Piilota X Palauta

Luukin koirapuisto saa väistyä festareiden tieltä

Paikalliset 6 Kommentoi

Uusi, Luukin ulkoilupuiston kainalossa järjestettävä Weekend Festival -musiikkitapahtuma ei lämmitä kaikkien mieltä.

Espoolaiset koiraharrastajat ovat suivaantuneet koirapuiston tilapäisestä sulkemisesta ja paikan varaamisesta elokuussa tuhansien festariyöpyjien käyttöön.

 

”Jos koira saa ekstaasipillerin suuhunsa, se on koiran menoa.”

Alueella järjestetään loppukesällä kaksipäiväinen festivaali, johon odotetaan kumpanakin päivänä 15 000–20 000 kävijää.

Weekend Festival

17.–18.8.2012

Uusi kaksipäiväinen musiikkifestivaali, joka järjestetään Luukin ulkoilualueen tuntumassa ensi elokuussa.

Festivaalin teemana on nykymusiikki genrerajoihin katsomatta. Esiintyjinä ovat muun muassa David Guetta, Skrillex, Hurts, Carpark North ja Haloo Helsinki!

Alueelle rakennetaan päälavan lisäksi myös telttalava sekä alue, jolla nähdään erilaisia dj-esiintyjiä.

Luukin koirapuistoon majoitetaan tilapäisesti 3 500 festarivierasta.

 

Majoitushanke on nostattanut koiraharrastajien keskuudessa kapinaliikkeen: esimerkiksi Adressit.com-nettisivusto on kerännyt lyhyessä ajassa jo yli 1 200 allekirjoittajaa, jotka vaativat koirapuiston palauttamista takaisin alkuperäiseen tarkoitukseensa.

Nettiadressin alkuunpanija Essi Vuohu kuuli maaliskuussa uutisen siitä, että festarit sulkevat koirapuiston.

– Silloin oli kyllä aika epäuskoinen olo. Ensimmäiseksi tuli mieleen se, että eivätkö tapahtuman järjestäjät halua investoida jonkin toisen tämän alueen aitaamiseen varoja lainkaan, kertoo venäjänvinttikoiria Luukissa ulkoiluttava Vuohu.

– Itse ajattelen paitsi koiria myös festarivieraita. Vaikka koirapuisto siivottaisiin kuinka hyvin tahansa, täällä on maaperässä vuosikymmenten kakat ja pissat. Ei tunnu kovin järkevältä yöpymispaikalta.

Vuosaarelaista Terhi Paavilaista ja Vantaan Askistossa asuvaa Lilli Wastimoa huolestuttaa alueen kunto festivaalien jälkeen.

– Kyllä vaarana on se, että maahan jää huumeneuloja tai vaikka ekstaasipillereitä. Jos koira saa sellaisen pillerin suuhunsa, se on koiran menoa, muistuttaa Paavilainen.

Weekend Festival -tapahtuman järjestäjät ovat ihmeissään koiranomistajien nuivista reaktioista.

– Nyt pitää muistaa, että koirapuisto on suljettuna elokuussa siivouksineen kaikkineen vain neljän päivän ajan. Alkukeväästä koirapuisto oli jonkin aikaa kiinni ilmeisesti huoltotöiden vuoksi ja ilmeisesti osa koiranomistajista luuli, että kyse on jo festarijärjestelyistä. Näin ei tietenkään ollut, toppuuttelee Weekend Festivalin markkinointipäällikkö Sami Vepsäläinen.

Vepsäläinen muistuttaa myös, että kritiikin kohteena olleet yöpymisjärjestelyt ovat käytännön sanelema menettelytapa.

– Koirapuisto on valmiiksi aidattu alue, joten sitä on suhteellisen helppo valvoa. Jos yöpyminen olisi tapahtunut esimerkiksi metsässä, silloin majoituksen valvonta olisi ollut aika mahdotonta. Nyt tilanne pysyy jotenkin käsissä.

– Sitä paitsi koirankakka on luonnontuote, jonka sadevesi huuhtelee aika pian pois ja se maatuu jäljettömiin. Näkyvät jätökset tietenkin korjataan pois, mutta nyt ei mistään ympäristömyrkystä ole kyse, huomauttaa Vepsäläinen.

Koirapuistossa ei sallita tuliaseita

Jari PietiläinenWeekend Festival korostaa nettisivuillaan hyvän järjestyksen ja tiukan valvonnan merkitystä. Esimerkiksi terä- ja tuliaseet, sateenvarjot, lasipullot, alkoholi ja huumeet ovat Luukin festareilla kiellettyjä.

– Festareilla on ympärivuorokautinen kiertovartio ja portilla on turvatarkastus, jolloin luvattomat esineet ja aineet takavarikoidaan, kertoo Weekend Festivalin markkinointipäällikkö Sami Vepsäläinen.

