Piilota X Palauta

Vuorikiipeilijä nopein Nevaksen tiukoissa nousuissa

Urheilu Kommentoi

Espoolainen Eerika Lipsanen oli Nevas juoksun nopein nainen sunnuntaina. Jo 36. kerran juostu hölkkätapahtuma on vakiinnuttanut paikkansa kuntoilijoiden keskuudessa. Tälläkin kertaa Nevaksen maisemissa juoksi satakunta kuntonsa testaajaa.

– Katsoin juoksukalenterista sopivan paikan ja päädyin tänne. Olen juossut täällä kerran aiemminkin. Tämä sopi hyvin sunnuntain ohjelmaani. Olin lauantaina kiipeilemässä kalliolla Kirkkonummella ja sen päälle on hyvä vetää lenkki, Lipsanen kertoo.

– Näin päin homma toimii eli ensiksi kiipeily ja seuraavana päivänä lenkki. Lähdin opiskeluaikoina Turussa vuorikiipeilyn kurssille. Se tuntui Turussa varsin erikoiselta harrastukselta. Siitä lähti kipinä. Se on tosi siistiä. Graniitti on kaunista, Lipsanen jatkaa.

– Kiipeillessä ovat apuna vain köysi, valjaat ja maailman tiukimmat kengät, Lipsanen sanoo.

Lipsanen liikkui vakuuttavasti myös ilman köyttä ja valjaita. Kiperät reitin loppupään nousut eivät hidastaneet espoolaisen menoa.

Miesten puolella vauhdikkain oli M50-sarjassa kilpaillut Christer Lindberg, joka olisi voittanut yleisenkin sarjan juoksullaan. Svartbölen Thomas Lajunen oli yleisen sarjan voittaja.

Junioreiden puolella voittoihin juoksivat Alexander Lindén, Eero Turkki, Yvonne Jussila ja Siiri Kortejärvi.

