Poliisiammattikorkeakoulun julkaiseman Huumeet Suomessa 2020 -ennakointitutkimuksen mukaan kymmenen vuoden kuluttua huumeiden maahantuontia hallitsevat järjestäytyneet rikollisryhmät. Lisäksi asiantuntijat uskovat, että huumeiden käyttö ja myynti kasvaa.
Erityisesti muuntohuumeiden, eli nopeasti muokattujen aineiden, käyttö yleistyy. Näitä ovat muun muassa MDPV ja Bromo-Dragonfly. Myös kokaiinin, kannabiksen ja lääkkeiden päihdekäyttö lisääntyy. Lisäksi asiantuntijat arvioivat, että kannabiksen kotikasvatus on huomattavasti nykyistä yleisempää, mutta siihen liittyviä rangaistuskäytäntöjä saatetaan lieventää. Syyttämättä jättäminen muodostuu todennäköisesti vallitsevaksi käytännöksi kannabiksen käyttö- tai hallussapitorikoksesta.
Huumausainerikoksesta langetettu vapausrangaistus voidaan tulevaisuudessa asiantuntijoiden arvioiden mukaan suorittaa päihdehoitolaitoksessa. Alaikäiset käyttäjät voidaan todennäköisesti määrätä tahdonvastaiseen vieroitushoitoon. Hoidon ja terveyskysymysten osalta asiantuntijat pitivät todennäköisenä, että huumekuolemat yleistyvät lääkkeiden huumekäytön lisääntyessä.