Haukilahden vesitornissa majaansa pitänyt ravintola Haikaranpesä avaa ovensa peruskorjauksen jälkeen lokakuun alussa. Vuodesta 1968 lähtien Haikaranpesää vuokrannut perheyritys Enres Oy jatkaa edelleen paikan vuokralaisena.
– Jatkamme jo totuttuun tapaan korkeatasoisena ruokaravintolana sekä tilausravintolana. Saneeraus on tehty historiaa ja alkuperäisrakenteita kunnioittaen.
– Ravintola-, keittiö- ja sosiaalitiloja nykyaikaistetaan, ja yrityksille tarjotaan jatkossa myös kabinettitilaa, kertoo toimitusjohtaja Aimo Bonden.
Auringon-nousut ja -laskut värjäävät taivaan-rannan joka päivä uudelleen.”
Haikaranpesä saa syksyllä aiempaa valoisamman, skandinaavisen ilmeen, mutta ravintolan ajaton henki säilyy ja lämminhenkinen tyylikkyys lisääntyy.
– Ikkunapöydistä ei ole pulaa, sillä Haikaranpesän ravintolasalista avautuvat tornin ympäri näkymät yli Espoon ja Helsingin rannikon. Auringonnousut ja -laskut värjäävät taivaanrannan joka päivä uudelleen, hehkuttaa Bonden.
Tulevaisuudessa henkeä salpaavia näkymiä pääsee ihailemaan myös tornia ympäröivältä terassilta.
Lisäaineet-tomuus on nyt kunniassaan.”
Bonden arvioi, että ravintolan palvelukapasiteetti kasvaa, sillä henkilökunnan määrä liki kaksinkertaistuu.
Haikaranpesässä kävi ennen remonttia hieman yli sata asiakasta päivässä, mutta tavoitteena on yltää 130 kävijään päivässä.
– Uutta on se, että palvelu ja ruoanvalmistus tuodaan asiakkaille näkyväksi. Ruoan oma-asteisuutta nostetaan, annokset tehdään entistä pidemmälle ravintolan keittiössä. Lisäaineettomuus on nyt kunniassaan, kertoo Haikaranpesässä keittiömestarina syksyllä aloittava Kari Suomi.
Vesitornin saneerausurakasta vastaa Arkkitehtitoimisto Virkkunen & Co. Ravintolan sisustuksesta vastaa Promakers Oy:n Asta Granberg. Alkuperäistä sisustusta kunnioittavaa remonttia valvoo Museovirasto.
Haikaranpesän remontti maksaa laskelmien mukaan yli puoli miljoonaa euroa.