Vaikka kyse on koirapuistosta, ei festareiden majoitusalueelle saa tuoda tapahtuma-aikana lainkaan eläimiä.

– Eläimet ja esimerkiksi yleisön käsien päällä surfaaminen on kielletty – jos sellaista havaitaan, se johtaa alueelta poistamiseen, vakuuttaa festivaalien nettisivusto.

Graffitit ja tagit luetaan ilkivallaksi, eikä niitäkään suvaita. Lentoehtisten jakaminen tapahtuman aikana on erillisen luvan varaista.

6 kommenttia Kommentoi
Käyttäjän Jari Pietiläinen kuva
Jari Pietiläinen

Kommentit

16.4.2012 00:21

Länsiväylässä: Alkukeväästä koirapuisto oli jonkin aikaa kiinni ilmeisesti huoltotöiden vuoksi ja ilmeisesti osa koiranomistajista luuli, että kyse on jo festarijärjestelyistä. Näin ei tietenkään ollut, toppuuttelee Weekend Festivalin markkinointipäällikkö Sami Vepsäläinen.
Älä sinä Vepsäläinen yhtää siellä tiskin takana ala sössöttää. Siinä maaliskuun 15 pv aitauksen sulkemisessa ei ollu kysymys mistään huoltotöistä vaan työntekijöiden saamasta käskystä, että aitaus suljetaan festareiden takia. Minä olen sen kyseisenä päivänä Luukin työntekijän suusta kuullu - aitaus suljettu festareiden takia. Ihan on normaalia yrittää kääntää ja vääntää järjestäjien toimesta asiaa muuksi - Vepsäläinen viekää festarinne muualle!

16.4.2012 08:52

Käsittämätöntä, että keskelle luontoa pitää järjestää tällainen möly/sikailutapahtuma! Eikö joku teollisuusalue olisi sopivampi paikka?

16.4.2012 13:26

Ai nyt on koirankakka luonnontuote, joka pian maatuu pois, eikä siitä ole mitään haittaa eikä se häiritse ketään. Eikä se ole ympäristömyrkky, mitäs se kaikki puhe sitten on keväisin? Koirakansa saa taas väistyä muiden tieltä.

17.4.2012 07:16

Me käymme koirien kanssa Luukin koirapuistossa melkein toiselta puolelta Espoota. Puisto kun on riittävän iso koirien juosta, ja kun tilaa on riittävästi, koirat käyttävät aikansa juoksemiseen ja leikkimiseen. Riitaa koirien välillä ei tule, koska koirilla on riittävästi tilaa tarvittaessa väistää ja valikoida juoksukumppaninsa.
Itse Weekend Festivalia vastaan ei minulla ole yhtään mitään, Luukkihan on äärimmäisen kaunis ja upea paikka telttailuun ja juhlimiseen. Mutta telttailu koirapuistossa.... vaikka alue siivottaisiin todella hyvin, väkisinkin sinne jää lasinsirpaleita. Puistossa on kunnon nurmikko ja alue tosiaan on iso. En voi uskoa, että kaikki mahdolliset lasinsirpaleet sieltä kerättäisiin. Ja kun tuollainen 40-kiloinen koira juoksee täysilla ja tassun keskelle osuu maasta törröttävä, pienikin sirpale, on helposti koko päkiä halki.
No, onneksi koirapuiston maa on suhteellisen pehmeää ja joustavaa, vahingossa putoava tyhjä pullo ei hajoa. Mutta väkisinkin telttailemassa on myös ihmisiä, joiden pitää viskata pullo esim. metalliaitaan. Todennnäköisesti osa porukasta haluaa myös kiivetä aidan ylitse, mutta uskoisin festivaalin järjestäjien valvojan näitä yrittäjiä. Koirapuisto metsän vieressä kaatunein aidoin kun ei olisi kovin turvallinen koirapuisto;-)

26.4.2012 16:24

veikkaan että tästa asiasta väännetään vielä... esim yllä mainitusta asiasta.. mä olen kans sika varma ett vahinkoja tulee tapahtuu festareiden jälkee.. ja kuka korvaa koiralle tulleen vahingon?? vepsäläiselle vaan sitten laskua!!! oppiiha kaveri si kerrasta!! ääliö

17.8.2012 22:14

Näyttää menevän mukavasti perseelleen koko festari. Veikkaisin ettei missään tapauksessa järjestetä samalla alueella enää koskaan mitään tämän mittaluokan yleisötapahtumaa, koska kulkuyhteydet eivät toimi.

Itse asiassa järjestäjä voi mennä konkkaan joutuessaan maksamaan takaisin niin monen ihmisen liput. Olettaisin Kuluttajaviraston antavan takaisinmaksuohjeistuksen.

Kaikesta puuhastelusta huomaa, että amatöörit asialla.

Osallistu keskusteluun

Keskustelut on toistaiseksi suljettu