Kommentit
Jossakin päin asutaan maan alla luolissa yms. siellä ei ainakaan kärsitä helteen aiheuttamasta kuumudesta ja talvellakin taas maa lämmittää. Uskoisin, että oikein vanhat kivitalot Keski-Euroopassa ovat viileitä pitkään hellejaksoinakin ennen kuin lämpenevät esimerkiksi Turunlinna voisi olla tälläinen viileenä pysyvä ihmisen rakentama rakennus, joka tarvitse kaukoviilennystä. Mitenköhän on lähiöt joiden läheisyyteen on jätetty metsiä?
Eikä ole kauaa kun ilmastonlämpenemistä ihmetelleen tajusivat että lämpötila nousee ja nousee siksi että kaupungin kivinen/betoninen pinta-ala kasvaa.
Sittemmin mittausta siirrettiin muoseudulle ja kas ilmasto ei enää
lämmennytkään, "verotus toki säilyi ennallaan :) "
Ilmastonmuutokseen ja ilmastonlämpenemiseen saa uskoa kuka tahtoo, mutta minä en. Tieteellisesti tätä ei ole todellakaan voitu todistaa, vaikka muuta väitetään.
Olen ihmetyksekseni saanut huomata että tavallinen kansakin lopulta uskoo tätä hölynpölyä kun sitä joka tuutista toitotetaan. Näin näyttää ikävä kyllä käyneen. On uskomatonta millä vimmalla meitä pelotellaan. Taustalla on sellaiset voimat joita vastaan on lähes mahdoton taistella. Follow the money.
On muuten perin mielenkiintoista kuinka media on laajasti lähtenyt tähän kampanjaan mukaan; esimerkiksi mediaa tuntuu kovasti kiinnostavan kun vaikkapa Moskovassa mitattiin historian lämpimimpiä huhtikuun lämpötiloja. (Ennätystä ei toki rikottu) Mutta vaikkapa Suomen kevään myöhässä oloa ei uskaalleta kunnolla edes uutisoida; Sehän ei ole Virallisen ilmastomuutoksen kehityskulun mukaista. mm. Pohjoinen lappi elää yhä talvea lumivyöryineen ja kevät on myöhässä sielläkin 2 viikkoa. Palstatilaa ja mediaseksikkyyttä ei riitä.
Toden totta. Kannattaa selvitellä asioita myös puolueettomilta tahoilta eikä kaikessa tukeutua Ylen tai ilmatieteenlaitoksen tutkimuksiin. Valveilla kannattaa olla. Tässä esimerkki ;
http://www.magneettimedia.com/?p=6094
Kannattaa tsekata ja mietiskellä



















