Taas on se aika vuodesta eli muista veroilmoitus, muistuttaa Verohallinto.
Veroilmoitusten ensimmäinen palautuspäivä on tänään tiistaina 8. toukokuuta. Osalla asiakkaista palautuspäivä on 15. toukokuuta. Palautuspäivä näkyy oman esitäytetyn veroilmoituksen etusivulla.
Veroilmoitus pitää aina tarkistaa. Jos ilmoituksessa ei ole korjattavaa, ilmoitusta ei tarvitse palauttaa.
Muutokset veroilmoitukseen on helpointa tehdä verkossa. Esimerkiksi liitelomakkeita ei tällöin tarvita lainkaan.
Verohallinnon mukaan veroilmoituksen on verkossa palauttanut jo noin 300 000 asiakasta.
Vähennysvaatimus kannattaa tehdä tehdä esitäytetyllä veroilmoituksella, jotta mahdollisen veronpalautuksen saa nopeammin jo kuluvana vuonna. Jos herää pyytämään verovähennyksiään vasta verotuksen päättymisen jälkeen, on tehtävä oikaisuvaatimus.
Muutokset voi edelleen tehdä myös paperilla. Liitelomakkeet voi tulostaa vero.fi -sivulta tai ne saa postitse soittamalla verotoimistoon.
Keskisuomalainen -lehden mukaan verokortin voi pian tulostaa kotikoneelta. Verohallinto uudistaa sähköisiä palveluitaan, ja kotitulostuksen pitäisi olla mahdollista vielä tänä vuonna.