Piilota X Palauta

Leppävaarassa vedotaan kuntapaikkojen puolesta

Paikalliset Kommentoi

Suomen Pakolaisapu vetoaa kuntapaikkojen puolesta Mahdollisuuksien torilla Espoossa ensi lauantaina 12. toukokuuta.

Toritapahtuma järjestetään osana Kaiken kansan juhlaa kello 10–16 Leppävaaran Viaporintorilla.

Suomi on sitoutunut ottamaan 750 kiintiöpakolaista vuodessa, mutta vähäisten kuntapaikkojen takia tavoitteessa ei pysytä. Helmikuun tilastojen mukaan yli 600 jo Suomeen hyväksyttyä pakolaista odottaa kuntapaikkaa pakolaisleireillä.

– Jokainen Suomeen saapuva pakolainen tarvitsee asuinkunnan voidakseen kotoutua tänne. Monet pakolaiskiintiöön valitut pakolaiset joutuvat kuitenkin odottamaan vuosia lähtömaiden leireillä vain siksi, ettei Suomesta löydy kuntia, jotka haluaisivat ottaa heidät vastaan, kertoo vuoden pakolaisnainen Malalai Rahim.

Lääkäri ja viiden lapsen äiti Rahim pakeni perheineen Afganistanista vuonna 2000.

Suomen Pakolaisapu on sitoutumaton suomalainen järjestö, joka auttaa pakolaisia ja paluumuuttajia kohti uutta alkua.

toimitus

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.