Entinen Karamalmin liikennepuisto voitaisiin palauttaa lasten käyttöön pienellä vaivalla, ehdottaa paikallinen asukas. Hän vie lapsiaan puistoon pyöräilemään.
Teollisuusalueen ja pientalojen välimaastoon unohtuneen liikennepuiston asvaltoidut tiet ovat nimittäin edelleen olemassa, vaikka puiston toiminnan loppumisesta lienee jo parikymmentä vuotta.
Paikoin pienillä asvalttiteillä näkyy valkoisen ja keltaisen tiemaalin rippeitä.
Korokkeetkin ovat jäljellä, mutta liikennemerkit lyhyiden pylväiden nokasta on poistettu.
– Kävin täällä itse lapsena. Tänne oli tosi kiva tulla, kertoo Taru Hytönen Karaniityn varrella sijaitsevassa, osin ruohottuneessa ja pajukkoa lykkäävässä liikennepuistossa.
Puistoa kiertää metalliverkkoaita. Sisään päästäkseen pitää taiteilla paria lankkua pitkin ojan yli.
Hytönen näytti liikennepuistonsa pojalleen Aleksille viime kesänä.
– Sen jälkeen hän on kovasti kysellyt, milloin sinne pääsee uudelleen, Hytönen naurahtaa.
Viisivuotias Aleksi pyöräilee puistossa väylillä, joilta lumet ovat sulaneet. Huhtikuun koleudessa maasto on vielä märkää ja paikoin vesi velloo lammikoissa.
Hytösen mukaan puisto voitaisiin palauttaa entiseen käyttöön kohtuullisin kustannuksin.
– Kasvillisuuden raivaus, asvaltin kunnostus ja liikennemerkit tolppiin. Työntekijöitä ei puistoon tarvittaisi, vihersiivous pari kertaa kesässä riittäisi.
Lasten liikennekasvatukseenkin pitäisi olla varaa Espoossa, jossa puhutaan Angry Birds -puistoista, hän huomauttaa.
Espoossa ei ole yhtään liikennepuistoa. Sellaista varten täytyy mennä Helsinkiin.
Entisöinti liikennepuistoksi ei ole suunnitelmissa, toteaa heti Espoon viheraluepäällikkö Leena Ihalainen Karaniityn puistosta.
– Se on huonossa kunnossa, rakenteet ovat vanhoja ja rikkinäisiä.
Ihalaisen tietoon ei ole tullut toiveita liikennepuiston palauttamisesta. Vuosikausia joutomaana seisoneesta puistoalueesta on lisäksi noin puolet jo kaavoitettu toimitilarakentamiseen.
Liikennepuistoa hän pitää sinänsä hyvänä ja opettavaisena teemapuistona.
– Mutta sijainti Karamalmilla ei ole optimaalinen. Jos liikennepuisto Espooseen perustetaan, sille pitää katsoa sopivampi paikka.
Viheraluepäällikkö miettii myös, pyörittäisikö teemapuistoa kaupunki vai yrittäjä.
Rakenteet raivataan pois.”
Karaniittyyn tulee mahdollisesti lasten leikkipaikka, tai pelikenttä.Puistoksi jäävältä alueelta raivataan joka tapauksessa asvaltit ja vanhat rakenteet pois, selvittää Ihalainen.
– Alue tulee suunnitteluun vuoden parin sisällä. Kuulemme silloin myös asukkaiden toiveita.