivät vielä ole päättäneet lopullista levitysstrategiaansa ja kokoluokkaa, saavat nyt toivottua rohkaisua päätöksiinsä. Tämä avaus indikoi meille miljoonia elokuvateatterikatsojia ympäri maailman. Nyt yhdessä faniemme kanssa pidämme huolta että sana tästä leviää tehokkaasti kaikkialle, Kaukomaa lupaa.
Saksassa elokuva pieksi kopiokohtaisella keskiarvolla yli tuplasti muut - 164:llä kopiolla saatiin 150 000 katsojaa. Saksan levitysyhtiö Polyband nostaa kopiomäärää toiselle viikolle vastaamaan kysyntää.
– Saksalaiset ovat ottaneet Iron Skyn vastaan avosylin, kertoo Saksan levitysyhtiö Polybandin toimitusjohtaja Swetlana Winkel.
Myös ohjaaja Timo Vuorensola on tyytyväinen.
– Moni epäili, löytääkö suuri yleisö Iron Skyn, joka kilpailee näkyvyydestä maailman kalliimpien tieteiselokuvien rinnalla. En rohjennut unelmoidakaan näin räväkästä aloituksesta, mutta hienoa on nähdä, että verrattaen pienellä budjetillammekin olemme onnistuneet selättämään monet huomattavasti näkyvämmät ja kookkaammat kilpailijamme. Kiitos tästä kuuluu etenkin faniyhteisöllemme, joka on auttanut levittämään sanaa netissä ja puskaradiossa laajemmalle kuin mitä millään markkinointikampanjalla olisimme onnistuneet saamaan, Vuorensola toteaa.
Seuraavaksi Iron Sky marssii valkokankaille Islannissa, Ruotsissa, Tanskassa, Iso-Britanniassa, Puolassa, Sloveniassa ja Serbiassa.
Iron Sky nyt myös mobiilipelinä
Kun elokuvasta tutut natsit tulevat kuun takaa, pelaajat ovat valmiina. Suomalaisyhteistyönä tuotettu, elokuvaan pohjautuva mobiilipeli Iron Sky the Game on nyt ladattavissa App Storessa.
Pelin ideana on torjua natsien hyökkäys maahan. Kentät muodostuvat puzzle-tyyppisistä tasoista, jotka johdattavat pelaajaa taso tasolta lähemmäs kuunatsien tukikohtaa. Pelaajat saavat vaikuttaa pelin jatkokehittämiseen antamalla palautetta pelin ensimmäisestä versiosta Iron Sky -elokuvan verkkosivulla.
Iron Sky the Game on suunnattu erityisesti elokuvan faneille, mutta toimii hyvin myös itsenäisenä pelinä. Tyylillisesti Iron Sky the Game on klassinen shoot ’em up -peli, mutta tasojen selvittämiseksi vaaditaan myös nokkeluutta. Peli kunnioittaa elokuvan visuaalisuutta, juonta sekä lajityylin klassikkopelejä.
– Pelissä yhdistyvät retroklassikon ja modernin mobiilipelaamisen ominaisuudet, kertoo Netgen Oy:n toimitusjohtaja Juha Viitala, joka uskoo pelin saavuttavan elokuvan tavoin kansainvälisen suosion.
Iron Sky the Game on tuotettu elokuvatuotannosta tuttuun tapaan yhteisöhankkeena, jota vetävät suomalainen Netgen Oy yhteistyössä W3 Group Finland Oy:n ja elokuvan tuotantoyhtiö Blind Spot Picturesin kanssa. Ensimmäinen versio pelistä on iOS- käyttöjärjestelmälle ja kevään aikana se tulee saataville Androidille ja Windows Phone 7 -puhelimiin.