– Työn ja äidin roolin yhteen sovittaminen onnistuu välillä tosi huonosti, välillä paremmin, kansanedustaja Pia Kauma huokaa.
Laatukeskus Oy:n toimitusjohtajana hän hallitsi itse kalenteriaan, mutta kiireisen elämän aikataulut menivät uusiksi, kun hänet viime edustakuntavaaleissa valittiin kokoomuksen kansanedustajaksi. Nyt tahdin määräävät eduskunnan istunnot ja valiokuntien kokoukset.
Selvin ero entiseen on se, että nyt kokoukset painottuvat entistä enemmän iltoihin. Hän pääsee usein kotiin vasta silloin, kun lapset ovat jo menossa nukkumaan. Päivät venyvät usein 12-tuntisiksi. Kokousten lisäksi päivät täyttyvät tutustumiskäynneistä ja lobbarien tapaamisista. Lisäksi Pia Kauma ottaa joka viikko vastaan pari vierailijaryhmää.
Kuka Pia Kauma?
Ensimmäisen kauden kokoomuslainen kansanedustaja. Talousvaliokunnan ja perustuslakivaliokunnan jäsen.
Lisäksi hän on mukana ETYJ:n eli Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön valtuuskunnassa.
Ennen kansanedustajuutta hän oli Laatukeskus Excellence Finlandin toimitusjohtaja.
Espoon kaupunginvaltuutettu vuodesta 2005.
Espoon sosiaali- ja terveyslautakunnan varapuheenjohtajana.
Koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri.
Aiempaa työkokemusta mm. Suunnosta, Vaisalasta ja Nokiasta.
Perheen lapset, 8-vuotias Janni, 9-vuotias Tommi, 15-vuotias Nelli ja Meksikossa vaihto-oppilaana oleva 18-vuotias Linda, pitävät äidin jalat maassa. Jos äidillä sattuu olemaan vapaailta, se kuluu autossa lapsia harrastuksiin kuljettaen. Arkiaamuisin, kun työt eduskunnassa alkavat 9.30, hän ehtii lähettää lapset kouluun.
– Onneksi Matinkylässä asuvat vanhempani pystyvät auttamaan lasten kuljetuksissa. Myös kavereiden vanhempien kanssa tehdään kuljetusyhteistyötä.
Puheet laatuajasta ovat Pia Kauman mielestä ihan huuhaata.
– Lapset kaipaavat aikaa. Minulle tulee jatkuvasti huono omatunto siitä, että ei ole aikaa. Joskus on soittotunti tai harkat jätettävä väliin. En myöskään pysty osallistumaan kaikkiin kokouksiin tai valmistautumaan niihin niin hyvin kuin haluaisin.
Viikonloput Pia Kauma kuitenkin rauhoittaa perheelle.
– Lauantait kuluvat pitkälle yöpaita päällä. Iltapäivällä lähden lasten kanssa uimahalliin. Pidän kiinni siitä, että pääsen liikkumaan vähintään kaksi kertaa viikossa. Viikonloppuna käyn lenkillä, kuntosalilla tai bodypumpissa. Muita omia harrastuksia tai omaa aikaa ei juurikaan ole.
Omat lapsensa Pia Kauma haluaa kasvattaa toiset ihmiset huomioon ottaviksi kansalaisiksi.
– Vahvempien pitää pitää aina heikommista huolta. Kaveria ei jätetä. Meillä on myös nollatoleranssi kaikessa kiusaamisessa.
Kun Pia Kauma 1990-luvun lopussa teki kiivaasti töitä yritysmaailmassa, hän joutui pohtimaan omaa elämäänsä ja arvojärjestystään. Hänestä tuli yli kahdeksi vuodeksi sijaisäiti siskonsa tytölle.
– Ihmisen pitää joka hetki olla valmis tekemään oman elämänsä tilinpäätös, hän muistuttaa.
Hyppy yritysmaailmasta eduskuntaan merkitsi Pia Kaumalle ansiotason laskua. Työelämän uudistusten lisäksi hän haluaa ajaa lasten, vammaisten ja vanhusten asiaa.