Toukokuun puolivälin paikkeilla Kampin Narinkkatorin laidalle sijoitetaan neljä konttia, jotka muodostavat Suomen ensimmäisen Pyöräkeskuksen.
Lasiseinäisistä konteista voi vuokrata polkupyörän ja lisäksi niissä järjestetään tapahtumia.
Muita keskuksen palveluja ovat pikahuolto ja mahdollisuus omatoimiseen pyörän huoltoon sekä neuvonta. Pumppauspisteessä voi itse täyttää renkaat.
Pyöräkeskuksen edustalla on kameravalvottu alue pyörien pysäköintiä varten. Myös tavallisia pyörätelineitä on tarkoitus lisätä.
– Kaupunki järjestää keskuksen puitteet, eli kustantaa kontit. Yritykset ja järjestöt puolestaan järjestävät toimintaa, selvittää Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston tiedottaja Mikko Uro.
Keskuksen kaupallista toimintaa pyörittävät keskeisesti Kampin Suutari ja Greenbike.
Sijainti Narinkkatorilla on optimaalinen, katsoo Uro.
– Liityntäpysäköinnin kannalta metro ja linja-autoasema ovat ihan vieressä ja rautatieasemakin lähellä.
Pyöräkeskukselle kaavailtiin kyllä muitakin paikkoja, kuten Kaisaniemen puistoa.
Keskeisellä Narinkkatorilla virtaa koko ajan ihmisiä, joten tapahtumat saavat näkyvyyttä.
Helsinki-päivänä 12. kesäkuuta avattava Pyöräkeskus kuuluu toimiin, joilla Helsinki pyrkii edistämään pyöräilyä. Tavoitteena on nostaa pyöräilyn osuus 15 prosenttiin, kun tällä haavaa pyörällä tehdään noin yhdeksän prosenttia matkoista.
Uro huomauttaa, että tänä vuonna pyöräilijöitä palvelee ensimmäinen versio, ”Pyöräkeskus 1.0”.
– Keräämme kauden aikana käyttäjien palautetta ja kokemuksia siitä, millaisia palveluita Pyöräkeskukseen kaivataan ja millaisia palveluja sinne voidaan järjestää.
Loppusyksyyn avoinna olevaa Pyöräkeskusta ehdittiin odottaa vuosia. Sen jatkosta ei vielä ole päätöksiä.