Nevas juoksu 6.5. Sipoo

Miehet 12km: 1) Thomas Lajunen, Svartböle 48.35,6, 2) Kasper Nyberg, GV 50.42,2, 3) Lucas Lindberg, VAHISÖS 52.20,2, 4) Mårten Hellman, Sipoo 55.27,7, 5) Petter Lindén, VAHISÖS 57.33,2, 6) Juha Nurmela, ARC-sport 1.00.30,2.
Miehet 40v 12km: 1) Janne-Pekka Nurmi, Laukkosken Taimi 49.12,5, 2) Mika Rauha, Tuusula 51.00,1, 3) Jouni Nurmu, SV 52.11,9, 4) Esko Peura, Helsinki 53.57,3, 5) Juha Turkki, Laukkosken Taimi 1.00.20,1.
Miehet 50v 12km: 1) Christer Lindberg, VAHISÖS 44.37,2, 2) Kari Nurmi, Laukkosken Taimi 47.45,3, 3) Markus Hotakainen, Helsingin Jyry 51.26,7, 4) Matti Annala, Sipoo 51.52,4, 5) Matti Harju, Porvoo 54.36,9, 6) Raimo Mäntymäki, Aaton Latu 1.08.16,3, 7) Kalevi Kairemo, Frskis & Svet 1.15.28,9.
Naiset 6.5km: 1) Eerika Lipsanen, HKV 27.56,1, 2) Tiia Kokko, SV 28.26,1, 3) Kristiina Hotakainen, Helsingin Jyry 30.14,7, 4) Tina Blomqvist, UFK 39.53,2.
Naiset 40v 6.5km: 1) Seija Nurmi Kerkkoon Urheilijat 28.40,4, 2) Tiina Kauppila, Oulu 31.24,9, 3) Kati Turkki, SV 38.26,0, 4) Saila Savolainen, Nukarin Haka 40.49,4.
Pojat 12v 4km: 1) Alexander Lindén, VAHISÖS 17.20,6, 2) Lucas Nyman, ToBK 18.01,8, 3) Benjamin Fransman, UFK 18.15,5, 4) Joakim Lajunen, UFK 18.26,2, 5) Viljo Savolainen, Nukarin Haka 19.11,0, 6) Casper Höglund, UFK 19.15,4, 7) Eliel Melleri, SV 22.50,3, 8) Andreas Wadenström, UFK 29.30,7, 9) Henrik Hansten 33.24,4.
Pojat 14v 4km: 1) Eero Turkki, SV 15.54,3, 2) Väinö Savolainen, Rajamäen Kehitys 17.21,5, 3) Niilo Melkas, SV 20.20,6.
Tytöt 12v 4 km: 1) Yvonne Jussila, VAHISÖS 16.37,8, 2) Johanna Lindén, VAHISÖS 20.45,4, 3) Kristina Hindsberg, UFK 20.52,2, 4) Katharina Hindsberg, UFK 20.57,9, 5) Ellen Sillman, SV 21.23,4, 6) Elli Schroderus, UFK 22.47,8, 7) Miriam Wadenström, UFK 29.50,2.
Tytöt 14v 4km: 1) Siiri Kortejärvi, Akilles 17.16,5.
Kunto 4km: 1) Sami Järvinen 22.11,5, 2) Joakim Holmström 22.12,0, 3) Pia Lindén, VAHISÖS 23.45,1, 4) Olavi Lampinen, SPOVE 25.29,2.
Kunto 6.5km: 1) Marc Sundén, SV 25.11,8, 2) Valdemar Sandell, VAHISÖS 26.43,3, 3) Paavo Tomminen, Hamina 32.09,3, 4) Jesper Jussila, VAHISÖS 32.56,6, 5) Edward Lindberg, VAHISÖS 33.26,0, 6) Leif Martin, GV 37.36,3, 7) Tage Lemström, IP-08 39.18,3.
Kunto 12km: 1) Johan Koskinen, IIK 53.56,1, 2) Patrik Lindblad, VAHISÖS 57.08,2, 3) Ekku Salmensaari, SV 59.52,3, 4) Kim Anderson, PILPA 59.57,7, 5) Julia Pöyry, 1.00.29,4, 6) Jyri Kauppinen, Helsinki Tria 1.01.13,6, 7) Kari Ranta, Järvenkiertäj. 1.01.14,4, 8) Arild Moen, PILPA 1.02.41,3, 9) Bror Martin, GV 1.03.42,1, 10) Christoffer Fredriksson, 1.05.32,9, 11) Risto Kurki-Suonio 1.05.42,0, 12) Markus Fredriksson, 1.07.07,6, 13) Janne Martin, GV 1.08.09,8, 14) Mats-Peter Fredriksson, 1.15.25,3.
Ilman ajanottoa:
4km: Julia Lönnberg, Nicole Lindqvist, Casper Nordman, Saara Riikonen, Roosa Sojakka, Venla Roos, Kaj Söderholm, Kalle Söderholm, Brita Johansson, Evald Sjöholm, Magnus Westerlund, Christoffer Westerlund, Jessi Jankkari, Ulla Jankkari, Kirsti Schildt, Victoria Fredriksson, Maija Holmström, Nina Holmström, Tua Holmström, Rebecca Eklund, Bodil Wadenström, Helinä Melkas, Ralf Wadenström, Karin Wadenström, Ella Rönnberg, Fanny Hindsberg, Marita Schroderus, Oliver Martin, Peter Martin, Anu Hansten, Peter Laurén, Nicola Martin, Bettina Hägglund, Tom Wickholm, Bo Wickholm, Kaj Höglund, Kaisa Höglund, Charlotta Höglund, Christoffer Höglund, Catharina Höglund, Camilla Höglund, Carita Tillander, Robin Fransman.
6.5km: Tor Bäckman, Lisa Jankkari, Tuula Ymlucma, Päivi Luhtanen, Saga Luhtanen, Elof Erlund, Leif Johansson, Kristina Johansson, Riikka Strandström, Mika Strandström, Kaj Sojakka, Marika Roos, Krister Långbacka, Katarina Lajunen, Jesper Lajunen, Pauli Arbelius, Lisa Arbelius, Calle Hassel, Inga-Lilla Svedberg, Christel Lindblad, Tuula Tuominen, Timo Taajaranta, Bimbi Wickholm, Camilla Skogman-Lindqvist, Maya Lindqvist, Janina Nysten, Amos Nysten, Ian Nordman, Keth Nordman, Rebecca Norman.
12km: Pamela Weissman, Ruth Ek, Christina Ståhl, Jan Lindqvist, Pia Wickholm, Doris Warelius, Lasse Lappalainen, Annika Lönnberg.

Käyttäjän Marko Enberg kuva
Marko Enberg

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.