Tapiolan koulun peruskorjauksen hankesuunnitelma on kaupunginhallituksen käsittelyssä maanantaina.
Koulukiinteistön osittaisen uudelleenrakentamisen ja peruskorjaamisen on arvioitu maksavan 32 miljoonaa euroa eli saman verran kuin kokonaan uuden koulun rakentaminen.
Kaupunginhallituksessa korjaussuunnitelma kalleudestaan huolimatta tuskin herättää intohimoja, sillä valtuusto päätti budjettikäsittelyn yhteydessä, että Tapiolan perinteikäs koulu peruskorjataan.
Taloussuunnitelmassa hankkeeseen on varattu 28 miljoonaa, eli lisärahoituksesta valtuuston on vielä tehtävä erillinen päätös. Korjaustyöt alkavat joulukuussa 2013 ja valmistuvat marraskuussa 2015. Rakennus otetaan käyttöön tammikuussa 2016.