Urkuyö ja Aaria -festivaali on uuden taiteellisen johtajan Hannu Norjasen mukaan monin tavoin merkittävä elämys. Festivaali luo profiilia Espoolle ja koko Suomelle.
Maineesta kertoo yleisömäärä sekä se, että taiteilijat tulevat mielellään konsertoimaan. Koko kesän jatkuvalla festivaalilla kesäyön iltakonsertteineen on oma tunnelmansa.
Jos rahaa olisi rajattomasti, tekisimme vaikka mitä.”
– Espoon tuomiokirkon urut soivat kahden vuoden tauon jälkeen. Saamme saksalaista varhaisromantiikan tyyliä edustavat urut, Norjanen riemuitsee.
Festivaalilla on heti tuoreeltaan mahdollisuus kokeilla urkujen erilaisia käyttötapoja. Urut esittäytyvät kesän aikana monipuolisesti niin soolo- ja säestyssoittimena kuin orkesterin solistina.
– Kuulemme kesän mittaan useita huippukuoroja, -solisteja ja -orkestereita, Norjanen vinkkaa.
Avauskonsertissa kuullaan Francis Poulencin Urkukonsertto, jossa Esa Heikkilän johtaman Lohjan kaupunginorkesterin solistina on urkuri Markku Hietaharju.
Kalevi Kiviniemi ja Santtu-Matias Rouvalin johtama Tapiola Sinfonietta yhdistävät voimansa konserttia varten uruille ja orkesterille sovitetussa Charles-Marie Widorin Goottilaisessa sinfoniassa.
Lisäksi tarjolla on muun muassa Bachin ja Lisztin urkumusiikkia. Kesän aikana esiintyvät kotimaiset urkutaiteilijat sekä Peter Frisée Itävallasta ja Kristine Adamaite Latviasta.
Suomalaisen yhtyelaulun huippua festivaalilla edustaa Lumen Valo renessanssimusiikin kera. Turkulainen Key Ensemble esittää Sergei Rhmaninovin Vigilian. Saksalaista kuoro-osaamista tarjoavat Berliner Kantorei -kuoro Faurén Requiemissä ja kamarikuoro Amici del cato Mozartin C-duuri -messussa (Kruunajaismessu).
Festivaalin solisteina ovat myös Jaakko Ryhänen, Johanna Rusanen-Kartano ja Virpi Räisänen, joka esiintyy Suomalaisen barokkiorkesterin kanssa. Päätöskonsertissa Riccardo Minasi ja Helsingin Barokkiorkesteri esittävät Vivaldin Neljä vuodenaikaa.
Norjasen näköiseksi festivaali tulee juuri taiteilija- ja teosvalintojen kautta.
– Jos rahaa olisi rajattomasti, tekisimme vaikka mitä, Norjanen sanoo.
Urkuyö ja Aaria 7.6.–30.8. www.urkuyofestival.fi.