Kommentit
Todella murheellista, että ”urheilumiehet” yrittivät syyttää meitä kaavan palauttamista esittäneitä urheilun vastustamisesta.
Tapiolan Urheilupuiston kehittäminen on oikein hyvä ja kannatettava hanke. Valitettavasti nyt hyväksytty kaava ei kuitenkaan kunnioita Tapiolan kulttuurimaisemaa, eikä asukkaiden mielipidettä.
Erityisesti Tuohimäen ja Kaskiniityn viereen osoitetut pysäköintilaitokset aiheuttavat todella suuria muutoksia ympäristöön ja asumisviihtyisyyteen. Kuusikerrokiseksi suunnitellun pysäköintilaitoksen seinä sijaitsisi käytännöllisesti katsoen lähiasukkaiden pihapiirissä, minkä lisäksi liikenne kulkisi aivan asuintalojen ja piha-alueiden sivuitse.
Kasvavat liikennevirrat melu- ja päästöhaittoineen pelottavat asukkaita, jotka hyvin perustellusti vastustavat massiivisen parkkilaitoksen rakentamista aivan kotien ja mm. päiväkodin viereen.
Kaavan Kaskiniittyyn rajautuva osa on Museoviraston inventoimaa kulttuurihistoriallisesti, kaupunkirakenteellisesti ja rakennustaiteellisesti arvokasta nk. RKY -aluetta. Kuusikerroksisen lieriömäisen pysäköintilaitoksen sijoittaminen aivan Kaskiniityn viereen muodostaisi Tapiolan RKY -alueelta (valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö) katsottuna maisemallisesti hallitsevan ja ympäristöönsä soveltumattoman elementin. Alueella sijaitsee myös muinaismuistolain suojelema I maailmansodan aikainen tykkitie ja linnoituslaitteita.
Valitettavasti tässä suunnitelmassa haisee kiire ja toiminta liiketoiminnan ehdoilla viihtyisyyden ja kaupunkikuvan kustannuksella.
Kannatin siis asian palauttamista uudelleen valmisteltavaksi siten, että luotaisiin viihtyisää, terveellistä ja turvallista asuinympäristöä nykyisille ja tuleville asukkaille, sekä huomioitaisiin rakentamisen vaikutukset Tapiolan kansallismaisemaan. Valtuuston enemmistö oli toista mieltä.
Kenen ehdoilla ja kenelle me tätä kaupunkia oikein suunnittelemme ja rakennamme?!
Mari Nevalainen
Valtuutettu (Vihr.)
Näyttää tulevan tekstiä tyyliin "kirjoitan niin totta kuin osaan"
Väite: "Valitettavasti nyt hyväksytty kaava ei kuitenkaan kunnioita Tapiolan kulttuurimaisemaa, eikä asukkaiden mielipidettä. "
Oikein olisi jos lukisi "ei kunniota muutaman äänekkään valittajan mielipidettä". Vai oletko kysynyt mielipiteitä tästä asiasta, et ainakaan minulta.
Väite: "Kuusikerrokiseksi suunnitellun pysäköintilaitoksen seinä sijaitsisi käytännöllisesti katsoen lähiasukkaiden pihapiirissä, minkä lisäksi liikenne kulkisi aivan asuintalojen ja piha-alueiden sivuitse."
Totuus: Korkeintaan kuusikeroksisen pysäköintilaitoksen ja asuintalon tontin välissä on noin 60 metriä kaupungin puistoa välissä, lisäksi talot eivät ole tontin laidassa kiinni. Sama koskee tietä, eli poikkeuksellisen laaja puisto jää alueen ja viereisten rivitalojen väliin.
Muita asioita en edes viitsi oikoa, muuta kuin siten että onneksi emme rakenna Vihreiten nimbyarvojen mukaan tätä kaupunki.
ps. alueella ei muuten ole eikä tule olemaan päiväkodin aukioloaikaan merkittäviä yleisötilaisuuksia.
Urheilupuiston naapuriasukkaana tiedän, että ei kunnioita lähitaloyhtiöiden mielipidettä, mutta me taidammekin olla sitten kaikki "äänekkäitä valittajia"?
60 metriä.... tätä ei viitsi edes kommentoida. Urheilupuistoa on vaikka kuinka paljon, miksi korkeat rakennukset pitää rakentaa asukkaiden syliin? Nykyisen futiskentän kohdallekin olisi mahtunut. Alueesta on olemassa myös paljon fiksumpi suunnitelma.
Päiväkodin aukioloaikaan ei ehkä ole merkittäviä yleisötilaisuuksia, mutta todennäköisesti on lähiasukkaiden kotonaoloaikaan. Mutta "who cares", kunhan Yimby kavereineen pääsee autolla matsiin?
Valtuutettu (vihr.) ehdotti Tapiolan koulun rakennuksen purkamista, vaikka se on RKY 2009 alueella. Kenen ehdoilla RKY ei olekaan ehdoton ohjenuora.
