– Minä, ei kukaan muu, vastaa veitsenheittäjä Tim Malmsten, kun kysyn, onko kukaan satuttanut itseään veitsiä heittäessään.
Joskus Malmsten on saanut käsiinsä haavat heitettyään monta veistä yhteen kasaan. Ne ovat alkaneet vuolla toisiaan ja hän on huomaamattaan telonut itsensä käsiteltyään säröpintaista päätä.
– Meillä on ensiapulaukku, jos sidontatarvikkeita tarvitaan, Malmsten jatkaa hymyillen.
Monet veitset sinkoavat seinästä takaisin. Sitä varten olevan muurin pitäisi pysäyttää niiden matka.
Kun koko ryhmä on saapunut Tapanilan Urheilukeskukseen, Malmsten kertoo, mikä on homman nimi. Sitten otamme tuntumaa heittoon.
Heitämme 4,5 metristä, normaalin heittomatkan päästä. Ohjaaja neuvoo kutakin siirtymään kauemmas tai lähemmäs sen mukaan jääkö heitto vajaaksi vai meneekö yli.
Minua on turha neuvoa ennen kuin saan heittoni kontrolliin.
– Pitäkää mahdollisemman jäykkä ranne, Malmsten ohjeistaa. Otteen täytyy olla silti rento. Kun saatoksi kutsuttu liike päättyy, veitsen massa vie sen pois kädestä.
Sun kannattais vähän tähdätä.”
Konkarikin tyrii arvioituaan veitsen massan väärin: jos se jää otteeseen liian pitkäksi aikaa, menee se alas. Ajoissa karannut veitsi päätyy ylös.
Siinäkö on syy päin prinkkalaa menneille heitoilleni? Yritän korjata tekniikkaani, mutta olen silti täysi floppi. Huvittaa.
– Sulla on vähän ote pielessä, Malmsten kommentoi viskeltyäni taas kerran veitset miten sattuu.
En kiinnitä huomiota pitääkseni vasaraotteen, vaan tartun päähän miten se käteen sattuu.
– Sun kannattais vähän tähdätä, opettaja hymyilee seuraavan kerran, kun olen pommittanut vasenta alanurkkaa, joka ei ole lähelläkään heittotauluja.
Tähtäämisestä ei ole toivoakaan, kun jokainen saatto herpaantuu irtipäästäessä. Pelkään kai veistäväni korvani mukana.
Veitset leijailevat kaarella kohti seinää ja kilisevät kuuluvasti alas.
Saisin myös käyttää enemmän voimaa ja nopeutta. Kohde lentääkin suoraviivaisemmin tauluun, kun lisään näitä elementtejä. Etenkin kyynärpään pitäminen pystypäin auttaa sen auki pitämiseen verrattuna. Veitsi ei ole pallo.
Isompien aseiden vaihtaminen lähes keittiöveitsen kokoisiin veitsiin auttaa: enää ei pelota. Painavamman veitsen käsittely on usein aloittelijalle kuitenkin helpompaa.
Muut kolme aloittelijaa ja kokeneempi mies heittävät ihailtavan hyvin. Toinen tyttökin suoriutuu kiitettävästi, mikä vakuuttaa minut siitä, ettei tämä ole vain miesten laji.
Olen tyytyväinen, kun edes yksi teräväpäinen jää töröttämään tauluun. Malmsten lohduttaa, etten ole ainut, jolla homma ei natsaa.
Taidan pysytellä tylsässä tikanheitossa.
Veitsenheittoa voi kokeilla Tapanilan Urheilukeskuksessa.
Katso video. Vie hiiri kuvan päälle ja klikkaa play-nappulaa. Haastattelu ja kuvaus: Lotta Kvist