Piilota X Palauta

Rantalan jazzin historia alkoi Bachista

Kulttuuri Kommentoi

Pianovirtuoosi Iiro Rantalan perjantainen The History of Jazz -konsertti antoi esimakua syksyllä julkaistavalta levyltä, jonka nauhoitukset valmistuivat runsas viikko aiemmin. Rantala oli niputtanut jazzin historian merkkipaaluja yhteen pakettiin, omaa runsasta mielikuvitustaan käyttäen. Hänelle itselleen tärkeät, mieluiset kappaleet saivat ansaitsemansa painoarvon.
Lähes täysi Tapiolasali sai nauttia muun muassa Bachin musiikista improvisoituna. Rantalan mielestä Bach oli ensimmäinen jazzsäveltäjä. Niin tai näin, tulkinnat kuulostivat upeilta eikä tunnelma mennyt liian etäälle jazzfestivaalin tavoitteesta. Goldberg-muunnelmista edettiin 1920-luvun ragtimen, bebobin, cool jazzin, hard popin ja modernin jazzin kautta tulevaisuuteen. Säveltäjäniminä esiintyivät joko tulkinnoissa tai tarinoissa muun muassa Gershwin, Miles Davis ja Lars Gullin, kotimaisia nimiä ja Rantalan omia sävellyksiä unohtamatta.
Illan vieraina olivat puolalainen, vasta 24-vuotias viulisti Adam Baldych ja kansainvälisestikin arvostettu saksofonisti Jukka Perko. Kappaleita kuultiin duettoina ja trioina. Improvisoinnit vain paranivat illan edetessä. Konsertti oli tasapainoinen ja laadukas, myös monin tavoin yllätyksellinen. Lopputulosta ei voi kuin ihailla – olihan kolmikko pitänyt ensimmäiset harjoituksensa vasta runsaat kolme tuntia ennen konserttia.
Kunnianosoituksena edesmenneelle April Jazzin isälle Mape Lappalaiselle Rantala oli säveltänyt nimikkokappaleen. Siinä yhdistyivät niin vanha jazz, 1970-80-lukujen tyylisuunnat kuin calypsovaikutteetkin, duurissa soiden. Mape antoi varmasti aplodit pilvenreunalta upealle esitykselle.

Käyttäjän Heikki Merihaara kuva
Heikki Merihaara

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.