Kiitos kysymyksestä nimim. Odtaa. Minulle ehdoton ohjenuora on ihmisten ja ympäristön hyvinvointi, terveellisyys, turvallisuus ja viihtyisyys. Mielestäni kaupunkia tulisi suunnitella ja rakentaa nämä mielessä pitäen. Asukkaat tekevät kaupungin ja asukkaiden hyvinvointi ja viihtyminen on ykkösasia, ympäristöä kunnioittaen.
Ystävällisesti
Mari Nevalainen
Aivan oikea yleisinhimillinen ohjenuora politiikanteossa. RKY ilmeisesti tuki tässä tapauksessa päätösharkintaa, koulun peruskorjauksesta päätettäessä se oli haitta.
Valtuusto teki hyvän päätöksen, joka on sovitettu olemassaoleviin tosiasioihin. Valitettavin niistä on pitkäaikainen vuokrasopimus, jolla tulevan metroaseman viereinen pohjoispuolinen maapala on sidottu liian moneksi tulevaksi vuodeksi vaatimattomaan käyttöön. Se olisi ollut oikempi paikka, mutta kun tiedetään vuokraaja, mahdoton on juuri nyt mahdotonta. Ja voidaanhan sille paikalle sitten toteuttaa muuta tarpeellista kun se vapautuu.
Hienoa, että kehitetään, mutta onko tosiaan niin hoppu, ettei ehtisi tutkia vielä pysäköintilaitosten sijoittamista kauemmaksi asutuksesta?
Länsiväylän juttu antaa ymmärtää, että Urheilupuiston kaava olisi valmisteltu pitkään. Näin ei kuitenkaan ole. Kaava on mennyt huomattavan lyhyessä ajassa valtuuston käsiteltäväksi.
Kaksi vuotta sitten pidettiin Espoon kaupunginhallituksen ja kaupunkisuunnittelulautakunnan yhteinen seminaari urheilupuiston kehittämisestä. Tilaisuus oli inspiroiva. Ideat sinkoilivat. Unelmana oli rakentaa urheilupuisto kaikille espoolaisille niin naisille, miehille, nuorille, lapsille kuin vanhuksille kaikkine liikuntalajeineen.
Tähän nähden lopputulos oli itselleni pettymys. Puistonlaidassa sijaitsevien viehättävien skeitti-, tennis, -petanque yms. kenttien sijaan siellä sijaitsivat korkeat pysäköintitalot ja koko urheiluapuistoa hallitsivat palloilun joukkuelajit.
Lautakunnassa päätettiin kuitenkin viedä kaavaa eteenpäin laittamalla se nähtäville, jotta saisimme tietää, mitä mieltä asukkaat ovat kaavasta.
Puolen vuoden kuluttua tästä, saimme tietää, mitä mieltä asukkaat olivat kaavasta: He menivät päin seiniä. Samoin museovirasto. Harvasta kaavasta on valitettu niin paljon kuin Tapiolan urheilupuiston kaavasta ja suurin osa valituksista koski pysäköintitaloja puiston laidasta asukkaiden pihojen edessä.
Koin asukkaiden valitukset aiheelliseksi ja kannatin kaavan palautusta uudelleen valmistettavaksi siten, että mm. pysäköintitalot siirretään muualle. Kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtaja halusi kuitenkin kaavan kiirellisesti eteenpäin. Palautuksesta äänestettiin ja se ei saanut tarpeeksi kannatusta.
Tätä taustaa vastaan tein kaavasta palautusehdotuksen kaupunginvaltuustossa. Palautukseni sai yllättävän hyvin ääniä. Se antaa asukkaille ja museovirastolle hyvät eväät valittaa kaavasta oikeusteitse.
Mari Nevalaisen ohella minustakin tuntui tosi ikävältä, että "urheilumiehet" yritttivät leimata meidät kaavan palauttamista haluavat urheiluvihamielisiksi.
Painotan, että rakastan liikuntaa, mutta haluan liiikkua ympäristössä, joka on viehättävä ja liikkumiseen inspiroiva ja joka ei ennen kaikkea aiheuta haittaa muille ihmisille.
Kaisa Rastimo,
Valtuutettu ja kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsen SDP
Onneksi kunnallisvaalit tulossa. Hävettää, että olen koko ikäni äänestänyt puoluetta, joka ei kuuntele äänestäjiä eli asukkaita.
Kyllä ne poliitikot kuuntelee asukkaita, mutta ongelmana on se että samasta asiata voi äänestäjiltä tulla tasan vastakkaisia mielipiteitä. Yksi kannattaa kiihteästi jalkapallostadionia, toinen vastustaa yhtä tohkeissaan... sama kaikissa hankkeissa. Poliitikko kuuntelee sujuvasti molempia, mutta voi olla vain toiselle mieliksi ja saa toiselta haukut "kun ei kuunnella".
