Espoon pitää osallistua Husin suunnitteleman uuden lastensairaalan rakentamiskustannuksiin peruspääomaosuuttaan lisäämällä.
Sanna Lauslahden (kok) ja vajaan 30 muun valtuutetun allekirjoittamassa valtuustokysymyksessä huomautetaan, että kipeästi tarvittavan uuden lastensairaalan rakentaminen maksaa 100–150 miljoonaa euroa.
Rahoitukseen yritetään saada mukaan ulkopuolisia lahjoittajia ja erillistä valtionrahoitusta.
– Lisäksi omistajakunnilta tarvitaan lisärahaa esimerkiksi peruspääomaa korottamalla, valtuutetut muistuttavat.
Valtuutetut huomauttavat, että 1940-luvulla käyttöön otetut Lastenklinikka ja Lastenlinna ovat auttamattomasti elinkaarensa päässä, eivätkä vastaa nykyajan vaatimuksia.
Lisäksi tiloissa kärsitään jatkuvista kosteusvaurioista.