Piilota X Palauta

Otaniemen Julkku vetää vappukansalta jalat alta

Paikalliset 4 Kommentoi

Kun Julkku paukahtaa kadulla käteen, viimeistään silloin paatuneinkin espoolainen tietää, että vappu on kohta armotta niskassa.

Otaniemen teekkareiden julkaisema huumoripläjäys Julkku on taas julkista riistaa. Tuskitta ei tämäkään rakas lapsi ole silti suinkaan syntynyt.

Ideoita tämänvuotiseen Julkkuun on kerätty pitkin vuotta.

 

Vappulehdet

Vappulehtiä julkaisevat Suomessa teekkarit eli tekniikan alan yliopisto-opiskelijat.

Ensimmäinen vappulehti oli 1948 ilmestynyt Äpy.

Julkku on Otaniemen teekkarien toimittama lehti, joka ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1978.

Julkkua julkaistaan parillisina vuosina – parittomina puolestaan Äpyä.

Muita ovat lappeenrantalainen Hässi, tamperelainen Hässi ja oululaisten Ööpinen.

Tuotto käytetään teekkarihenkisiin tapahtumiin.

Julkun pilkkakirves kopsahtaa tasapuolisesti eri kohteiden koipiin.”

– Tekijäporukan tarkkaa kokoa on aika vaikea sanoa, sillä niin moni on lehdentekoon osallistunut, laskee yksi lehden toimittajista Arjo Laukia, 25, matemaattisen tarkasti.

 

Tänä vuonna lehden luonteva teema oli maailmanloppu, sillä maya-intiaanien muinaiset kalenterit ennustavat oman aikakautemme loppua 21. joulukuuta.

Teekkarit omaavat omanlaisensa huumorin, joka loistaa Julkunkin sivuilta uhkeana kuin Kallbådan majakka talviyössä.

– Teekkarihuumori on ennen kaikkea oivaltavaa, ei itsestään selvää. Oikeastaan parhaita juttuja ovat ne, jotka avautuvat vasta pienen miettimisen jälkeen, pohtii Laukia.

Julkku on tunnettu halki vuosien siitä, että sen pilkkakirves kopsahtaa tasapuolisesti eri kohteiden koipiin. Totta vai tarua?

– Täysin totta, sillä varsinkin erilaisille stereotypioille pitää osata nauraa – myös meille teekkareille itsellemme. Ei tätä elämää niin vakavasti kannata ottaa.

– Teekkarihuumori on myös yhteisöllistä ilonpitoa, harvapa meistä jää hautomaan hyvää, kuulemaansa juttua, vaan mielellään se kerrotaan eteenpäin, arvioi Laukia.

 

Parhaat jutut avautuvat vasta miettimisen jälkeen.”

Ilman tarmokkaita myyjiä ei räväkinkään vappulehti löydä tietään kuluttajien käteen ennen Valpurinpäivää.

 

Lehden taloudesta vastaava Esa-Pekka Räisänen laskee, että tänä vuonna Julkkua markkinoi yli kolmesataa tupsulakkia ja muuten vain teekkarihenkistä hurjimusta.

– Meillä on yhdessä parinsadan lehden myyntidiili. Ensimmäisenä päivänä meni jo noin 80 Julkkua, joten ei taida olla vaikea saada loppujakaan kaupaksi, arvioivat teekkarit Iiro Toppila, 22, ja Jarno Vatanen, 22.

Vappua kolmannen vuoden opiskelijat aikovat viettää perinteiseen tapaan: ensin Mantan lakitus, sitten herkuttelemaan Ullanlinnanmäelle. Samoilla linjoilla on myös fuksi Marco Meier, 21.

– Minä olen myynyt Julkkuja täsmäiskuna helsinkiläisiin yrityksiin. Hyvin on lehti kauppansa tehnyt, puolensataa Julkkua on jo nyt myyty, iloitsee Meier ja nostaa olkihattuaan.

Ensimmäisen vuoden opiskelijat vihitään vappuna teekkariuden saloihin – silloin Meierkin saa himoitun tupsulakin.

Kelpaa siis hymyillä.Vappulehti Julkku. Myynnissä melkein missä vain. 10 euroa.

4 kommenttia Kommentoi
Käyttäjän Jari Pietiläinen kuva
Jari Pietiläinen

Kommentit

29.4.2012 13:39

Olen lopettanut teekkarilehden oston jo aikaa sitten, humori on yksipuolista vuodesta toiseen pelkkää irstailuhuumoria. Luulisi moisilla opiskelijoilla olevan enemmän älyä päässänsä, että se näkyisi jo huumorissakin! Suomalaisten huumori näkyy olevan sitä spede paskaa! Ottakaapa oppia vaikka Briteiltä ja Irkuilta!!!!

30.4.2012 11:14

Kritiikin mahtavin puoli on juuri se, että kriitikon ei itse tarvitse osata.
Olisi ollut hauskaa ja opettavaista kun Xantippa olisi hilpeissä vapputunnelmissaan kirjoittanut kommenttinsa lopuksi vielä ennenjulkaisemattoman, hersyvän brittihuumoripläjäyksen.

Itse tyydyn lainaamaan kuuluisaa brittiäistä komediakirjoittajaa:
"Young men will do't if they come to't, By Cock, they are to blame."

Eikun pahus, Shakespearekin kirjoitti pelkkää irstailuhuumoria..

30.4.2012 09:39

Tuossa laatikossa muut vappulehdet meni pieleen tuo Tampere, minun tietääkseni Tampereen vappulehti on Tamppi

30.4.2012 11:57

Wapputiikeri: Paljastit kuinka paljon olet Shakespiereä lukenut!! Hyvää ja iloista vappua teekkareille ja muillekin toivotan.

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.