Jos lukisit uutisen, varmasti ymmärtäisit, että kyseessä ei ollut minkään stadionin tai edes pysäköintirakennuksen vastustaminen. Kyse on siitä, että kuusikerroksinen pysäköintirakennus sijoitetaan keskelle asukkaiden virkistysaluetta, vaikka sille löytyisi stadionin asiakkaitakin paremmin palveleva sijainti samalta alueelta.
Urheilupuiston kaavaa ei ole helppoa ratkaista niin, että kaikki olisivat tyytyväisiä. Alueelle pitäisi kuitenkin saada sopimaan jo olemassa olevien liikunta- ja urheilurakennusten lisäksi jalkapallolle jonkinlainen stadion ja monitoimiareena sisäpalloilulle ja mm. Voimistelulle. Ongelma on autot. Metro tulee viereen ja jos oppisimme käyttämään enemmän julkista liikennettä, ei näitä parkkihallipaholaisia tarvittaisi niin paljon kuin kaava mahdollistaa. En kuitenkaan usko, että nämä maksimaaliset parkkihallirakennukset toteutuvat sellaisenaan. Asia tulee ratkaistavaksi paljon myöhemmin, ehkä muutaman vuoden kuluttua. Kaavasta valitetaan ja vasta sen ratkeamisen jälkeen joudutaan päättämään se, mitä, minkä korkuista ja kuinka suuria laitoksia tarvitaan. Asiat voivat muuttua vielä paljon, ennen kuin lopullinen ratkaisu on selvä. Kaava tai pikemminkin sen puuttuminen on ollut este alueen minkäänlaiselle kehitykselle. Se, että alue on täynnä parkkipaikkoja vaikka siellä pitäisi voida liikkua ja urheilla, harmittaa. Nyt alue voidaan saada jonkinlaiselle kehitysuralle. Stadionin sijoittaminen lähemmäksi metroasemaa ei olisi koskaan onnistunut, niin vahvat toimijat ja toimijoiden vuokrasopimukset alueella ovat. Minä en leimannut ketään liikunnan ja urheilurakentamisen vastustajaksi. Totuus kuitenkin on se, ettei mitään tapahdu, ellei tämä kaava mene eteenpäin. Se antaa asioiden kehittymiselle edes mahdollisuuden. Itse uskon, ettei mitään kuusikerroksista parkkihallia tule kaavassa esitettyyn kohtaan koskaan.
Toivottavasti olet oikeassa. Mitä auto-ongelmaan tulee niin julkista liikennettä ei opita käyttämään yhtään nykyistä paremmin jos parkkitilaa on tarjolla yllin kyllin. Isojen ja suosittujen tilaisuuksien liikenneongelmia voisi yrittää ratkaista myös lisäämällä bussivuoroja ko aikoina tai tarjoamalla ilmaisia/edullisia bussikyytejä esim Espoon keskuksesta, Leppävaarasta jne.... Mammuttimaisia parkkitaloja on pöllöä rakentaa vain siksi, että ne olisivat täynnä muutaman hassun kerran vuodessa.
Ongelma ei ratkea sillä, että pysäköintitalot poistetaan Urheilupuiston kaavasta. Ne pitää sijoittaa toiseen paikkaan siten, että ne eivät häiritse asukkaita.
Samoin jalkapallostadion olisi hyvä sijoittaa lähemmäksi metroasemaa. Kaavassa se sijaitsee 600 - 700 metrin päässä metroasemasta. Se ei houkuttele tulevan stadionin yleisöä käyttämään metroa.
Pitää muistaa myös, että metro palvelee vain metron varrella asuvia.
Alueella on jo tällä hetkellä huutava pula parkkipaikoista. Barona Areenalla on kaksi kertaa viikossa matsi. Ja koska Barona Areenalla ei ole riittävästi parkkipaikkoja, parkeeraa jääkiekkoyleisö autonsa lähiseudun katujen varsiin, nurmikoille, koulujen ja päiväkotien pihoihin yms.
Käyn itse Esport Centerissä monta kertaa viikossa. Esport Centerin asiakkaat tietävät, koska Barona Areenassa on matsi siitä, että tällöin vartijat vartioivat Esport Cbnterin parkkia ja päästävät sinne ainoastaan Esport Centerin asiakkaat.
Urheilupuiston kaava olisi tarvinnut aikalisän, sillä alue on erittäinkin ongelmallinen. Ehdotin tätä valtuustossa, mutta valtuusto päätti toisin. Nyt ainoa keino vaikuttaa kaavaan eli siihen miten ja minne siinä palikat sijoitetaan, on oikeusteitse. Tämä on valitettavaa, sillä se hidastaa tämän rähjäisen alueen rakentumista.
Kaisa Rastimo, Valtuutettu ja kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsen SDP


















