Piilota X Palauta

Kaikki joukolla pyöräilemään

Kolumnit Kommentoi

(PÄÄKIRJOITUS) Valtakunnallinen liikennetutkimus toi huolestuttavia uutisia: Erityisesti nuoret ja ikäihmiset ovat vähentäneet jalan ja pyörällä liikkumistaan. Nuoret huuruttavat mopoilla ja vanhemmat autoillaan.

Sinällään autoilu ei ole lisääntynyt, vaikka autokanta on kasvanut, koska pitkillä matkoilla käytetään aiempaa useammin junaa tai lentokonetta. Mutta olennainen tieto tutkimuksessa on, että lyhyillä matkoilla auto tai mopo korvaavat aiempaa useammin oman liikunnan.

Tilanne on huolestuttava, koska toisaalla ikäihmisten määrä kasvaa ja toisaalla nuoret ovat se ikäryhmä, joka määrittää tulevaisuuden liikkumisen muotoja.

Kävely tai pyöräily lyhyillä asiointimatkoilla on erittäin hyvä liikunnan muoto. Ja tärkeä nimenomaan vanhusten ja nuorten kunnon ylläpitäjänä. Mikäli omatoimisesta liikunnasta luovutaan, seuraukset voivat kansanterveyden kannalta olla tuhoisia.

Valtakunnallisten ja paikallisten toimijoiden on syytä hätkähtää tutkimustiedosta. Omatoimiliikkumisen esteitä on raivattava ja asennekasvatusta tältä osin tehostettava.

Kuntauudistukset ja sosiaali- ja terveystoimen uudelleen organisoinnit ovat tärkeä asia, mutta päättäjien tulisi - juuri edellä oleviin uudistuksiinkin liittyen - ottaa tosissaan vanhenevan väestön liikunnan ylläpitäminen. Ja samoilla perusteilla myös nuorten.

 

Käyttäjän Risto Hietanen kuva
Risto Hietanen

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.