Yli 60 000 ihmistä pääsee maistelemaan Espoo-päivänä Leppävaaran yläkoululaisten mielen tuotoksia. Tuolloin Espoo Cateringin ruokaloissa lautaselle kootaan pestobroileria à la Espoo ja perunasosetta jälkiruokanaan marjakiisseli.
Pääruoan seuraksi syödään salaattipöydän antimia ja luomuleipää.
Käytämme Espoo-päivänä kotimaisia ja sesongin mukaisia raaka-aineita.”
Leppävaaran kotitalousryhmä ohjaajanaan Hannele Pietilä suunnitteli Espoo-menun, Espoo-päivänä koulu- ja päiväkotiruokaloissa tarjottavan ateriakokonaisuuden.
Espoo-päivää vietetään 25. elokuuta.
Menusta vastaaminen tuli palkintona Espoo Cateringin järjestämästä kilpailusta, johon karsinnasta pääsi viisi kotitalousryhmää kaupungin yläkouluista.
– Espoosta on mielikuva modernina ja kansainvälisenä kaupunkina. Pesto ja mozzarella-juusto tukevat omalta osaltaan tätä mielikuvaa. Ne ovat myös suhteellisen uusia ja suosittuja raaka-aineita erityisesti nuorten keskuudessa, Espoo Cateringin tuotantopäällikkö Hellen Junninen perustelee, mikä pestokanasta tekee espoolaisen.
– Halusimme muotoilla ravintolaan tarkoitetun menun joukkoruokailuun, hän kertoo. World Design -muotoilupääkaupunkiteeman innoittamalla kilpailulla pyrittiin saamaan nuoret kehittämään usein kritisoimaansa kouluruokaa.
Junninen on tyytyväinen nuorten rohkeisiin kokeiluihin kuten mausteiden käyttöön.
Espoo-menun suunnittelussa toivottiin huomioitavan sesonginmukaisuus, paikallisuus ja lähiruoka.
Junnisen mukaan paikallisuus ei kuitenkaan tule toteutumaan, sillä ei ole helppoa saada paikallisten tuottajien raaka-aineita. Espoolaisia tuotteita ei myöskään löydy tarvittavia määriä.
– Käytämme Espoo-päivänä kotimaisia ja sesonginmukaisia raaka-aineita mahdollisemman paljon, Junninen lupaa.
Näitä elementtejä olikin hyödynnetty yläkoululaisten aterioissa, joista vain pisteen pestokanalle hävisi kermainen kookosbroilerikastike.
Kolmanneksi tuli kana-ruishampurilainen. Neljänneksi sijoittui broilerinfileetä tuorejuustokastikkeessa ja perää piti broileriwokki.
–Jatkamme reseptien kehitystä. Siitä täytyy toki sopia alkuperäisten reseptien kehittäjien kanssa, Junninen lupaa.
Kilpailussa tuomaroinutta ravitsemusterapeutti Mervi-Siren Vainiota pestokana miellytti maukkauden, basilikan maun ja kauniin ulkonäön vuoksi.
Myös tuomaristossa vaikuttanut suomenkielisen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunnan puheenjohtaja Marika Niemi liputti pestokanan puolesta, vaikka epäilikin sen olevan aika voimakas nuorten makuun.